Medilaser XCO

Valkeakoskella oli vuorossa XCO-cupin toinen kisa Medilaser XCO, Korkeakankaan urheilukeskukseen rakennetulla radalla. Rata sisälsi näin rannikon asukkaan näkökulmasta todella paljon nousua ja riittävästi haasteellisia laskuja. Kumpiakaan en oo vielä täältä löytänyt :) Rata on fyysisesti vaativa ja yks mun suosikkiradoista, millä oon ajanut. Radalla on sopivassa suhteessa teknisempää pätkää, nousua ja vähän helpompaa baanaa missä tosin pitäis sitten vauhtia saada reilusti. Nousut on teknisesti helpompia ja laskut vaativampia mikä on mun mielestä hyvä, tosin nousuissakin sai tehdä täyden päivätyön, että ne yleensä sai noustua ylös.

Mäki nousee kunnon irvistyksellä :)

Kisa lähti suhteellisen vauhdikkaasti liikkeelle kun ajettiin Eliten kanssa samassa lähdössä ja samassa startissa oli mm. Sasu Halme ja Jukka Vastaranta. Lähtö on mulle vähän heikko kohta. Pitäis olla siinä terävämpi ja saada heti alussa kone käyntiin. Lähtö on vähän maratontyylinen, jossa ei ihan niin kovaa tarvi startata kun matka on pitempi.

Nhyt startattiin oikeastaan suoraan nousuun ja sen jälkeen ehkä reitin vaativimpaan laskuun. Jostain syystä tuo DH1-lasku ei mulla tänään oikeen onnistunut. Oli vähän tökkivää ajo siinä ja turhan varovaistakin. Ehkä se viime vuoden kaatuminen vähän vaikutti alitajunnassa eikä uskaltanut ihan niin kovaa päästää mäkeen mitä olis pitänyt. Ja jos ajo tökkii niin tuossa kivikossa se sitten tökkii. Positiivisena puolena oli sitten se, että ylämäet nousi mun mielestä tavallista paremmin. Ylämäet on yleisesti mulla vähän heikkous ja niiden treenaaminenkin on jäänyt aika vähiin, mutta tänään niiden ajamisesta melkein nautti.

Laskuissa oli vähän vauhtiakin

Muutenkin kisa oli multa aika tasainen suoritus. Sykkeet pysyi tasaisen korkealla koko kisan ja ajokin tuntui ihan hyvältä. Toki vauhtia uupuu, mutta vaikean alkukesän ja kevään jälkeen se on ihan odotettuakin. Kuitenkin kone alkaa olla nyt siinä mielessä kunnossa, että kierroksia löytyy, mutta tehoja ei vielä :) Loppusijoitus tänään kahdeksas.

Omassa sarjassa täytyy kyllä ainakin voittajan eli Kuiton Antin vauhtia kehua. Oli aika helpon näköistä ajoa, se on helppoa kun sen osaa. Kiitokset järjestäjille ja kilpailijoille. Hienot kisat oli. Tarjalle kiitos kuvista! Viikon päästä jatkuu mun osalta XCO-kisailut Seinäjoella.

Uutta kenkää maastoon - Spiuk 16MC

Tahkolta tuli ostettua maastoon uudet Spiukin 16MC kengät. Oon tässä jonkun aikaa miettinyt uusien kenkien hankkimista entisten hyvin palvelleiden Shimanojen tilalle. Maantielle tuli jo aiemmin ostettua Spiukin 15RC kengät ja ne on tuntuneet todella hyviltä jaloissa, joten aika helppo oli maastokengissäkin päätyä samaan merkkiin ja tämän vuoden malliin. Itse asiassa viime aikoina on melkein tehnyt enemmän mieli ajaa maantiellä kun siellä on ollut paremmat kengät käytössä :) Vielä kun hinta oli kohdallaan niin kaupat syntyi perjantaina ja lauantaiaamuna starttasin jo uusilla kengillä kisaan. Toki oon monesti kuullut, että uutta osaa/tarviketta ei kannata kisaan ottaa sisään ajettavaksi mutta kun ei ollut mitään viime hetken säätämistä pyörässä (no sen takavaihtajan varmaan olis voinut tarkistaa) niin uudilla kengillä suoraan kisaan.

Kengissä on kaksi boa-kiinnitystä ja kengät muokkautuvat käytössä jalan muotoon. Eli tavallaan automaattinen lämpömuokkaus tai miten tuon nyt parhaiten sanoisi. Pohja on hiilikuituisena todella jäykkä ja kenkä kevyt ja mukavan tuntuinen jalassa. Kengän kiinnitys käy myös kätevästi ja kengän saa sopivan kireälle. Ainut miinus tietysti on se, että kun kenkä on kiristetty niin sen löysääminen ei onnistu ilman, että avaa koko boan ja kiristää sitten uudelleen. Eli pieni hienosäätö suuntaan tai toiseen ei ehkä ajaessa niin helposti käy. Ja se täytyy sanoa, että itsehän en ollut Spiukista kuullut tai ainakaan sen tarkemmin merkkiä tuntenut ennen kuin Haran Jere sitä keväällä mainosti.

Kuva, jonka Jaakko Suomu (@jaakkosuomu) julkaisi 1. 07ta 2016 klo 11.47 PDT

Tahko MTB 2016

Tahkon tämän vuoden kisa ajettu ja ihan tyytyväinen voi suoritukseen olla. Lähtötilanne kisaan oli kevään ja alkukesän vaikeuksien jälkeen vähän epävarma ja mietinkin itse asiassa eiliseen iltaan asti matkan vaihtamista joko lyhyempään tai sitten yöajoon, jonka voisi ajella mahdollisesti rennommin läpi. Sehän on selvää kun klo 9 startissa lähtee niin silloin tulee ajettua täysillä joka tapauksessa.

Ajo lähti liikkeelle ihan hyvin. Vähän koitin alkumatkasta hillitä menohaluja, ettei noutaja tulisi kovin aikaisessa vaiheessa. Edellisestä yli kolmen tunnin lenkistäkin taisi olla jo reilu pari kuukautta aikaa ja nyt ei oltu ihan lenkkivauhdilla liikkeellä. Alun tieosuuksilla pääsee kyllä hyödyntämään peesietua aika hyvin. Vähän toki pitää olla varovainen kun isossa ryhmässä aina joku yli-innokas heiluu laidalta toisella ja ihan alkumatkastakin kyllä tuli joitakin tyhmänrohkeita ohituksia, joilla oli lähellä mennä kisa pilalle sekä ohittajalta, että osalta ohitettavista.

Tahkon lähtö on mahtava kun samaan aikaan starttaa yli 400 kilpailijaa

Ennen Kinahmia mummonmäen nousussa piti vähän hidastaa vauhtia kun tuntui, että sykkeet nousee vähän turhankin korkealle tässä vaiheessa ja tiedossa olisi aika pitkä nousu. Kyllä tuo vaan joka vuosi tuntuu yhtä hankalalta ja tuskaiselta. Kinahmille talutettiin taas pyörät jonossa ja Kinahmin päällä oli aluksi vähän vaikeuksia saada ajorytmistä kiinni. Jotenkin ajo tuntui alkuun tökkivältä eikä oikeen saanut sellaista normaalia tatsia ajamiseen. Oikeastaan vasta laskuun sain vähän paremman ajotuntuman. Eskolanm huollon jälkeinen tieosuus meni hyvässä porukassa reipasta vauhtia. Kinahmi kakkosella nousukin meni hyvin. Ajamalla oikeastaan niin pitkälle kuin mahdollista ja hyvin sai nousussa tilaa taluttajilta. Kävelyosuuden jälkeen oli taas vähän tuntuma hetken hukassa mutta lasku meni mukavan vauhdikkaasti.

Muutenkin ajo tuntui kulkevan ihan hyvin. Oikeastaan jossain 40 km kohdilla tuli pieni väsymyksen tunne, mutta sekin meni ohi kun otti lisää geeliä koneeseen. Sitten noin ehkä 47 kilometrin kohdalla jyrkässä hiekkatienousussa aivan nousun lopulla ketju meni pakan ja pinnojen väliin. Ja menikin sitten kunnolla. Millään ei saanut irti, vaikka otin rengasta irti ja koitin ketjua repiä pois. Mielessä jo kävi, että tähänkö tämä nyt päättyy. Muistin sitten, että olin vähän aikaisemmin ennen nousua nähnyt Medilaserin huolllon ja Mustikkamaan Timon, joten pyörä kantoon ja sinne kyselemään jos saataisiin jollain ketjut irti. No ei siinä kauaa mennyt ja ketjun voitelu ja cokis kaupan päälle ja matka jatkui. Kiitokset tästä!Tähän kaikkeen kuitenkin tuhraantui sen verran aikaa, että varmalta näyttänyt oma ennätys reitille jäi kyllä tulematta.

Maaliin!

Loppumatkasta ei oikeen enää saanut sykkeitä nousemaan normitasolle ja El Grandessa ketjut vielä menivät toisen kerran tuonne väliin, mutta tällä kertaa hoksasin tilanteen ajoissa ja sain ne myös pois nopeasti. Aluksi maalissa vähän otti päähän tekniset murheet, mutta toisaalta ne kuuluu lajiin ja mikä parasta niin mies oli kunnossa. Ei ollu mitään sydämen rytmihäiriöitä ja muutenkin jaksoi ajaa hyvin läpi kisan. Ei pahempia tummumisia tai muutakaan. Samoin verensokerit pysyi koko kisan hyvällä tasolla. Tällä kertaa mulla oli pumpussa sensorointi niin pystyin tiepätkillä vilkaisemaan verensokerin tilanteen pumpusta. Tästä oli kyllä suuri apu ainakin henkisellä puolella, kun tietää tarkkaan missä ollaan menossa ja asioihin voi reagoida ajoissa eikä vasta sitten kun verensokeri on jo liian matalalla.

Kyllä kisa antoi kuitenkin itseluottamusta ja varmuutta kauden jatkoa ajatellen. Ehkä tästä kaudesta voi vielä tullakin jotain. Varsinkin muutaman viikon takaiseen Laajavuoren kisaan ero oli suuri. Tästä jatketaankin nyt kolme seuraavaa viikonloppua XCO:n parissa. Valkeakoski, Seinäjoki ja Korson SM-kisat ja katsellaan sitten loppukauden tilannetta sen jälkeen. Saattaa kuitenkin olla, että vähän vähemmän tulee kilpailtua, että pääsee aloittamaan uuden treenikauden sitten puhtaalta pöydältä, ettei sitten ainakaan enää ole mitään ylirasitustiloja päällä kauden jälkeen.

Takavaihtajaa pitää varmaan vähän tutkia, että mistä nuo ongelmat johtui. Oliko vaihtaja saanut iskua kisan aikana, vai oliko vaan ajan kanssa mennyt vähän huonoihin säätöihin. Meillä kun harvemmin noita kaikista pienimpiä vaihteita tarvii kun ei oo mäkiäkään niin en oo kyllä varma koska on viimeksi tullut ajettua 32-42 välityksellä,

Tapahtumanahan Tahko oli taas kerran mahtava. Koko perhe tuntui viihtyvän ja tänne kun tuntuu aina osuvan hyvät kelitkin niin mikäs sitä on ajaa ja viettää aikaa samanhenkisessä seurassa ja nähdä kisakavereita kerralla vähän enemmän ja vaihtaa ajatuksia kisasta ja muustakin. Kuvista jälleen kiitos Tarja Kivirinnalle!

Grammanviilausta

Oleellinen osa pyöräilyä (joillakin enemmän ja toisilla vähemmän) on grammanviilaus. Eli pyörää voidaan kevennellä uusilla kevyemmillä osilla ja osa punnitsee hyvinkin tarkkaan kaikki pultit yms joista voi grammoja säästellä. Omanlainen harrastus tämäkin. Mulla tämä homma on pysynyt ihan hyvin hallussa eli toistaiseksi ei ole tullut kovin paljoa pyörää kevennettyä ihan keventelyn ilosta. Osittain varmaan johtuu suhteellisen tiukasta budjetistakin harrastuksen suhteen. Sen verran kuitenkin on Sparkia kevennetty, että nyt meni "heittämällä" alle kymmenen kilon (9,94) vähän raskaammillakin renkailla (Maxxis Ikon). Viime kesänä päästiin alle Thunder Burteilla.

Pientä päivitystä on varmaan vielä jossain vaiheessa luvassa ja samalla voi sitten osia siirtää treenipyörään eli Scaleen. Sen paino taitaa tällä hetkellä olla siinä 9,3 kilon tuntumassa, riippuen vähän kiekoista ja renkaista. Eli halutessaan tuon varmasti saisi alle 9 kiloon tiputettua.

Kuva, jonka Jaakko Suomu (@jaakkosuomu) julkaisi 21. 06ta 2016 klo 10.28 PDT

Palautumisen seurantaa Omegawaven avulla

Kokeilin joskus pari vuotta sitten Omegawavea palautumisen seurantaan. Se vaikutti jo silloin kiinnostavalta, mutta käyttö jäi pikku hiljaa vähemmälle ja loppui jossain kohtaa kokonaan. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olis ehkä kannattanut jatkaa. Tämän kevään ja alkukesän aikana olis tuosta saattanut olla hyötyä kun ylirasitusta ilmeni. Virheistä viisastuneena otin sen nyt taas käyttöön (katsotaan nyt kauanko tulee käytettyä). Mulla on tuo edullisin paketti tuosta niin kuukausimaksu ei nouse muutamaa euroa suuremmaksi. Nykyisin näyttää olevan tarjolla monipuolisempiakin ja enemmän mittaustuloksia tarjoavia paketteja, mutta eiköhän tämä perusmittaus riitä tällaiselle kilpakuntoilijalle.

Omegawaven mittaus perustuu sykevälivaihteluun ja hermoston tilaan. Samalla saa sen hetkisen leposykkeen ja elimistön palautumisen tilan, stressitason yms. Pelkästään tuolla leposykkeen mittaamisella, palautumisen tasolla ja stressitasolla olis saattanut loppukeväästä huomata, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Np parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Omegawaven alkunäyttö kertoo mittauksen tuloksen

System readiness

Stress

Stressi/rasitustaso mulla ainakin vaihtelee päiän aikanakin. Illalla kun mittaa niin se on yleensä korkeammalla kun taas yöunien jälkeen palautunut vihreälle alueelle. Kuten kuvauksessa sanotaan niin se mittaa fyysistä ja henkistä kuormitusta ja pitkään jatkuneena elimistö on väsynyt. Tämä taas sopii siihen, että iltaisin ja treenien jälkeen  tuo taso on monesti koholla ja aamuisin levänneenä normaalilla tasolla.

Adaptation Reserves

Mitä korkeampi Adaptation reserves on sitä paremmat edellytykset kovalle treenille näin lyhyesti käännettynä.

Recovery pattern 

Tässä joitakin kohtia mitä tuo mittaa. Omegawaveen kuuluu siis mittari joka on kuin sykevyö ja sitten puhelimeen/padille asennettava sovellus. Saa ainakin Androidille ja IOS:aan tuon sovelluksen. Eihän tämäkään mikään satavarma palautumisen mittari ole. Edelleen kannattaa omia tuntemuksia kuunnella, mutta tällaiselle tilastonikkarille niin kuin mä tämä on ihan kiva lisä ja kyllähän tuo aina jotain kertoo. Ja toisaalta vaikka tässä on kuinka yrittänyt itseään kuunnella niin jotain meni kokonaiskuortmituksen kanssa kevään aikana pieleen. Jälkeenpäin voi tietysti aina viisastella, mutta virheistä pitää ottaa opiksi ja toimia jatkossa viisaammin.

Ja positiivisena juttuna, että reilun viikon täyslevon jälkeen sunnuntaina kevyt lenkki ja eilen vähän kovempi ja omat tuntemukset ainakin nyt paljon paremmat. Tänään toki varmuuden vuoksi taas täyslepo. Ei oo nyt vähään aikaan sydämen muljahduksiakaan tullut ainakaan merkittävän paljon, kun en oo asiaan kiinnittänyt huomiota. Toki varovaisesti on edelleen edettävä ja kisakunto taitaa olla aika kaukana, mutta jos tämä näin jatkuu niin eiköhän sitä heinäkuussa ainakin voi jo kilpailla ja toivottavasti ei ihan keilana tarvi silloin radalla pyöriä :)

Laajavuori XCM

Lauantaina ajettiin Jyväskylässä perinteinen Laajavuoren maratonkisa. Laajavuopren reitti ei ole koskaan lukeutunut mun suosikkeihin. Siellä on liikaa mäkeä tasamaan asukille ja reitti on muutenkin ollut mun makuun liian ulkoilureitti/tiepainotteinen. Ja ettei teksti lähtisi heti liian negatiiviseksi niin reitti oli kyllä muuttunut vuodesta 2013 huomattavasti parempaan suuntaan. 2014 jäi väliin kun Saanan syntyminen alkoi olla niin lähellä, että maastopyöräily jäi taka-alalle ja viime vuonnakaan kisa ei oikeen mun suunnitelmiin sopinut. Nyt kyllä reitistä jäi huomattavasti positiivisempi kuva. Eikä ne mäetkään nyt niin pahoilta tuntuneet, Reitillä oli toki paljon vaihdikasta ulkoilureittiä, mutta nyt oli kyllä entistä enemmän polkujakin ja kyllähän ne ylämäet vauhdin aika tehokkaasti tappaa. Ensimmäistä kertaa tykkäsin reitistä. Tällaisen kun saisi meillekin päin treenikäyttöön niin alkais mäki nousta vähän paremmin. Kyllähän tämä maratonreittinä oli erittäin hyvä, tykkäsin.

Nousee se mäki hitaallakin vauhdilla, Kuva: Tarja Kivirinta

Itse kisaan keksin lähteä jäykkäperäisellä Scott Scalella, koska ajattelin, että tämä jos mikä on reitti missä täysjousto ei välttämättä ole tarpeellinen ja Scalellakin on mukava välillä ajaa. Ainut mikä pyörässä mietitytti oli 1x10 vaihteisto ja Kokkolan treeniolosuhteissa iahn sopiva 11-32 pakka ja 34-piikkinen etulehti. Mielessä kävi, että joissain ylämäissä saattaa joutua vähän tiukoille tuon kanssa. Mutta tuleepa ainakin testattua. Kisan jälkeen kotimatkalla päätin, että hankin tähänkin pyörään Sramin X01/XX1 takavaihtajan, että jos jollain on tarjota käytettynä olen kiinnostunut. Sen jälkeen

Vähän epävarmoin fiiliksin sai muutenkin kisaan lähteä. Kevät on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellessa eikä kovin montaa kunnon treeniä oo saanu peräkkäin tehtyä. Jotain häikkää kropassa on ollut ja tutkittukin (mahdollisesti ylirasitusta). Lisäksi on ollut välillä erikoisia sydämen muljahteluita ja sitten sydän saattaa hakata jonkun aikaa todella kovaa, kunnes rauhoittuu. Tämäkään ei ole mitään usein toistuvaa mutta aina välillä, joskus jopa lenkillä, joskus lenkin jälkeen yms. Ja kun asiaa on tutkittu niin silloin tuota ei esiinny. Joka tapauksessa tuo vähän mietityttää aina, että mitä jos kisassa käy noin.

Syke tiistain lenkiltä ja kyseessä ei ollut mittarin häiriö, sen kyllä tunsi. 

Kisan startti tapahtui vauhdikkaasti ulkoilureittiä loivaan nousuun. Vähän himmailin alussa ja sitten jossain vaiheessa iski vähän alitajuntaan pelko, että ei uskallakaan anna sykkeiden nousta kunnolla, ettei nyt tuota sydämen hakkaamista ainakaan sen takia tulisi. Vaikka se ei ole kyllä ollut yhteydessä korkeisiin sykkeisiin välttämättä. Ja kun alussa ei ole tarpeeksi terävänä niin sitten jää jonoihin kun aletaan nousemaan kapeampia uria ylös. Tässä oli hieman vaikeata kun mun pienin välitys oli 34-32. Eli kun jono ylämäkeen meni riittävän hiljaa niin itsellä oli tuolla välityksellä hankala ajaa niin hiljaa, kun niin pienellä kadenssilla ei oikeen voi enää ajaa. Eli tuossa vaiheessa olis ollu Sparkista tuttu 10-42 pakka hyvinkin käyttökelpoinen.

Kuva: Tarja Kivirinta

Kisa eteni mun osalta jotenkin vähän pintakaasulla. En saanut missään vaiheesta itsestä oikeen kisavirettä irti ja keskisykekin oli 152 mikä on kisaan todella matala. Pitää nyt seurata kisasta palautumista ja katsoa saako sitä tänä kesänä vielä jalkoihin vauhtia vai siirtääkö katseen suosiolla kesään 2017. Jotenkin kroppa ei vaan ole nyt kunnossa ja palautuminen tuntuu vievän aikaa. Täytyy nyt koittaa treenata maltilla ja levätä. Jos nyt heinäkuun xco-kisoihin löytyis vielä voimia ajaa muuallakin kun joukon jatkona ja haastaa muitakin kilpailijoita, niin ei ihan vielä tarvis ens kautta suunnitella. Pyssymäen kisa nyt varmaan jää väliin kuitenkin, vaikka yks mun ehdottomia suosikkeja onkin. Kun tuo kuitenkin melkein kotikisa on niin enköhän mä paikalle tuu ja jos joku tarvii innokasta huoltomiestä niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.

Tarjalle kiitokset kuvista!

Pikku hiljaa kohti kisakuntoa

Edellisessä tekstissä käsiteltiin sairaskertomus, mutta nyt on onneksi päässyt jo treenaamaan ihan mukavasti. Edelleen oon koittanut toki maltilla edetä ja ajaa vähän normaalia rauhallisemmin sekä pitää vähän enemmän lepopäiviä. Sen huomaa, että pitemmän ajotauon jälkeen kovissa vedoissa jalat jaksaa ensimmäisen vedon mutta hyytyy heti seuraavaan esimerkiksi mäkivedoissa. Eka saattaa olla vaikka oma ennätys Stravaan, mutta toiseen ei riitä enää paukkuja. Mutta eiköhän tuokin tilanne tuosta korjaannu pikkuhiljaa kesän edetessä.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi 29. 05ta 2016 klo 1.26 PDT

Kisoihin paluuta olen miettinyt joko Laajavuoreen tai Pyssymäelle. Molempien ajaminen on vähän epävarmaa, mutta toiseen kiinnostaisi ainakin lähteä. Laajavuoresta sais ainakin nousumetrejä Tahkoa ajatellen ihan mukavasti. Samalla se olisi hyvänä testinä itselle, että mikä se kisakunto tällä hetkellä on. Toki jos oikeen hyvältä tuntuu tai kisasta palautuu normaalisti olis Pyssymäki heti seuraavalla viikolla. Se olis ainakin ratana mahtava maratonreitti ja sinne on kuulemma haettu 2017 SM-kisojakin. Täytyy nyt kuitenkin edetä maltilla, että heinäkuussa olis virtaa ja vauhtia ajaa eikä silloin tarvis enää palautella ylimääräsiä eikä ainakaan sairastella.