22.5.2011

Maailman kovin vastatuuli ja muut viikonlopun lenkit

Viikonlopun aikana tuli ajettua muutama ihan hyvä lenkki. Lauantaille osuu tuo otsikon mukainen reipas 40 kilometriä armottomaan vastatuuleen. Olin iltapäivään asti metsätöissä tekemässä polttopuita ens talveksi ja ajattelin sieltä ajella sitten pyörällä kotiin. Sopiva lenkki, kun sen matkan muuten joutuis autolla menemään. Huomasin jo ennen lähtöä, että tuuli näyttäis olevan pahaenteisen kova ja vielä vastainen, mutta ajattelin silti lähteä lenkille.

Täytyy myöntää, että pari kertaa matkan aikana oikeen puuskittaisen tuulen osuessa kohdalle tuli mietittyä, että olikohan tässä mitään järkeä tai kuinkahan kovaa toiseen suuntaan pääsis. Olis varmasti tullu henkilökohtanen reittiennätys Kannus - Kokkola välille, jos olisin toiseen suuntaan pyöräilly. Toisaalta ei tuo vastatuulikaan aiheuttanu ku reilun 15 minuutin viivästyksen siihen keskiarvoaikaan, mitä tuolla matkalla on yleensä mennyt.

Tänään tein sitten ihan hyvän maastolenkin. Kampien löystymisongelmakin näyttäis nyt ratkenneen. Enää on jäljellä pieni vinkuminen/napsuminen, mutta se nyt ei menoa haittaa. Pääasia, etteivät kesken matkan ala löystymään. Ratkaisuna oli avata koko systeemi ja koota uudelleen. En mielestäny mitään tehny erilailla kun ensimmäiselläkään kerralla, mutta hyvä näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti