Tapahtumanahan Tahko on mahtava. Kokoaa kasaan suuren joukon samanhenkistä porukkaa ja tunnelmaltaan hieno viikonloppu. Tänä vuonna mulla oli ensimmäistä kertaa perhekin mukana. Vähän etukäteen jännitti, miten tuolla viihtyvät, mutta tyytyväisiä oltiin koko porukka viikonloppuun Tahkolla.Varmasti myös hienolla kelillä oli osuutensa tuohon. Vajaa 4-vuotiaan kanssa viikonloppu sadekelissä tai sisätiloissa ei varmasti olisi ollut yhtä hienoa kun pihalla auringonpaisteessa.
 |
| Tahkonlahden maisemaa |
Lähtötapahtuma on myös hieno kun klo 9 lähtöryhmässä lähti yli 600 kilpailihaa. Mahtava joukko ja varmasti hieno seurata lähtöä myös katsojana, kun tuollainen porukka paahtaa ohi. Itse kilpailu alkoi omalta osalta yllättävän vahvasti. Ajo tuntui hyvältä ja vähän piti jopa hillitä menohaluja, ettei käytä kaikkia paukkuja heti alkumatkaan. Tätä kestikin noin 10 km. Sen jälkeen hävis yhtäkkiä voimat jaloista ja vauhti tippui dramaattisesti. Hetken jo mietin, että onnistuinpa nopeesti ajamaan itseltäni jalat alta mutta ei tainnut kuitenkaan siitä johtua.
Hiekkatietä Kinahmia lähestyessä oli pakko vähän hillitä vauhtia ja aloin jo miettiä, että mikähän nyt on vikana. Kiitokset myös Matti P:lle Seinäjoelta, hyvästä tsempistä ja juttuseurasta tässä vaiheessa matkaa. Kinahmin eka nousu menikin mukavasti jutellessa eikä oikeen tehnyt tuo tunkkausvaihe edes tiukkaa. Kinahmin päällä myös ajo kulki ihan mukavasti. Tässä tosin huomasi, että täysjoustosta olisi ollut hyötyä. Sen verran sai jäykkäperäsellä ajaa putkelta.
 |
| Sunnuntain palauttelulenkilläkin ajettiin Tahkon huipulle |
Alamäkiosuus Kinahmilta meni hienosti. Alamäissä tuntui muutenkin, että sai porukkaa kiinni, vaikka en mikään alamäkiekspertti olekaan. Mielestäni tässä huomasi 29" edun. Laskeminen oli mun mielestä helpompaa kuin pikkupyöräisellä. Uskalsi antaa vaan mennä, tosin ei mulla mitään tieteellistä tutkimusta tästä helpommasta alamäkiajosta ole, mutta tuntuma oli tämä.
Tämän jälkeen ajettiinkin kovavauhtinen tiepätkä ennen Kinahmi 2:n nousuja. Tässä vaiheessa ajoin jalat ensimmäistä kertaa aivan tukkoon, ei meinannut päästä loppumatkasta edes kävelemään kun tultiin pyörän kanto-osuudelle. Mäen päällä olo vaan huononi ja tuntui, että energiaa ei saa, vaikka yritin säännöllisesti juoda ja geeliäkin ottaa. Lasku meni taas hyvin tai ainakin sain edellä menevät kiinni mutta pian tämän jälkeen saikin käydä ensimmäistä kertaa puskan puolella tyhjentämässä. Tässä sitten selvisi tuo voimien häviämisen syy, nesteet ja energiat ei tainneet oikeen imeytyä. Sama toistui vielä toisenkin kerran matkalla.
Tässä vaiheessa olo olikin aika huono, kun energiat tuli takaisin ja energiaa olis tarvinnut. Kävi kyllä mielessä, että onkohan tässä järkeä jatkaa matkaa ollenkaan. No luonne ei antanu periksi ja päätin ajaa maaliin, vaikka väkisin. Heikkoa oloa jatkui tästäkin eteenpäin jonkun matkaa, mutta parani sitten parin tyhjennyksen jälkeen. Sen jälkeen pystyi taas juomaan ja syömäänkin paremmin.
Loppua kohti ajo tuntui muutenkin paranevan, tosin kyllähän tässä vaiheessa ja noin 30 asteen helteessä väsymyskin alkaa tulla joka tapauksessa. Noin 10 km ennen loppua onnistuin vielä kaatumaan kovavauhtisessa laskussa. Pääsin oikeen nauttimaan laskun vauhdista ja ilmeisesti hetkeksi huomio herpaantui ja eturengas otti johonkin. Sen jälkeen matkaa jatkettiin ilmalentona sarvien yli. Pyörä toisella puolella ja mies toisella puolella polkua. Takana tuleville kiitokset, kun pysähtyivät kysymään vointia. Hetken piti hengähtää ja sitten jatkoin matkaa. Eipä tuossa verinaarmuja kummempaa tullut. Kolhuja, muestelmia ja verinaarmuja. Pahemminkin olis voinu käydä.
 |
| Paljon keskustelua herättänyt loppulasku |
El Grande nousi ylös asti kovalla tsempillä. Vauhti ei kyllä enää mikään huippu tässä vaiheessa ollut. Samoin loppulasku meni aika vauhdikkaasti. Loppulaskustahan on ollut mm. Fillarifoorumilla paljon puhetta. Ei mulla oo tuossa koskaan jarrut pettäneet, enkä sitäpidä erityisen pahana muutenkaan. Ymmärrän kyllä, että se on lapsille ja kokemattomille kuskeilla paha lasku. Toisaalta kun noin ison ja hienon mäen päälle kiivetään niin aika tylsä ratkaisu on tulla suoraa linjaa mäkeä alas. Luulisi löytyvät polkua, joka olisi huomattavasti mielenkiintoisempi reitti laskea alas. Nyt El granden kova nousu vähän kuin valuu hukkaan, kun lasketaan mäki suoraa hissilinjaa alas.
Joka vuosi kuitenkin tuossa vaiheessa kun ollaan mäen päällä ja lasku alkaa niin tulee hieno fiilis. Tietää, että kohta on maalissa ja maaliin ajaminen on kuitenkin aina hienoa. Loppumatka menikin nautiskellen ja loppusuoralla irtosi vielä muutama päänahka kirissä. Maalissa olikin sitten paras palkinto, kun omat kannustusjoukot olivat vastassa ja sai jääkylmän Pepsi Maxin :)
 |
| Maalissa odotti paras palkinto :) |
Vaikka kisa sisälsi pettymyksiä ja omasta aikatavoitteestakin jäin (loppuaika oli 3:48), niin loppujen lopuksi jälleen kerran hieno kokemus. Maaliin pääsyä voi pitää tietynlaisena taisteluvoittona, matkan hankaluudet voittaen maaliin, vaikka pää kainalossa :) Positiivisena voi pitää myös sitä, että verensokerit pysyivät hyvällä tasolla koko kisan. Ainakaan liian matalalle ei laskenut missään vaiheessa ja maaliin tulon jälkeenkin oli edelleen hyvällä tasolla (6.8, tosin palautusjuoma oli otettu jo jonkun aikaa ennen tätä).
Tällaista kisaelämystä ei tällä hetkellä muualta Suomesta saa. Toki pari muutakin tapahtumaa saattaa tulevina vuosina kasvaa lähelle tätä. Hieno paikka, iso osallistujamäärä, paljon ihmisiä kannustamassa yms tekevät Tahkosta tapahtumana selaisen, että sinne tulee mielellään uudestaankin.
Muutamat kaverit myös ajoivat erittäin hienosti Tahkolla. Päällimmäisenä mieleen jäi 120 kilometrin kisassa hienosti ajaneet Samuli (5.) ja erityisesti Arto (7.). Varsinkin Arto on sen verran tähän kauteen panostanut, että todella hienoa kun tulostakin tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti