9.7.2011

JNSMTB-Cup, Lykynlampi

Tänään tultiin Kolilta Joensuuhun ja kun täällä järjestettiin paikallisen maastopyöräcupin kisa niin ajattelin siihen osallistua. Sammalla tuli tutuksia uusia maastoja ja onhan kilpailun ajaminenki aina ihan kivaa.Valmistautuminen tämän päiväiseen koitokseen jäi kyllä aika huonoksi. Aamusta ensiksi autossa istumista, sitten kaupungilla kiertelyä paahtavassa kuumuudessa, kevyt lounas, jonka jälkeen siirtyminen kisapaikalle. Ajattelin vielä ajaa sinne pyörällä niin ei tarvi turhaan tavaroita täyteen ahdetulla autolla ajella.

Muutaman kerran tuli matkan aikana harhailtua kun yritin ulkomuistista paikalle osata. Katsoin kartasta paikan, mutta en mä nyt ihan joka risteystä muistanutkaan. Joka tapauksessa päivän helle ja siihen päälle siirtymä kisapaikalle vei jo meikäläiseltä mehuja itse kisasuorituksesta. Ennen kisaa vielä rata kertaalleen läpi, ettävähän tietäisi mitä on tulossa.

Kisa lähti liikkeelle ihan hyvin, mutta ensimmäisen kierroksen lopulla ajoin yhdestä risteyksestä harhaan, mistä lähti kaksi polkua. Olihan se oikea merkattu mutta vauhdissa en sitä huomannu, siinä meni muutama sijoitus ja pian sen jälkeen alkoi jaloissakin painaa viikon ajelut ja helle myös. Rata oli kuitenkin hyvä ja ihan kivaa siellä oli ajella, mutta jälkeenpäin ajatellen valmistautuminen pitäisi hoitaa kunnolla niinkuin yleensä on ollut kisoihin mentäessä tapana. Maaliin tullessa olin kyllä jo aika lopussa. Kisan jälkeen sitten vielä kevyttä pyörittelyä vajaa 10 kilometriä hotellille. Eli lopputuloksena on se, että kunnon ruokailu päivällä ja varsinkin näin kuumalla ilmalla nestetankkauksen vois alottaa jo ennen itse kisaa. Kaikesta kuitenkin oppii ja on otettava opikseen tästäkin.

Jalat ilmeisesti vähän reagoi tähän tämän viikon mäkisempään lenkkimaastoon. Varsinkin pohkeet alkaa olla aika jumissa, vaikka niitä miten venyttelee. Harmi, että hevoslinimentti jäi kotia, olis tänään tehny hyvää jaloille kisan jälkeen. Viimeistään reilun viikon päästä sitten hierojalle, niin eiköhän siellä saa jalat taas ajokuntoon.Viime lauantain Tahko ja tällä viikolla lomareissut lenkit on tuonu kyllä huomattavasti enemmän nousumetrejä, mitä Kokkolassa ajetuilla lenkeillä saa kerättyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti