22.7.2010

Maastossa

Torstaisin on paikallisen maastopyöräseuran Kammenkiertäjien yhteislenkkipäivä. Nyt loman aikana on jääny muutama kerta väliin, kun ollaan oltu reissussa tai sitten juuri reissusta palanneena on katsonut tärkeämmäksi olla ilta perheen kanssa. Tänään kuitenkin ajattelin käydä katsomassa, että paljonko porukkaa paikalle tulisi. Normimiehityksestä ainakin pari vakituista on tällä hetkellä alppeja ylittämässä ja kesälomat muutenkin saattaa vakiomiehitystä muuttaa. Normaalistihan tuolla on sellainen 4-6 pyöräilijää, joskus on saattanut olla jopa 8. Viime vuoteen nähden taitaa keskiarvo kuitenkin olla vähän nousussa. Jos kaikki saatais kerralla paikalle niin 10 menis helposti rikki, mutta sitä ihmettä odotellessa.

Ennen viittä alkoi vielä vesisade, joten ajattelin, että pahimmassa tapauksessa olen kuuden aikaan urheilutalolla yksin. Pieni vesisade ei mua haittaa ja onneksi sinne oli pai muutakin tullut. Saatiinkin ihan hyvä lenkki ajettua. Märkäähän metsässä oli ja tällä reitillä paikoin hyvinkin liukasta kun oli kivikkoa ja juurakkoa. Kerran onnistuin kaatumaankin kun vähän vinossa olevalle sillalle ajaessa eturengas lähti alta. Ei paljon ollut enää siinä vaiheessa tehtävissä. Tuohan toki kuuluu lajin luonteeseen, että joskus kaadutaan.

Tässä vielä Garminin tallenne illan lenkistä. Oon muuten nyt viikon käyttökokemuksen peusteella ollut odella tyytyväinen tähän Gaminin Edge 500 laitteeseen. Samassa paketissa saa paljon mielenkiintoista tietoa sekä miehestä että lenkistä. Maantiepuolella tosiaan vielä tuo kadenssiominaisuus tuohon päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti