10.5.2012

Kauden avaus lähenee

Huomenna olis iltapäivästä tarkotus suunnata Focuksen keula kohti Tamperetta, jonne mennään kaverin kans yöksi ja jatketaan sieltä sitten lauantaiaamuna Rajamäelle Maraton Cup kauden avaukseen. Tuo välietappi tuohon on ihan hyvä niin ei tarvi lauantaina aamuyöstä lähtee ajelemaan kisapaikalle vaan nyt pääsee paljo lyhyemmällä autossa istumisella.

Valmistautuminen ei oo menny ihan suunnitelmien mukaan. Takana on edelleen vaan 2 kunnon maastolenkkiä ja yhtään ns. kovempaa maastotreeniä ei oo tullu ajettua. Tähän on syynä viime viikolla tullut flunssa, joka yllättävän sitkeesti pitää pintansa. Nenä on edelleen välillä tukkonen, vaikka nyt ei enää varsinaista flunssaa muuten olekaan. Olishan se ollu hyvä saada tähän viikolle joku kovempi treeni niin elimistö olis saanu vähä tuntumaa kovempaan rasitukseen, mutta ehtii kai sen tuntuman saada tuossa 60 kilometrin aikana lauantainakin.

Vähän siis epävarmoissa tunnelmissa oman kunnon ja tuntuman kannalta kisaan lähdetään. Jännityskin varmasti lauantaiaamuun mennessä tulee mukaan kuvioihin. Se taitaa olla niin, että vaikka kisoja ajais kuinka paljon niin jännityksestä ei pääse mihinkään. Kuten eräs paikallinen pyöräilylegenda on sanonut: "Niin pientä kisaa ei olekaan, ettei ennen kisaa tarvisi vessassa istua" :) Näinhän se menee. Lauantaina illalla tai sunnuntaina sitten jonkunlaista raporttia kisasta. Toivottavasti Rajamäelle tulisi paljon porukkaa kisaan. Mukavampihan sitä on ajella kun porukkaa on reilusti paikalla.

Pyörä valmiina kisakauteen, mies on vielä kysymysmerkki

Pyörään on toki pitäny myös viime hetkillä vielä tehdä kaikenlaista säätöä. Koko talven ja kevään hyvin toiminutta pyörää piti tietysti yrittää parannella vielä kisakauden kynnyksellä, mutta loppujen lopuksi palasin takaisin alkuperäiseen. Lähinnä kampien kanssa tuli säädettyä, kun olis riittäny 2x9 tuonne mutta mennään nyt kuitenkin kolmella eturattaalla ja katsotaan noita juttuja sitten myöhemmin uudelleen.

2 kommenttia: