26.7.2016

XCO SM 2016

Viikonloppuna Vantaan Korsossa oli oikeen maastopyöräilyn juhlaviikonloppu kun lauantaina ratkottiin XCE:n ja sunnuntaina XCO:n mestaruudet. Itsekin olin XCO:ssa M30 sarjassa viivalla. Jo talvella tehdyn suunnitelman mukaisesti tämä olisi se kesän pääkisa, jolloin pitäisi olla kunnossa ja oma iskukyky saada siirrettyä kammelle ja pyörä vauhtiin. Kevään ja alkukesän vaikeudet on vähän tätä suunnitelmaa mutkistaneet ja tuossa kesäkuun puolessa välissä oli vielä hyvinkin epäselvää pääsenkö koko kisoihin ajamaan. No onneksi tilanne lähti korjautumaan ja nyt on päästy kisailemaan. Ja kyllähän SM-kisa on aina SM-kisa ja sitä myöden se arvokkain kisa Suomessa mun mielestä sarjasta riippumatta.

Korson radasta oon tykännyt aikaisemminkin ja viime vuonna taisin ajaa siellä yhden kauden parhaista kisoista. Radalla ei ole pahemmin nousuja, mikä on sopinut mulle hyvin, koska en oo mikään mäkimies yleensä ollut. Tänä vuonna tosin nousut on sujuneet yllättävän hyvin aikaisempaan nähden. Teknistä osaamista ja kivikko/juurakkojumppaa rata sen sijaan vaatisi paljon. Kävinkin viime viikon alussa Turkuun suuntautuneen lomareissun yhteydessä Liedossa ajamassa ja hakemassa juuri tuota kivikko-osaamista Liedon mainiolta XCO-radalta. 



Lauantaina oltiin taas poikien kans hiomassa ajolinjoja radalla ja muuten tuntuikin onnistuvan, paitsi yksi pieni nousu tuotti hankaluuksia. No piti vaan luottaa, että kisassa se menee ja jos ei mee niin sitten juostaan. Ja näytti se sama kohta videon perusteella tuottavan ongelmia ihan kärkipään Elitekuskeillekin. 

Kisa starttasi aika kovalla vauhdilla noin puolentoistakilometrin starttiloopilla, jonka jälkeen siirryttiin ajamaan 4 varsinaista kierrosta. Mä oon aina ollut lähdöissä vähän huono ja taas tuntui, että kaikki muut oli jo liikkeellä kun vasta yritin saada pyörää vauhtiin :) Tässä yksi kehitettävä asia lisää. Joka tapauksessa starttiloopissa mentiin jo aika reipasta vauhtia kun meidän sarjan kanssa starttasivat myös M40 sarjan kovat kuskit. M50 starttasi sitten minuutti meidän lähdön perään. Eli radalla tulisi olemaan paljon kovia kuskeja ja toivottavasti jostain löytyisi "taistelupari" jonka kanssa ajaa ja tsempata samalla 


Alku meni ihan mukavasti ja letkasta löytyi oma paikka. Poluille siirryttäessä koitin saada hyvän ajorytmin päälle, että vauhti pysyisi hyvänä mutta niin, etten ihan punaisella menisi heti ekaa kierrosta. No se tais vähän epäonnistua kun tuntui, että tietty rentous ajosta puuttui ja välillä kivikkojumppa meni vähän yliyrittämiseksi ja sitten piti yrittää saada menetettyjä sekunteja kiinni vähän ylikovaa ajamalla. 

Jossain vaiheessa kisaa jalat alkoi olla aika puhki, mutta niinhän ne aina menee. Ajokin vähän vaihteli kisan aikana. Välillä tuntui menevän mukavasti, mutta joitain hankalia kohtia oli, mihin ei vaan saanut sellaista flowta ajamiseen, mikä pitäisi olla. Siinä vaiheessa kun Kivirinnan Jukka meni ohi niin ajattelin, että siinä olis sopiva selkä seurattavaksi. Ollaan useampi vuosi ajettu aika tasaisia kisoja. Riippuu vähän kummalla sattuu olemaan parempi päivä. Nyt vaan kovaa taistelua niin tuo selkä pysyisi näköetäisyydellä. No ei näkyny selkää tällä kertaa kovin pitkään. Sinne meni menojaan :) 


Ihan neljännen kierroksen lopulla huomasin Mustikkamaan Timon lähestyvän kovaa vauhtia (oli pari kierrosta aikaisemmin ollut reitin varressa rengastöissä) ja ajattelin, että koitetaan pitää takana vaikka eri sarjassa ajetaankin. Tästä tulikin kisan loppuun mukava taistelu. Oli pakko yrittää, että pääsisi pariin viimeiseen laskuosuuteen edellä, muuten ei taitaisi olla mahdollisuuksia. Ja viimeinen nousu täysillä ylös. Loppukirikamppailu saatiin aikaiseksi ja tällä kertaa vein kun pääsin edestä lähtemään. Mutta oli maalissa ainakin kaikkensa antanut olo. 

Vaikka kisavire ei ihan se paras mahdollinen ollutkaan niin hyvä fiilis kisasta jäi ja loppusijoitus kuudes oli kuitenkin parannusta viime vuoteen. Ja vaikka se ajo ei aina niin kulkisikaan niin olihan tämä taas mahtava viikonloppu maastopyöräilyn merkeissä, Kyllä tässä on kuitenkin kilpailun lisäksi niin paljon muutakin hienoa, vaikka itse kisa keskiössä monesti näissä jutuissa onkin. Kyllä nytkin oli hienoa oman kisan jälkeen seurata Miesten ja Naisten Elite-startteja ja nuorten luokkia. Näkee ne maan parhaat ja tulevaisuudet tähdet samalla kun ikämiehet on saatu alta pois :) 


Kiitokset reitin varressa kannustaneille, kyllä siitä aina vähän lisää voimaa saa kun ihmiset kannustaa. Samoin kiitos järjestäjille hyvistä kisoista ja radasta. Samoin tietysti kilpailijoille ja onnittelut voittajille sekä tietysti oman sarjan mitalisteille Mikolle, Antille ja Heikille! Kovia olette! Kuvat tuttuun tapaan: Tarja Kivirinta. Kiitos. 

17.7.2016

Cycli XCO

Lauantaina Joupiskalla oli vuorossa kauden kolmas XCO-cupin kisa Cycli XCO. Kisa oli täysin uusi cupissa ja ratakin mulle uusi. Ratamestarin puheiden perusteella luvalla olisi kuitenkin hyvä ja fyysisesti vaativa reitti. Perjantai-illan tutustuminen reittiin kertoi, että kuivalla radalla ei tarvisi ajaa vaan kuraa ja mutaa tulisi olemaan ihan riittävästi. Kyllähän tuo varmasti reitin luonnetta vähän muutti. Kuivalla kelillä olisi ollut todella nopea rata, mutta nyt mutakohdat hidasti vähän menoa ja toi omat haasteensa kisaan. Toki kaikille olosuhteet oli samat.

Kuva: Juha Käenmäki

Kisaa ennen oli jotenkin vähän löysä olo. Tuntuu, että nämä vähän myöhäisemmät lähdöt (klo 14) ei oikeen oo mulle parhaita mahdollisia. Itse asiassa paras lähtöaika olis varmaan klo 9-11 välillä jos katsoo optimaalista aikaa aamupalasta ja aamupäivän verensokereista yms. Startin jälkeen löysyys kropasta kuitenkin hävisi ja sykkeetkin sai nousuun heti ensimmäiseen mäkeen. Kisan alku menikin yllättävän hyvin. Ainut ongelma oli, että teknisilläpätkillä ajo vähän tökki tai oikeastaan sillä yhdellä alaspäion menevällä polulla. En tiedä mistä tuo nyt johtuu, että tekniset pätkät on nyt viime aikoina vähän ollu mulle hankalia. Täytyy ehkä koittaa vähän ajoasentoa viilata, jos se asiaan auttaisi.

Joka tapauksessa hyvä aloitus kisalle ja jälleen vähän yllättäen mäki tuntui nousevan omalle tasolle kohtuu hyvin. Ylämäessä sain sen kiinni, mitä teknisessä hävisin. Muutama kierros meni kohtuu tasaisesti kunnes neljännelle kierrokselle vaihdoin pulloa. Jouduin pysähtymään ja vähän siinä kesti ennen kuin pääsin liikkeelle ja porukka, jossa ajoin karkasi tuossa. Enkä enää saanut kiinni, vaikka lähelle pääsin. Sitten tuli vähän seinä vastaan ja neljäs kierros ja viidennen alku oli melkoista taistelua.

Kuva: Mikko Kallio

Viidennellä kierroksella jossain siinä kividropin kohdalla ajo alkoi taas kulkea. En tiedä vaikuttiko se, että tiesi maalin lähestyvän vai pääsinkö vaan tuosta edelliskierroksella eteen tulleesta seinästä yli. Loppu menikin mukavasti ja ihan lopussa yritin vielä saada Mustikkamaan Timoa kiinni, mutta jäi tällä kertaa tuo päänahka vielä vajaan 10 sekunnin päähän. Toisinsanoen mun kannalta loppui viimeinen nousu kesken, alamäkeen ei enää sellaista vauhtia löytynyt, että olis pystynyt haastamaan. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen omaan ajooni. Parannettavaa toki löytyy, mutta sen eteen on tehtävä vaan lisää töitä, että heikkouksia saa parannettua. Viikon päästä jatketaan Korsossa XCO SM-kisojen merkeissä.

Kuva: Mikko Kallio

Järjestäjille kiitokset hienosta kisasta ja radasta! Mun mielestä homma toimi hienosti ja samoin rata oli sellainen, että oli kaikkien ajettavissa. Toki haastavia kohtia oli, mutta mun mielestä kaikki pääsi nyt ajamalla, vaikka ei ihan rohkein dropeista ajaja olisikaan. Nousuakin oli näille leveyksille vähintään riittävästi saatu kasaa, Hyvä kisa ja toivottavasti on jatkossakin mukana kilpailukalenterissa. Ja kuten oon monesti ennenkin sanonut, että olipa taas kiva ajaa kilpaa, pistää itsensä ahtaalle ja nähdä hyviä kavereita kisailun merkeissä, Erityisen iloinen oon Arton puolesta, joka ajoi vähän kuin kotikisoissaan hienosti kahtena päivänä podiumille. Ja vaikka sitä aina tosissaan aina yrittääkin parhaansa niin on tässä pyöräilyssä kuitenkin kyse paljosta muustakin kuin voittamisesta. On nämä kisapäivät vaan hienoja.

Voimansiirto kurassa kisan jälkeen. Kuva: Mikko Kallio 

12.7.2016

Glukoosisensorointi kisakäytössä

Mulla on nyt parissa viime kisassa (itse kisapäivän lisäksi ainakin edellinen päivä + kisan jälkeen muutama päivä) ollut glukoosisensorointi käytössä. Tämä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että kropassa on kiinni tuo sensori ja lähetin, jotka lähettävät viiden minuutin välein insuliinipumppuun tiedon verensokerista. Ja insuliinipumppuhan on kiinni sitten 24/7 käytännössä, eli pieni sensori+lähetin ei tuossa enää haittaa.

Tuolla pystyy seuraamaan, miten verensokeri käyttäytyy vuorokauden ympäri ja tiedot saa talteen. Jo tämä on tilastoista kiinnostuneelle ihmiselle mielenkiintoinen juttu :) Siinä näkyy insuliiniannokset yms. Mulla on verensokeritasapaino yleensä pysynyt suhteellisen hyvänä, mutta kisatilanteessa koin, että tästä oli todella suuri apu. Ensinnäkin näen koko ajan, miten verensokeri kehittyy. Onko menossa alaspäin tai ylöspäin kuinka nopeasti yms. Tämä helpottaa jo edellisenä päivänä verensokerin seurantaa kun yleensä kisaa edeltävä päivä tai kisapäivän aamu tulee istuttua autossa ja jännitettyä tulevaa kisaa. Eli pitkään autossa istuminen jo poikkeaa normaalista päivärytmistä ja jännitys siihen päälle niin kaikki ei aina mene ihan niinkuin normipäivänä menee. Lisäksi maratonkisoihin jos tekee jonkunlaista hiilaritankkausta niin sekin verensokereihin vaikuttaa.

Sensoroinnin avulla pystyy kuitenkin reagoimaan verensokerin muutoksiin nopeasti eikä tarvitse koko aikaa olla verensokeria mittaamassa. Laitehan kalibroidaan pari - kolme kertaa vuorokaudessa ottamalla verensokeri, mutta tällä säästyy ne 10-20 mittausta mitä tulee kisapäivinä ja edeltävänä päivänä helpostikin tehtyä tilanteesta riippuen. Tuosta verensokerista sen verran, että sehän saa kisaan lähtiessä olla vähän normaalitasoa korkeammalla, ainakin maratonkisojen kohdalla. Mutta jos se on aamusta liian korkealla niin silloin voi käytännössä kisamenestyksen unohtaa. Saahan sen alas, mutta tässä tapauksessa kun aikaa on vähän vaarana on liian matalat verensokerit ja taas korjatessa liian korkea eli arvot heittelee ja ajofiilis sen mukana. Matala on sitten vähän sama homma. Hetken aikaa kulkee, kunnes ainakin mun tapauksessa seinä tulee vastaan eikä jalat toimi enää ollenkaan.

Sensori ja lähetin selän puolella ja insuliinipumpun kanyyli näyy vasemmalla

Tahkolla tuota verensokeriarvoa pystyi seuraamaan kisan aikanakin aina välissä sopivilla tieosuuksilla. Pumppu oli ajopaidan takataskussa, josta sen sai kaivettua esille ja vilkaistua arvon. Samalla näki olaanko menossa kuinka nopeasti alaspäin vai meneekö homma suunnitelman mukaan. Tässäkin kun näkee mahdollisen nopean verensokerin laskun voi asiaan ragoida hyvissä ajoin esimerkiksi geelillä. Pumpustahan voi tarvittaessa antaa myös lisäannoksen insuliinia, jos jostain syystä verensokeriarvo lähtisikin kisan aikana nousuun. Toki tämä ei ihan niin nopeasti käy, että siinä vaiheessa saattaa joutua pysähtymään tai ei ainakaan kovin kovaa vauhtia pysty ajamaan.

XCO-kisoissa taas on vauhtia ja tilanteita sen verran enemmän, että siellä ei oikeen pysty tuota verensokeria kisan aikana seurata, mikäli siihen ei saa erillistä näyttöä tai verensokeria näkyvill esimerkiksi Garminiin. Toisaalta kisakin on yleensä alle 1,5 tuntia, joten jos lähtiessä on oltu hyvällä tasolla niin yleensä kisan ajan kestää. Toki niitä verensokerin laskemisia on XCO-kisoissakin tullut, mutta vähemmän niin, että ajamista haittaisi suuremmin.

Insuliinipumppu. Tämä kulkee taskussa aina ja letkun toinen pää mahassa 

Yksi lisä mitä tuohon sensoriin kaipaisi varsinkin kisa- ja miksei lenkkikäyttöönkin olisi ant+ -lähetin, jolla tiedot saisi suoraan Garminin mittariin. Tai vaihtoehtoisesti joku pieni oma tankoon laitettava näyttö tai ranneke. Näin verensokerin seuraaminen olisi vielä helpompaa kisan aikana kun ei tarvisi pumppua kaivaa taskusta. Toinen huono puoli on sitten sensorin pysyminen kiinni. Kun liikkuu niin kyllähän se saattaa sieltä irrota kovassa vauhdissa, että ihan 100% luotettava tuo ei ole. Toki pumppu tuon myös ilmoittaa välittömästi, että ei yhteyttä sensoriin.

Lisäksi kun mulla on nyt ollut reilu puolitoista vuotta insuliinipumppu käytössä niin se on helpottanut varsinkin kisan aikana sekä treenatessa verensokerin tasaisena pysymistä. Pumpusta kun saa säätää perusannosta kisan ainaka pienemmäksi ja kun tuota on riittävästi kokeillut niin aika hyvin on löytynyt tuohon sopivat säädöt mitä kisassa käyttää ja mitä lenkeillä. Varsinkin kisassa ja lenkeilläkin tarvii energiaa niin pumppu antaa kuitenkin tasaisesti insuliinia niin verensokeri pysyy sen avulla tasaisempana. Vaikka monta vuotta olin ajatuksena pumppua vastaan niin en mä kyllä takaisin kyniin enää vaihtaisi, ainakaan niin kauan kun urheilen.

Tämä kaikki voi tietysti asiaan tottumattomalle tuntua hankalalta, mutta kun on kohta 30-vuotta diabeteksen kanssa elänyt niin siihen on tottunut ja se kuuluu päivittäiseen elämään samalla tavalla kuin vessassa käyminen ja hampaiden pesu. Toki muuttuvia tekijöitä on aina vähän enemmän urheilun kannalta, mutta en mä sen takia jätä kisoja ajamatta, että niissä saattaa tulla verensokerin kanssa ongelmia mikä mahdollisesti suoritusta haittaa enemmän tai vähemmän. Samalla lailla se verensokeri joskus laskee ihan kotonakin ollessa, että se ei ainakaan ole syy jättää urheilematta. Urheilu ja liikkuminen yleisestikin autata diabeteksen hoidossa.


9.7.2016

Medilaser XCO

Valkeakoskella oli vuorossa XCO-cupin toinen kisa Medilaser XCO, Korkeakankaan urheilukeskukseen rakennetulla radalla. Rata sisälsi näin rannikon asukkaan näkökulmasta todella paljon nousua ja riittävästi haasteellisia laskuja. Kumpiakaan en oo vielä täältä löytänyt :) Rata on fyysisesti vaativa ja yks mun suosikkiradoista, millä oon ajanut. Radalla on sopivassa suhteessa teknisempää pätkää, nousua ja vähän helpompaa baanaa missä tosin pitäis sitten vauhtia saada reilusti. Nousut on teknisesti helpompia ja laskut vaativampia mikä on mun mielestä hyvä, tosin nousuissakin sai tehdä täyden päivätyön, että ne yleensä sai noustua ylös.

Mäki nousee kunnon irvistyksellä :)

Kisa lähti suhteellisen vauhdikkaasti liikkeelle kun ajettiin Eliten kanssa samassa lähdössä ja samassa startissa oli mm. Sasu Halme ja Jukka Vastaranta. Lähtö on mulle vähän heikko kohta. Pitäis olla siinä terävämpi ja saada heti alussa kone käyntiin. Lähtö on vähän maratontyylinen, jossa ei ihan niin kovaa tarvi startata kun matka on pitempi.

Nhyt startattiin oikeastaan suoraan nousuun ja sen jälkeen ehkä reitin vaativimpaan laskuun. Jostain syystä tuo DH1-lasku ei mulla tänään oikeen onnistunut. Oli vähän tökkivää ajo siinä ja turhan varovaistakin. Ehkä se viime vuoden kaatuminen vähän vaikutti alitajunnassa eikä uskaltanut ihan niin kovaa päästää mäkeen mitä olis pitänyt. Ja jos ajo tökkii niin tuossa kivikossa se sitten tökkii. Positiivisena puolena oli sitten se, että ylämäet nousi mun mielestä tavallista paremmin. Ylämäet on yleisesti mulla vähän heikkous ja niiden treenaaminenkin on jäänyt aika vähiin, mutta tänään niiden ajamisesta melkein nautti.

Laskuissa oli vähän vauhtiakin

Muutenkin kisa oli multa aika tasainen suoritus. Sykkeet pysyi tasaisen korkealla koko kisan ja ajokin tuntui ihan hyvältä. Toki vauhtia uupuu, mutta vaikean alkukesän ja kevään jälkeen se on ihan odotettuakin. Kuitenkin kone alkaa olla nyt siinä mielessä kunnossa, että kierroksia löytyy, mutta tehoja ei vielä :) Loppusijoitus tänään kahdeksas.

Omassa sarjassa täytyy kyllä ainakin voittajan eli Kuiton Antin vauhtia kehua. Oli aika helpon näköistä ajoa, se on helppoa kun sen osaa. Kiitokset järjestäjille ja kilpailijoille. Hienot kisat oli. Tarjalle kiitos kuvista! Viikon päästä jatkuu mun osalta XCO-kisailut Seinäjoella.




5.7.2016

Uutta kenkää maastoon - Spiuk 16MC

Tahkolta tuli ostettua maastoon uudet Spiukin 16MC kengät. Oon tässä jonkun aikaa miettinyt uusien kenkien hankkimista entisten hyvin palvelleiden Shimanojen tilalle. Maantielle tuli jo aiemmin ostettua Spiukin 15RC kengät ja ne on tuntuneet todella hyviltä jaloissa, joten aika helppo oli maastokengissäkin päätyä samaan merkkiin ja tämän vuoden malliin. Itse asiassa viime aikoina on melkein tehnyt enemmän mieli ajaa maantiellä kun siellä on ollut paremmat kengät käytössä :) Vielä kun hinta oli kohdallaan niin kaupat syntyi perjantaina ja lauantaiaamuna starttasin jo uusilla kengillä kisaan. Toki oon monesti kuullut, että uutta osaa/tarviketta ei kannata kisaan ottaa sisään ajettavaksi mutta kun ei ollut mitään viime hetken säätämistä pyörässä (no sen takavaihtajan varmaan olis voinut tarkistaa) niin uudilla kengillä suoraan kisaan.

Kengissä on kaksi boa-kiinnitystä ja kengät muokkautuvat käytössä jalan muotoon. Eli tavallaan automaattinen lämpömuokkaus tai miten tuon nyt parhaiten sanoisi. Pohja on hiilikuituisena todella jäykkä ja kenkä kevyt ja mukavan tuntuinen jalassa. Kengän kiinnitys käy myös kätevästi ja kengän saa sopivan kireälle. Ainut miinus tietysti on se, että kun kenkä on kiristetty niin sen löysääminen ei onnistu ilman, että avaa koko boan ja kiristää sitten uudelleen. Eli pieni hienosäätö suuntaan tai toiseen ei ehkä ajaessa niin helposti käy. Ja se täytyy sanoa, että itsehän en ollut Spiukista kuullut tai ainakaan sen tarkemmin merkkiä tuntenut ennen kuin Haran Jere sitä keväällä mainosti.


2.7.2016

Tahko MTB 2016

Tahkon tämän vuoden kisa ajettu ja ihan tyytyväinen voi suoritukseen olla. Lähtötilanne kisaan oli kevään ja alkukesän vaikeuksien jälkeen vähän epävarma ja mietinkin itse asiassa eiliseen iltaan asti matkan vaihtamista joko lyhyempään tai sitten yöajoon, jonka voisi ajella mahdollisesti rennommin läpi. Sehän on selvää kun klo 9 startissa lähtee niin silloin tulee ajettua täysillä joka tapauksessa.

Ajo lähti liikkeelle ihan hyvin. Vähän koitin alkumatkasta hillitä menohaluja, ettei noutaja tulisi kovin aikaisessa vaiheessa. Edellisestä yli kolmen tunnin lenkistäkin taisi olla jo reilu pari kuukautta aikaa ja nyt ei oltu ihan lenkkivauhdilla liikkeellä. Alun tieosuuksilla pääsee kyllä hyödyntämään peesietua aika hyvin. Vähän toki pitää olla varovainen kun isossa ryhmässä aina joku yli-innokas heiluu laidalta toisella ja ihan alkumatkastakin kyllä tuli joitakin tyhmänrohkeita ohituksia, joilla oli lähellä mennä kisa pilalle sekä ohittajalta, että osalta ohitettavista.

Tahkon lähtö on mahtava kun samaan aikaan starttaa yli 400 kilpailijaa

Ennen Kinahmia mummonmäen nousussa piti vähän hidastaa vauhtia kun tuntui, että sykkeet nousee vähän turhankin korkealle tässä vaiheessa ja tiedossa olisi aika pitkä nousu. Kyllä tuo vaan joka vuosi tuntuu yhtä hankalalta ja tuskaiselta. Kinahmille talutettiin taas pyörät jonossa ja Kinahmin päällä oli aluksi vähän vaikeuksia saada ajorytmistä kiinni. Jotenkin ajo tuntui alkuun tökkivältä eikä oikeen saanut sellaista normaalia tatsia ajamiseen. Oikeastaan vasta laskuun sain vähän paremman ajotuntuman. Eskolanm huollon jälkeinen tieosuus meni hyvässä porukassa reipasta vauhtia. Kinahmi kakkosella nousukin meni hyvin. Ajamalla oikeastaan niin pitkälle kuin mahdollista ja hyvin sai nousussa tilaa taluttajilta. Kävelyosuuden jälkeen oli taas vähän tuntuma hetken hukassa mutta lasku meni mukavan vauhdikkaasti.

Muutenkin ajo tuntui kulkevan ihan hyvin. Oikeastaan jossain 40 km kohdilla tuli pieni väsymyksen tunne, mutta sekin meni ohi kun otti lisää geeliä koneeseen. Sitten noin ehkä 47 kilometrin kohdalla jyrkässä hiekkatienousussa aivan nousun lopulla ketju meni pakan ja pinnojen väliin. Ja menikin sitten kunnolla. Millään ei saanut irti, vaikka otin rengasta irti ja koitin ketjua repiä pois. Mielessä jo kävi, että tähänkö tämä nyt päättyy. Muistin sitten, että olin vähän aikaisemmin ennen nousua nähnyt Medilaserin huolllon ja Mustikkamaan Timon, joten pyörä kantoon ja sinne kyselemään jos saataisiin jollain ketjut irti. No ei siinä kauaa mennyt ja ketjun voitelu ja cokis kaupan päälle ja matka jatkui. Kiitokset tästä!Tähän kaikkeen kuitenkin tuhraantui sen verran aikaa, että varmalta näyttänyt oma ennätys reitille jäi kyllä tulematta.

Maaliin!

Loppumatkasta ei oikeen enää saanut sykkeitä nousemaan normitasolle ja El Grandessa ketjut vielä menivät toisen kerran tuonne väliin, mutta tällä kertaa hoksasin tilanteen ajoissa ja sain ne myös pois nopeasti. Aluksi maalissa vähän otti päähän tekniset murheet, mutta toisaalta ne kuuluu lajiin ja mikä parasta niin mies oli kunnossa. Ei ollu mitään sydämen rytmihäiriöitä ja muutenkin jaksoi ajaa hyvin läpi kisan. Ei pahempia tummumisia tai muutakaan. Samoin verensokerit pysyi koko kisan hyvällä tasolla. Tällä kertaa mulla oli pumpussa sensorointi niin pystyin tiepätkillä vilkaisemaan verensokerin tilanteen pumpusta. Tästä oli kyllä suuri apu ainakin henkisellä puolella, kun tietää tarkkaan missä ollaan menossa ja asioihin voi reagoida ajoissa eikä vasta sitten kun verensokeri on jo liian matalalla.

Kyllä kisa antoi kuitenkin itseluottamusta ja varmuutta kauden jatkoa ajatellen. Ehkä tästä kaudesta voi vielä tullakin jotain. Varsinkin muutaman viikon takaiseen Laajavuoren kisaan ero oli suuri. Tästä jatketaankin nyt kolme seuraavaa viikonloppua XCO:n parissa. Valkeakoski, Seinäjoki ja Korson SM-kisat ja katsellaan sitten loppukauden tilannetta sen jälkeen. Saattaa kuitenkin olla, että vähän vähemmän tulee kilpailtua, että pääsee aloittamaan uuden treenikauden sitten puhtaalta pöydältä, ettei sitten ainakaan enää ole mitään ylirasitustiloja päällä kauden jälkeen.

Takavaihtajaa pitää varmaan vähän tutkia, että mistä nuo ongelmat johtui. Oliko vaihtaja saanut iskua kisan aikana, vai oliko vaan ajan kanssa mennyt vähän huonoihin säätöihin. Meillä kun harvemmin noita kaikista pienimpiä vaihteita tarvii kun ei oo mäkiäkään niin en oo kyllä varma koska on viimeksi tullut ajettua 32-42 välityksellä,

Tapahtumanahan Tahko oli taas kerran mahtava. Koko perhe tuntui viihtyvän ja tänne kun tuntuu aina osuvan hyvät kelitkin niin mikäs sitä on ajaa ja viettää aikaa samanhenkisessä seurassa ja nähdä kisakavereita kerralla vähän enemmän ja vaihtaa ajatuksia kisasta ja muustakin. Kuvista jälleen kiitos Tarja Kivirinnalle!