28.4.2011

Torstain lenkki

Tänään yhteislenkillä rikottiin taas osallistujaennätys kun lenkille lähti peräti 9 pyöräilijää. Viime kesänä ei muistaakseni ainakaan ollut kertaakaan näin monta osallistujaa. Edelliskesän määriä en muista, että onko joskus ollut. Hyvä juttu kuitenkin, että maastopyöräilijöitä löytyy ja vieläpä lähtevät yhteislenkeille mukaan. Ja tuostakin porukasta periaatteessa vielä puuttui pari aktiivijäsentä eli tällä menolla 10 osallistujan raja tullaan kyllä rikkomaan kesän aikana.

Lenkki itsessään oli hyvä. Ajettiin käytännössä sama reitti kun viime viikonloppuna, nyt vaan lumesta ei ollut enää haittaa. Kyllähän sitä vieläkin joissain paikoissa oli, mutta paljon sitä on viikossa sulanut. Tämän päiväsestä lenkistä teki ihan hyvän sekin, että tuli otettua muutamia vähä kovempia vetoja. Kun edellä ajava lähtee vetämään vähän kovempaa vauhtia niin pitäähän sitä yrittää roikkua perässä. Tekee hyvää jaloille ajaa välillä vähän lujempaakin. Yksin kun käy lenkeillä niin monesti se vauhti on sellasta dieselmäisen tasasta.

Eilen illalla kävin katsastamassa nuo lähimetsän polutkin, jotka on sieltä teknisemmästä päästä näistä Kokkolan poluista. Yllättävän hyvin sieltäkin oli lumet lähteneet. Eilen oikeestaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä tuli tunne kuinka mahtavaa tämä maastopyöräily onkaan. Kun pääsee kunnon maastoon ajamaan ja ottamaan itsestään mittaa niin mikäs sen parempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti