22.9.2011

Kohti kilpailukauden finaalia

Sunnuntaina lähden vielä Tampereelle ajamaan maraton cupin finaalikilpailun Teivo Mtb-maratonin. Kisakunto on kyllä vähän arvoitus, kun ei ole kuukauteen ajanut kilpailua. Lenkeillä ei kuitenkaan ihan samalla vauhdilla ja teholla tuu koskaan ajettua eikä ainakaan näin syksyllä ilmojen jo viilentyessä. Reittiä on kuitenkin kehuttu paljon, joten lähdetään nyt hakemaan ainakin lisää kokemusta kilpailuista jos ei muuta.

Alkuviikko on mennyt vähän flunssaa odotellessa. On ollut sellainen olo, että flunssa tulee, mutta eipä tässä oo nenän tukkoisuutta kummempaa kuitenkaan tullut. Ja ei oo edes nuhaa ollut, mutta aina välillä vaan vähän tukkonen olo. Toivottavasti ei vaikuta sunnuntaina ajamiseen ainakaan kovin paljoa.

Varasin myös Kuortaneen urheiluopistolle ajan polkupyöräergometritestaukseen. Eli tuo testi on maksimirasitustesti, jossa pitäis saada kaikki kynnystehot ja sykealueet sekä tarkat analyysit myös hapensaannista, koska siinä ajetaan "happinaamari" naamalla. Ihan mielenkiintoista tuonne lähteä testattavaksi. Oon suunnitellu ainaki puoli vuotta sinne lähteväni, mutta nyt sain ajan vihdoin varattua ja sen päivän töistä vapaaksi. Eli lisää informaatiota asiasta sitten lokakuussa testin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti