9.12.2015

Elite Turbo Muin kokemuksia

Nyt kun tuolla uudella trainerilla on viikon verran tullut ajettua niin voin jotain testiraporttia kirjoitella. Viime päivien kelit on olleet aika lailla traineriyhstävällisiä (räntä- ja vesisadetta), joten uuden treenikaverin kanssa on tullut aikaa vietettyä.

Ensimmäinen huomio on hiljaisuus. Koska traineriin ei tule takarengasta kiinni ollenkaan niin renkaan ääni puuttuu kokonaan. Oikeastaan ainoat äänet tulee ketjuista/pakasta. Kovin monesta trainerista ei kokemusta ole, mutta selvästi tämä on hiljaisin niistä millä oon ajanut.

Toinen asia on tukevuus. Tällä on hyvä ajaa myös putkelta eikä tarvitse pelätä koko trainerin kaatumista. Jos verrataan vanhaan traineriin (Tacx I-magic/Fortius) niin huomattavasti tukevampi, vaikka ei sekään ihan mikään heppoinen kapistus ollut. Vauhtipyörä on myös painava, joten ajotuntuma on hyvä. Vastusta pitäisi riittää myös vähän kovemmalle kuskille. Vastushan kasvaa progressiivisesti vauhdin myötä ja esimerkiksi 30 km/h vauhtiin vaaditaan jo lähes 450 Wattia tehoja (nämä siis Eliten ilmoittamat watit, erillistä wattimittaria ei ole käytössä). Eli jos verrataan puhtaasti km/h nopeutta aikaisempiin trainereihin niin tällä vauhti on kyllä hiljaisempi, mutta sillä ei liene traineriajossa mitään merkistystä. Hyvänä puolena myös se, että watit saa Garminin mittariin näkyviin ANT+:lla muiden tietojen mukana. Trainerilla onnistuu siis erittäin hyvin tehotreenit ja vaikka mäkitreenit kun vastusta riittää.



Treenit esimerkiksi Trainerroadin kanssa onnistuu hyvin ja niitä oon pääasiassa itsekin ajanut. Tehoihin pohjautuvat treenit onnistuu siis hyvin ilman varsinaista tehomittaria/polkimiakin, vaikka ne varmasti hyvät olisivatkin olemassa. Tehodatan oikeellisuudesta en osaa sanoa, koska vertailukohtaa ei ole, mutta ainakin tuo käy hyvin harjoituskäyttöön, koska olosuhteet on aina samat ja laite jolla treenataan sama. Eikä rengaspaineetkaan vaikuta tällä laitteella treenatessa.

Huono puoli laitteessa on varmasti koko ja paino. Ja tämäkin lähinnä jos haluaa mukana kuljettaa esimerkiksi kisapaikoille lämmittelyyn. Siihen valitsisin ehkä jonkun toisen trainerin kun Turbo muinin raahaamisen. Kotitreeneihin ei mun mielestä ole liian iso ja itseasiassa vie paljon vähemmän tilaa kuin entinen traineri. Toinen mitä oon huomannut niin ANT+ lähettimen teho ei aluksi riittänyt kovin kauas. Koska itse lähetin on ihan trainerin takaosassa punaisen luukun alla. Mulla oli aluksi kannettava pöydällä trainerin edessä niin siinä huomas, että teho/nopeusdata aina välillä hävisi, mutta kun konetta siirsi vähän lähemmäksi traineria niin ei ole ongelmia ollut. Bluetoothilla en ole kokeillut, että toimisiko sillä kauemmas. Toki tuonkin voi ratkaista laittamalla esimerkiksi usb-jatkojohdon tuolle koneen ANT+ -vastaanottimelle (joka mulla on Suunto Movestick). Eli pientä säätöä vaati tämä, mutta en kokenut ongelmaksi.

Ajotuntumaa ei voi kuitenkaan tarpeeksi kehua. Todella hyvän tuntuinen. Jos olet uutta traineria hankkimassa niin kannattaa ainakin kokeilla tätä, jos se jossain liikkeessä on mahdollista.


4.12.2015

Elite Turbo Muin Smart B+

Eilen tuli treenikeskukseen eli varastoon Maunumäeltä uus traineri talven traineriajoihin. Jos ei muuta niin ainakin lisää intoa tuo traineritreeneihin. Vielä en oo ehtiny kunnolla ajamaan, mutta laitetaan tarkempaa raporttia kun saa vähän tunteja alle. Hiljainen ja tukeva Turbo Muin ainakin on. Tässä vielä linkki Eliten omille sivuille.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi

19.10.2015

Lenkkievästä

Nyt kun uusi harjoituskausi on päässyt taas vauhtiin niin tuli tehtyä pitkästä aikaa myslipatukoita lenkkievääksi. Reseptikin oli helppo. Appelsiinimehua, hunajaa, mysliä, pähkinöitä ja vähän suolaa. Myslin sisällön voi valita maun mukaan tai tehdä itse. Mä käytin kaupasta ostettua mysliä. Ja hyvää tuli

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi


4.10.2015

Kisakausi 2015 - Maratonmiehestä xco-mieheksi

Tässä vielä vähän mietteitä menneestä kisakaudesta. Otsikko kertookin oikeastaan olennaisen tästä kisakaudesta. Lähdin kauteen tavoitteet matatonkisoissa ja xcm-cupissa ja päätin kauden xco-cupin voittoon M30-luokassa. Kausihan alkoi mun osalta Peurungasta toukokuun alkupuolella. Tuohon kisaan lähteminen oli vielä reilu viikko ennen kisaa hyvin epävarmaa, kun olin huhti-toukokuun vaihteessa puolitoista viikkoa kuumeessa ja influenssassa. Täytyy sanoa, että tästä lähtien otan kyllä influenssarokotuksen sen verran voimattomaksi tuo sairastelu olon veti. Varmasti diabetes vielä vaikutti tuohon palautumiseen sairastelusta. Joka taspauksessa Peurunkaan tuli lähdettyä ja melkoisen taistelun jälkeen maaliinkin selvittiin. Todella raskas kisa, mikä oli kyllä odotettavissakin.

Tämän jälkeen keskityin treenaamiseen ja kadotetun kunnon etsimiseen. Korson maraton oli seuraava kisa ja siellä ajo sujui alussa ihan mukavasti mutta toisella kierroksella tuli seinä vastaan. Tässä vaiheessa totesin, että kestävyyspohja ei ole sillä tasolla millä pitäisi, varmasti tuolla sairastelulla oli vielä tähän vaikutusta. Tämän jälkeen pari xco-kisaa Brahe Mtb Pietarsaaressa ja Vaasa XCO. Vaasan XCO-kisa oikeestaan käänsi kesän kulun. Siellä ajo tuntui kulkevan ihan mukavasti ja jotenkin tuo XCO kisamuotona avautui mulle tuolla. Joku tuossa vaan oli, että xco tuntui tuon jälkeen omalta jutulta ja päätinkin jatkaa xco-kisailua heinäkuussa Valkeakoskella ja myöhemmin tuli vielä ilmoittauduttua myös SM-kisaan Lietoon.

XCO SM Lieto, Kuva: Tarja Kivirinta

Seuraavaksi oli tarkoitus ajaa Laajavuoren maraton Jyväskylässä, mutta päätin taas keskittyä treeniin tässä välissä ja seuraavan kerran kisailin Tahkolla. Tahkolla suurin jännityksen aihe oli, että pääsisikö ajamaan koko kisan ilman täydellistä hyytymistä. Tässä onnistuinkin ja kisa oli muutenkin ihan mukiinmenevä suoritus.

Tämän jälkeen alkoikin oikeastaan kauden "parempi puolikas". Alkukaudesta oli toki hyviäkin suorituksia, mutta vasta heinäkuulla alkoi ajo kulkea niin kuin pitikin. Heinäkuussa ajoin pari kisaa xco:ta Valkeakoskella ja Liedossa. Valkeakosken kisa vaan vahvisti mun kääntymistä xco:n puolelle. Ensimmäisen kierroksen kaatumisesta huolimatta nautin tuosta radasta ja kisasta täysin. Viikko tästä Liedossa ajoin ensimmäiset SM-kisani. Tulos nyt ei ollut kovin hyvä (9. sija), mutta onpa nyt ensimmäiset SM-kisat koettu ja ens kaudella lähdetään tuosta parantamaan.

Korso MTB, Kuva: Tarja Kivirinta

Seuraavana ajoin Syöte MTB:n joka oli yks kesän hienoimpia kisoja niin reitin kuin järjestelyjenkin puolesta. Tuolla sattui vielä hyvä ajopäiväkin niin mikäs sitä oli huippuja reittejä ajellessa ja nautiskellessa. Tätä kisaa suosittelen ehdottomasti kokeiltavaksi jos haluaa ajaa maratonin, jossa suurin osa reitistä on polkua höystettynä reiluilla nousumetrillä, tuskaisella loppunousulla ja viimeisen 10 kilometrin juurakkohelvetillä. Ja tuo viimeinenkin ihan positiivisessa mielessä :) Syötteellä ei myöskään ollut edes lähdön jälkeen jonoja vaan ajamaan pääsi kokoajan, mikä on aina hieno asia.

Syötteen jälkeen ajoin vielä Pyssymäen XCM-kisan, Korson ja Hyvinkään XCO:t, Fäbodaloppetin Pietarsaaressa sekä kauden päätöksen 7 veljeksen maratonin. Kaksijakoisesti meni nuokin. Xco:ssa ajo kulki, mutta maratoneilla meinas vähän jäädä jalkoihin.

Syöte MTB, kuva: Tarja Kivirinta

Kauden ehdottomat kohokohdat on kyllä Syöte, Valkeakoski, Korso ja eiköhän Hyvinkään xco kuulu myös joukkoon kun sieltä tuli uran ensimmäinen voitto. Jos kaudesta jotain jäi hampaankoloon niin ehkä tuo alkukauden sairastelun jälkeinen huono kunto, joka tuntui yllättävän pitkälle jatkuvan. Hyvää oli ehdottomasti xco-kisat ja tietysti mahtavat kisakaverit ympäri Suomen. Ilman teitä kisoissa joutuisi ajamaan yksin :) Vaikka kisoissa tosissaan otetaankin niin kyllä tuo kisapaikkojen rento fiilis ja hyvät kaverit on suuri syy miksi jaksaa kisoja kiertää ympäri Suomen koko kesän ajan. Kiitos myös Tarja Kivirinnalle kuvista, joita lähes jokaisesta mun ajamasta kisasta löytyy! Lisäksi vielä kiitokset Timolle treenivinkeistä, oli suuri apu talvikaudesta lähtien. Ja Kälviän Tarmolle kiitos tuesta.

Loppuun vielä haastaisin vuosia maratoneita kiertäneitä kokeilemaan ensi kaudella xco:ta. Sieltä voi tarttua mukaan vaikka saada nopeutta ja teknistä osaamista maratoneillekin. Eikä ne reitit ainakaan liian vaikeita ole olleet kun minäkin niistä oon selvinnyt. Kannattaa ainakin kokeilla, saatat ehkä yllättyä.

Loppuun vielä kesän paras loppukiri Ari Mikkosen kanssa :) Kuva: Vesa Laapas
Ens kauteen harjoittelu onkin jo käynnistynyt oikeastaan tänään. Traineria ja punttia alkuun. Ens kauden tavoitteita sitten myöhemmin, vaikka kyllä ne taitaa itsellä jo aika selvästi olla mielessä mihin panostetaan ja koska pitäis olla kunnossa. Parannettavaa löytyy varmasti jokaiselta osa-alueelta ja heikkouksia pyrin parantamaan, että Toukokuussa 2016 olis kisoissa taas vähän nopeampi ja taitavampi kuski haastamassa muita. 

20.9.2015

Polkujuoksua

Nyt kun on kisakauden jälkeinen offseason, niin on tullut pariin kertaan kokeiltua polkujuoksua. Ihan vaan ulkoilun ja metsässä liikkumisen ilosta oon käynyt lähimetsän poluilla juoksemassa. Kivaa vaihtelua. Muutenkin viikolla on nyt ollu sen verran tekemistä, että pyöräkin on vielä viime viikonlopun kisareissun jäljiltä varastossa kasaamatta. Kyllä tässä on pyörälläkin tarkoitus ajaa, mutta oon nyt ihan tarkoituksella levännyt ja liikunta on ollut ihan jotain muuta kuin pyöräilyä.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi

14.9.2015

Kisakausi päätökseen: Hyvinkää XCO ja 7 Veljeksen XCM

Hyvinkää XCO

Viikonlopun kisat ajettiin molemmat Hyvinkäällä, joten siellä meni kisakauden viimeinen viikonloppu. Lauantain kisa oli mulle näistä se tärkeämpi ja siihen olin viikon treeneillä tähdännyt. Sunnuntain maraton piti olla sitten enää se kauden huipennus.

Lauantain kisarataan käytiin jo perjantaina tutustumassa ja ajamassa se muutamaan kertaan läpi. Rata osoittautui erittäin nopeaksi, ei niin tekniseksi radaksi, jossa oli jyrkkiä laskuja ja teräviä nousuja. Vauhti toisi rataan haastetta. Radalla oli myös kiviä ja juurakkoa vähän menoa hidastamassa ja kovassa vauhdissa niiden kanssa sai olla tarkkana. Teknisesti kuitenkin selvästi helpompi kuin vaikka Korson rata. 

Mä oon nyt tällä kaudella innostunut tuota XCO-cupia kiertämään niin mulle oli tarjolla jopa cupin voitto. Tässä tapauksessa ahkera kisaaminen kannatti, kun kiersi riittävästi kisoja ja niistä sai pisteitä riitti se lopulta cupissakin ykkössijaan. Toki muutamat kovat kuskit ajoivat selvästi vähemmän kisoja, joten cupin loppupisteissä eivät niin korkealle päässeet. Ihan kiva bonus kuitenkin kisakauteen tämä.
Kuva: kunnonkuvaaja.fi

Kisa lähti liikkeelle ylämäkeen, jossa porukka saatiinkiin heti jonoksi. Samassa lähdössä ajoivat Elite, M30, M40, naiset ja harrastesarja. Eli selkää mitä seurata oli tarjolla muistakin luokista tällä kertaa. Tuntuu vaan nuo setämiesten (M40) selät menevän aika kovaa vauhtia, että perässä pysyisi :) Itse lähdin kisaan sillä asenteella, että tosissaan yritetään ja kaikki koitetaan saada irti. Neljännellä kierroksella alkoi jalat hetkellisesti olemaan aika valmiit, mutta viidennellä sain taas jostain lisäboostia menoon ja kuudes meni jo ajamisen ilosta kun tiesi, että kohta pääsee maaliin. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa maalissa oli kaikkensa antanut mies. Hetken joutui puhallella, että pääsi matkaa jatkamaan. Tuloksena oli oman luokan voitto, mikä olikin ensimmäinen voitto pyöräilyssä ikinä. 

Tuun kyllä ens kaudella myäs panostamaan näihin XCO-kisoihin. Jotenkin ne on nyt tuntunut omimmalta tällä hetkellä. Maratonejakin on välillä kiva ajaa, mutta kyllä XCO on ajanut mulla edelle. Ja kannattaisi monen, joka maratoncupin kisoja kiertää kokeilla XCO-kisoja. Kyllä siellä pärjää eikä ne sen pahempia ole. Samaa rataa kun ajetaan useampi kierros niin pahat paikat kyllä oppii kisan aikana ja nopeutta noista varmasti saa myös maratoneille. Kehittää sekä teknistä osaamista, että nopeutta ainakin. Ja jos ei halua lisenssiä hankkia niin siellä on harrastesarja, jossa voi ilman lisenssiä ajaa. 
XCO-cup M30-sarjan voitto

7 Veljeksen XCM

Sunnuntaina oli vuorossa kauden päätöskisa. Vähän jännitti, mitä jaloissa on jäljellä edellispäivän kisan jäljiltä. Koitin lämmitellä huolellisesti ja startissa ajo tuntuikin yllättävän kevyueltä. Hetkellisesti kävi jopa mielessä, että yllättävän rauhallisesti kärki starttasi. Yleensä kun ei maratoneilla ihan siellä kärjessä tule lähdössä oltua. No kyllä se kärkikuskien vauhti siitä kiihtyi niin, että itse tippui letkasta ja löysin oman paikkani. 

Alun starttiloopin ja hiekkatieosuuden jälkeen lähdettiin jo oikeille poluille, jotka osoittautuivatkin heti ehkä normimarakisaa vähän teknisemmiksi. Ei niissä vielä tässä vaiheessa mitään sen erikoisempaa ollut, mutta ehkä normaalia enemmän jumppaamista kuitenkin. Ajo tuntui kulkevan ihan mukavasti, kunnes yhtäkkiä takareisi kramppasi oikeen kunnolla ja jouduin hetkeksi pysähtymään. Pääsin jatkamaan matkaa, kunnes krampit tulivat uudelleen ja helpottivat taas. Tämän jälkeen ajo muuttui kyllä varovaiseksi. Ei oikeen uskaltanut enää tosissaan vääntää, vaan vähän pintakaasulla joutui ajamaan. 



Reitti sisälsi myös useita kallioita ja nousuja joissa ei vaan voinut ajaa, ainakaan ylöspäin, Nämä kohdat myös tekivät vähän huonoa tuolle kramppaavalle jalalle kun joutui jalkautumaan. Reitti itsessään oli hieno ja teknistä polkua riitti, mutta tosiaan muutamat kohdat oli kyllä aika lailla ajamattomia, mikä ei mun mielestä ole ehkä maratonreitin idea. Toki makuasioita nämä ja suurin osa reitistä oli kuitenkin ajettavaa polkua. Ennakkoon reittiin tutustumalla olisi tietysti osan kohdista päässyt ajamaan kun olisi tiennyt mistä sopiva ajolinja menee. Ja onhan se hyvä, että kisoja on eri tyylisiä, melkoinen taistelu tämä kisa ainakin oli. Loppuosa kierroksesta mulla menikin siiten tuon jalan kanssa tuskaillessa ja valitettavasti ajo jäi tällä kertaa yhteen kierrokseen. 

Mikä sitten aiheutti nuo krampit? 450 kilometrin kotimatkan aikana ehti asioita miettiä ja tulin siihen tulokseen, että viime viikot tuli vedettyä ehkä liikaakin tehopainotteisia treenejä. Lähinnä tuo xco silmälläpitäen ja muista menoista/ajanpuutteesta johtuen pitkät rauhalliset lenkit jäi aika vähiin viime viikkoina. Jalat on olleetkin aika jumissa jonkun aikaa, joten siinä mielessä kisakauden päätös tuli varmasti oikeaan paikkaan. Eiköhän ne tästä levolla ja kevyillä hyvän kelin lenkeillä taas palaudu ennen seuraavan harjoituskauden alkua. 

7.9.2015

Fäbodaloppet

Sunnuntaina Pietarsaaressa ajettiin Fäbodaloppet Mtb. Osittain Brahe Mtb:stä tutuilla poluilla, mutta nyt matkana oli 30 km (2x15 km). Yleensä nuo Pietarsaaren kisat kerää tämän alueen kovimmat kuskit, moni alueen kuskeista, jotka ei muuten paljoa kisoissa käy on Pietarsaaren kisoissa aina kovassa kunnossa. Pärjätäkseen pitää ajaa siis hyvin.

Eilen saikin ajaa taas todellisessa kurakelissä. Kisan aikanakin satoi välillä kaatamalla vettä ja reitti oli aika lailla märkä. Varsinkin hiekkatieosuudet oli melkoista kuraa. Lasit olikin varmaan parin kilometrin ajon jälkeen jo niin sotkussa, että ei meinannut polkua nähdä kunnolla. Ilman laseja ajaessa taas silmät oli täynnä kuraa ja hiekkaa. Jota siellä on muuten vieläkin. 

Keskimääräistä kuraisempi keli

Kisa alkoi moottoripyörän perässä aika vauhdikkaasti. Itse tuli vähän ehkä innostuttua liikaakin tuossa alkukiihdytyksessä ja takareisi veti heti kramppiin. Varmaan johtui viileästä kelistä ja ehkä vähän heikosta lämmittelystä. Ja muutenkin kun takareidet on olleet aika kireät niin sitten tuollainen kova kiihdytys ja sitten saikin ajella vähän varovaisemmin. Onneksi ekan kierroksen loppupuoliskolla ja toisella kierroksella jalat oli lämmenneet ja kramppioireita ei enää esiintynyt. 

Mä lähdin kisaan ennen kaikkea tekemään kovan harjoituksen kovan treeniviikon päätteeksi. Tuossa aika hyvin onnistuinkin. Vähän ajossa oli hakemista ja täysin tyytyväinen en siihen ole. Ei oikeen löytynyt sellaista kunnon iskua missään vaiheessa. Toki keli oli haastava, mutta ei se silti kaikkea selitä. Ja kelihän oli kaikille sama. Jospa sen puuttuvan iskun sais ens viikonlopuksi kaivettua esiin. Toisaalta mulla on kyllä monesti syksyisin paras vauhti alkanut hiipumaan. Elokuussa pyörä on saatanut kulkea kauden parasta vauhtia, mutta syyskuussa on ollut vauhdista enää hyvät muistot jäljellä. Toivotaan nyt, että ens viikonloppuna sais vielä puristettua miehestä loputkin irti. 

1.9.2015

Loppukauden kisasuunnitelmat

Niin se vaan alkaa tämäkin kisakausi lähestyä loppuaan. Mulla on tarkoitus ajaa enää kolme kisaa ja sitten voikin jonkun aikaa lenkkeillä ilman treenaamistarkoitusta ennen uuden harjoituskauden alkua. Loppukauden kisat tulee mulla olemaan sunnuntaina Fäbodaloppet Pietarsaaressa ja seuraavan viikonlopun Hyvinkää XCO ja Seitsemän veljeksen XCM. Siihen on hyvä päättää kisakausi. Tarkoitus oli ajaa myös Valkeakoskella järjestettävä XCM SM-kisa, mutta tällä kertaa menee päällekkäin kaverien häiden kanssa niin pitkän harkinnan jälkeen jätän kisan väliin.

Tämän viikon sunnuntaina ajettavasta Fäbodaloppetista mulla ei ole oikeastaan mitään tietoa. Sen verran tunnen järjestäjiä/ratamestareita, että varmasti hyvä ja polkupainotteinen reitti on luvassa. Muuta tietoa ei siitä olekaan. Käy kuitenkin hyvästä kovasta treenistä tuo kisa. Seuraavan viikon Hyvinkään XCO-kisaan tulikin tänään iso kasa paineita, kun ahkeran kisoissa kiertämisen johdosta oon M30-sarjan cupin kärjessä. Toisaalta kun pistetilannetta katsoo niin eiköhän siellä muutama mies tule ainakin ohi menemään, koska 4 parhaan kisan pisteet lasketaan lopullisiin pisteisiin ja mulla on jo 4 kisaa ajettuna. Toki voin aina parantaa pistetilannetta ajamalla paremmin kuin tähän mennessä huonoimmassa kisassa.

Kuva: Tarja Kivirinta 

Todellisuudessa noilla pisteillä ei nyt suurta merkitystä ole. Ihan kiva juttuhan niitä on seurata, mutta tärkeintä on ainakin itselle, että kisassa ajo tuntuisi kulkevan ja oppii taas jotain uutta. Oikeesti tuo XCO-cupin kiertäminen on ollut kyllä siinä mielessä mukavaa hommaa, että kaikki kisat on erilaisia ja tykkään tuosta kisaformaatista, että ajetaan vajaa 1,5h täysiä ajotaitoa vaativilla radoilla. Ja kyllä noista kisoista varmasti maratoneillekin hyötyä on. Ainakin ajotekniikka ja nopeus kehittyy. Toivottavasti ens kaudella XCO:ssa olis suuremmat osanottajamäärät lähtöviivalla. Näillä näkymin tuun kuitenkin ens kaudella siirtämään entistä enemmän painoa XCO:n puolelle. Toki maratonkisoja ja tapahtumia (Tahko, Syöte yms) tulee varmasti myös ajettua. 

Kauden päätöskisa on Seitsemän Veljeksen XCM. Viime vuonna tuolla ajettiin Suomen mestaruuksista ja silloin en valitettavasti paikalle päässyt, kun nuorempi tyttö oli sairaalassa ja sairaana. Nyt täytyy käydä tuokin kisa ja kehuttu reitti kokeilemassa. Reitti on ilmeisesti viime vuodesta muuttunut jonkun verran, mutta siellä on tarkoitus ottaa kaikki irti mitä saa. Ihan mielenkiintoista nähdä, miten jaksaa lauantain xco-kisan jälkeen sunnuntaina ajaa maratonia. Pari vuotta sitten kokeilin toisinpäin kun lauantaina oli Sienäjoella maraton ja sunnuntaina Vaasassa xco. Silloin ainakin sunnuntaina oli ekan kierroksen jälkeen mies aivan puhki, mutta koitetaan miten näin päin onnistuu. 

Toki loppukaudesta vielä olis kiinnostavia kisoja jäljellä ja pitää pieni takaportti jättää, jos johonkin innostuu lähtemään. Mutta toisaalta onhan tässä taas kesä istuttu autossa ympäri Suomea ajellen niin pieni hengähdystauko on siinä mielessä varmasti paikallaan. Ja vaikka ei tapana olekaan etäisyyksistä valittaa niin kyllä se 1000 km autoilua/kisa jossain vaiheessa vähän alkaa kyllästyttää, mutta on se kuitenkin sen arvoista, että kisoja tulee kierrettyä aika aktiivisesti.

Kuva: Vesa Laapas

24.8.2015

Korso XCO

Korsossa ajettiin XCO-cupin kisa, joka oli Elitelähtöjen osalta myös kansainvälinen UCI-luokiteltu kisa. Tällä kertaa tuli käytyä jo edellisenä päivänä tutustumassa rataan huolella, joten pahimmat paikat tiesi ja osasi niistä ajaa ainakin parhaimman mukaan. Itse ratahan oli mun makuun. Tykkäsin kun oli aika hyvin rytmitetty tekniset osuudet ja "palauttavat" ulkoilureittipätkät. Parilla pätkällä ehti jopa juomaan ja ottamaan geelinkin. Reitti oli myös kokonaisuudessaan ajettava eli tunkkauskohtia ei reitille tullut.

Itse kisa lähti käyntiin 1,4 kilometrin starttiloopilla jonka jälkeen siirryttiin varsinaisella radalle. Alussa jalat tuntui jotenkin tahmeilta ja ei tahtonut oikeen saada ajorytmistä kiinni. En tiedä mistä johtui, mutta vääntöä tuntui puuttuvan. Onneksi ajo parani pikku hiljaa kisan edetessä ja toinen ja kolmas kierros olikin hyviä. Neljännellä alkoi jo vähän vauhti hiipumaan, mutta loppukierroksella kyllä tuli jo vähän varmisteltua kun ihan lähellä takana ei tullut ketään ja eteenkin oli matkaa sen verran, että ajamalla ei enää kiinni saisi. Tuo varmistelu vaan ei oikeen sovi tuollaiselle radalle, koska silloin alkaa ajo kivikoissa tökkiä kun niitä yrittää varman päälle ottaa. Kierroksen loppuun (Canada-osio) sai taas normaalista ajorytmistä kiinni ja ihan loppu tulikin taas normaalisti.  

Kisasta jäi itselle hyvä fiilis ja tuntuu, että tässä on kesän aikana oppinut tuota XCO:ta ajamaan vähän paremmin. Vauhtia toki saisi edelleen olla lisää, mutta siihen ei auta kuin kova treeni. Tänään pyörä kesti, mies kesti ja verensokeritkin pysyi hyvin hallinnassa niin mikäs sitä oli ajaessa. Oman haasteensa kisaan toi helteinen keli. Tänä vuonna kun on tottunut ajamaan huomattavasti viileämmissä keleissä ja märemmillä radoilla. Oli hienoa ajaa täysin kuivalla radalla. Järjestäjille ja muille kilpailijoille taas kiitokset hyvästä kisasta. Ens kesänä tuolla radalla ajetaankin Suomen Mestaruuksista, joten siinäkin mielessä oli ihan hyvä käydä jo nyt radalla ajamassa niin tietää mitä on tulossa. Oma sijoitus M30-sarjassa oli viides. 

Kuvia ei tällä kertaa ole, koska Tarja Kivirinta ei ollut kuvaamassa :) 

12.8.2015

Pyssymäki XCM, DNF

Lauantaina ajettiin Pyssymäellä maratoncupin kisa, jossa sitten tuli kauden ensimmäinen keskeytys. Pyssymäen reitti on ollut jo vuosia yks mun suosikeista. Vaikka nousumetreillä ei siellä juhlitakaan niin kevyeksi kisaa ei voi sanoa. Reitillä on sopivasti polkua ja aina välissä tiepätkä, että ehtii vähän juoda ja geelin ottaa. Tälle vuodelle loppuun oli lisätty vähän nousua kun alueen ainoaa (?) mäkeä noustiin maksimaalisesti joka suunnasta ja ajettiin vielä kilometrikaupalla käsin kaivettua xco-reittiä. Ei ainakaan mikään kevyt loppuosa kierroksella, mutta hieno ajaa. 

Mulla oli koko alkuviikon Syötteen jäljiltä jalat jumissa ja tuntui, että ei oo palautunut kunnolla. Vasta perjantai-iltana kun kävin ajamassa kisaan valmistavan lenkin niin tuntui ensimmäisen kerran jalat taas ajokelpoisilta ja vedot meni kevyesti. Lauantaina ennen kisaa oli taas tuttu jumitus palannut, mutta siitä en niin välittänyt. Monesti ennen kisaa lämmitellessä jännittääkin jo niin kovaa, että jalatkin tuntuu voimattomilta. 

Kisa starttasi aika vauhdilla muutaman kilometrin tieosuudella, Välillä sai polkea ihan tosissaan, että pysyi joukossa mukana. Polkuosuudella meno vähän tasoittui ja pääsi ajamaan aika hyvin omaa vauhtia. Aika pian löytyikin sopiva porukkaa missä ajaa. Huomasin, että polkuosuudet kulki mulla aika hyvin. Siellä tuntui saavan aina edellä meneviä kiinni tai pääsi takaa tulevilta vähän karkuun. Toisaalta tilanne tasoittui sitten tiellä, jossa takana tulevat ajoivat vastaavasti mut kiinni, joten samalla porukalla edettiin kierros loppuun. 

Tässä vielä ajo kulki, Kuva: Tarja Kivirinta

Toisen kierroksen alussa tuntui jalat vähän ihmeen painavilta. Voimaa oli kyllä polkea, mutta tuntui, että paras vire oli jotenkin hävinnyt. Hetken tuota ihmettelin ja tulin siihen tulokseen, että verensokeri olisi noussut jostain syystä. Vähän kyllä ihmettelin, miten se on mahdollista mutta ei sitä kisassa ehdi asioita niin perusteellisesti miettiä. Edelleen kun letkassa mentiin niin en päässyt asialle oikeen mitään tekemään. Suunnittelinkin, että täytyy jollain pidemmällä tiepätkällä laittaa pumpusta lisäannos, siinä se voisi onnistua pysähtymättä. 

Sitten jollain polkuosuudella huomasin, että insuliinipumppu tai kanyyli/infuusiosetti onkin irronnut. Raapas se kanyylin ihon alla oleva "neula" mahaa jossain kohtaa ja siinä vaiheessa ei auttanut kun pysähtyä. En tiedä oliko hikoilu vai mikä aiheuttanut tuon liimauksen pettämisen ja tarra oli irronnut ja samalla kanyyli päässyt irti. Ei tuossa paljoa tehtävissä ollut. Puolet kierroksesta jäljellä ja uuden vaihtoonkin menee aikaa ja tuntemusten mukaan verensokeri nousussa. Ajofiiliskin siinä laski ja huoltopisteeltä kyselin sitten lyhintä reittiä maalialueelle. Ei auttanut kun keskeyttää kisa ja mennä mahdollisimman pikaisesti laittamaan pumppu taas toimintaan. 

Tuo kanyylin kiinnittäminen ei oikeen ilman sitä napsauttajaa onnistu eikä ainakaan kun vanhasta on teipit jo kuluneet. Eli siinä joutui laittamaan uuden kanyylin  yms kiinni, joten kisa oli mun osalta ohi. Ilmeisesti tuo oli irronnut jo ensimmäisen kierroksen aikana, mutta huomasin vasta tuossa toisella kierroksella asian kun mahaa raapaisi. Mietinkin, että kierroksen vaihtuessa olis ehkä vaihdon voinut autolla käydä tekemässä, mutta olis siinä silti aikaa kulunut ja kisasuoritus olis siitä kärsinyt. Valitettava tapahtuma, mutta eipä tuolle mitään voinut. Tähän asti pumppu on toiminut mulla todella hyvin ja ollut hyvä ratkaisu kisan aikana olleisiin ajoittaisiin ongelmiin, mutta eihän tämäkään tietysti 100% varma ratkaisu ole. 

Ja sen verran taustatietoa, että kyllä tuo pumppu voi irti olla jonkun aikaa. Eihän mulla sitä suihkussa tai saunassakaan ole mukana, mutta kisan aikana kun perusannos on muutenkin pienempi ja samalla tulee geeliä syötyä niin verensokeri kyllä nousee nopeasti jos pumppu irti pidempään on. Vähän erilaisen kisaraportin lopuksi täytyy sanoa, että reitti oli todella hieno ja raskas. Tuolla olisi tulevaisuudessa mun mielestä ehdottomasti edellytyksiä järjestää SM-kisatkin, mikäli järjestelyintoa niihin löytyy. 

Seuraavat kisat on Korsossa ajettava Vierumäki XCO ja sen jälkeen vielä Hyvinkää XCO ja todennäköisesti kauden päättävä XCM SM Valkeakoskella. Sen jälkeen taitaa mun kisakausi olla paketissa. Ehkä joku paikallinen kisa tuohon vielä mukaan sopii, mutta katsotaan.

2.8.2015

Syöte MTB

Muutaman vuoden on jo ollut suunnitelmissa ajaa Syöte MTB, mutta aina on ollut jotain muuta menoa tai estettä, mutta eilen pääsin tuon viimein toteuttamaan. Matkana 60 km ja sää oli sateinen ja märkä, Ei tuo pieni sade kuitenkaan kisassa mitään haitannut, mutta juuret ja kivet oli märkiä ja löytyihän reitiltä myös mutaa ja liukkaita pitkospuita. Täytyy nyt heti kehua reittiä, että oli paras mun tähän asti ajamista maratonreiteistä. Todella hieno jo maisemallisesti (ei vaan ehdi kisassa maisemia ihastella) ja myös maastollisesti haastava, kovin paljoa ei tieosuuksia reitillä ollut vaan pääosin mentiin poluilla.


Kisa-aamuna satoi vettä ja oli kylmä ilma, joten lähtöä odotellessa ei varsinaisesti lämmin ollut. Kisa alkoi lyhyellä tiesiirtymällä ennen kuin päästiin ensimmäiseen nousuun kohti Pikku-Syötettä. Viimeistään tuossa nousussa kuitenkin tuli jo lämmin eikä kylmästä tarvinnut kisan aikana kärsiä. Ajattelin aloittaa kisan rauhallisesti, mutta alussa tuntui, että tänään voisi jalkaa löytyä niin aika reipas aloitus tuli. Alkumatkasta ajo olikin todella vahvaa ja pääsin ajamaan ihan hyvässä porukassa. Aina välillä joku siitä saattoi päästä vähän karkuun ja sitten porukka oli taas kasassa. Vähän ennen puolenvälin omaa huoltoa ajoin yhden laskun vähän huolimattomasti ja meni mutka vähän pitkäksi. Siinä valitettavasti tipahdin sen verran porukasta, että piuan tuon jälkeen olleella tieosuudella en saanut enää porukkaa kiinni. Tuosta alkoikin sitten yksinäinen taivallus. Näin kyllä edessä menevät aina välillä, mujtta kiinni en saanut. Ihan perässä ei takanakaan ketään tullut. 

Pakko jaksaa kun katsojien kannustuskeinot vähän kovemmat, kuten kuvasta näkyy :) 

Tuossa vaiheessa selkä alkoi vetää vähän jumiin ja pahiten tuo selkäjumi iski Pytkynharjulle noustaessa. Siinä vaiheessa vaihtikin tippui vähän ja koitin vaan saada selkää taas toimimaan, että jalkoihin saisi voimaa. Jossain vaiheessa takaa tuli joku ja jatkettiin vähän vuorovedolla yhdes
sä matkaa, kunnes Pytkynharjun jälkeen kaveri tippui ja matka jatkui seuraavan juurakko-osuuden taas yksin. Tässä vaiheessa edellä näkyi selkä jota aloinkin jahtaamaan. Tuossa juurakossa sain kyllä selän niin jumiin, että matkanteko taisi taas hidastua ja vähän ennen kolmatta huoltoa Kivirinnan Jukka paineli ohi. Huollossa pullon täyttämisessä meni sen verran aikaa, että Jukka pääsi karkuun. 



Viimeisen huollon jälkeen alkoikin reitin ehkä haastavin osuus Pärjänjoen rantabulevardi. Ainakin 50 km matkan jälkeen väsyneenä tuo tuntui melko hitaasti etenevältä pätkältä. Tuntui, että kilometrilukema ei mittarissa kasva ollenkaan, vaikka miten yrittää. Luontokeskukselle kun päästiin niin tiesin, että enää olisi oikeastaan loppunousu edessä. 

Tuossa vaiheessa verensokerikin pääsi vähän laskemaan alas. Muuten kisa oli verensokerien puolesta mennyt hyvin, mutta nyt ei auttanut kun ottaa vielä yksi geeli. Valitettavasti samalla kun alkoi nousu ja verensokeri laski niin jaloista meni hetkellisesti voimat. Tuossa menee kuitenkin ainakin se 5 minuuttia, ennen kuin geeli alkaa vaikuttaa verensokeriin nostavasti, joten alkunousu meni tuon puolesta vähän mönkään, koska jalat ei vaan olleet ihan samalla tavalla mukana kuin pitäisi. Nousun edetessä kuitenkin tuo tilanne normalisoitui ja enää oli jäljellä vaan nousemisen tuska :) Tuntui, että nousu ei lopu koskaan, jatkui ja jatkui aina vaan. Lopulta koitti pieni lasku maalille. Sinne saapuikin kyllä tyytyväinen ja kaikkensa antanut maastopyöräilijä. Sijoitus miesten 60 km sarjassa oli 18. Joukkuekisassa oltiin seitsemänsiä. 

Loppunousu otti koville
Kokonaisuudessaan multa hyvä kisa. Ajo oli lähes koko kisan ajan vahvaa. Pienet selkävaivat ja tuo lopun verensokerin laskeminen nyt tietysti vähän kokonaisuutta laskevat, mutta eipä niillekään aina mitään voi. Vaikka kisassa oli 500 osallistujaa niin poluilta puuttui oikeastaan täysin jonot ja aika hyvin pääsi ajamaan omaa vauhtia. Samoin reitti oli todellista maastopyöräilyä. Kiitokset kisakavereille ja järjestäjille hienosta tapahtumasta! Varmasti tulen toistekin tänne kisailemaan niin hieno tapahtuma tämä oli. Tarja Kivirinnalle kiitos kuvista (kuvat siis Tarjan ottamia)! 

20.7.2015

SM XCO, Lieto

Sunnuntaina ajettiin Liedossa XCO:n Suomen Mestaruuksista ja itsekin lähdin ensimmäistä kertaa mukaan SM-kisoihin. Kyllähän SM-arvo aina tuo oman arvokkuutensa kisaan, vaikka ei nyt ihan kärkisijoista taistelisikaan. Hienoa oli kun kerrankin XCO-kisassa oli osanottajia aika reilusti paikalla.

Tiesin radan ennalta haastavaksi niin sunnuntaiaamuna herätyskello soi jo 4.45, että ehtisi vielä ennen kisojen alkamista ajaa vähän rataa läpi. Olinkin kisapaikalla jo yhdeksän aikaan niin siinä vajaan tunnin tutustua reittiin ennen ensimmäisiä junnulähtöjä. Oma startti oli klo 12 niin tokihan tuohon jäi vähän luppoaikaakin kun ei nyt lämmitelläkään ihan paria tuntia jaksa. Lietoon oli kyllä tehty hieno rata ja ymmärsin, että se on vielä pysyvästi merkattu maastoon niin kuka tahansa voi käydä paikan päällä rataa ajamassa.


Kisa starttasi aika vauhdikkaasti urheilukentältä, jossa kierrettiin kierros ja siirryttiin sitten oikealle reitille. Alkuruuhkan jälkeen jonosta löytyi oma paikka ja muutamat ensimmäiset hankalat kohdat menikin kisatilanteessa aika helposti. Siis kohdat, joita harjoituskierroksella ei ollut päässyt tai sitten ei kantti kestänyt kokeilla. Vähän myös käsi/olkapää aiheutti varovaisuutta lämmitellessä, mutta kisassa siitä ei ollut mitään haittaa. Luotto fysioterapeutti sen teippasi edellisenä iltana ja samalla joku jännekin laitettiin oikealle paikalleen. Uskomatonta miten hyvin tuon käden kanssa pystyi ajamaan. Torstaina maastoajo ei onnistunut ollenkaan. Teippaus ja kisan aikainen adrenaliini varmasti vaikuttivat tuohon.

Itse ratahan oli teknisesti haastava. Vähän eri tyylinen mitä mun tällä kaudella aikaisemmin ajamat xco-radat on olleet. Tässä ei isoja nousuja ollut, mutta varmasti 98% reitistä oli polkua, alussa oli pari sataa metriä ulkoilureittiä, välissä kans lyhyt pätkä ja lopussa mentiin hetki urheilukentän reunaa. Muuten poluilla, jotka ei olleet mitään tasasia kangaspolkuja vaan kivikkoa, kalliota ja vähän mutaakin. Haastetta siis riitti. Jälkeenpäin ajateltuna reitillä ei oikeen ollut edes paikkaa missä geelin ehtisi ottaa. Monessa kohtaa oli valittavana useampi eri linja, mistä valita. Kyllähän tämä rata selvästi suosi teknisesti taitavaa kuskia.


Mä ajoin sen mitä itsestä eilen sain irti. Tekniset osuudet on aina vähän hankalia (treenin puutetta), mutta niistäkin selvisi. Radalla sai tosissaan tehdä töitä koko kisan ajan, mikä on kyllä hyvä juttu kun ajetaan Suomen mestaruuksista. Itse en ehkä ihan samalla tavalla tällä reitillä saanut itsestä ihan kaikkea samalla tavalla ulos kuin vaikka viikko sitten Valkeakoskella. Kovempaakaan toki ei päässyt, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin oon ajooni ihan tyytyväinen. Kyllähän tämä xco on kuitenkin hieno laji ja ens vuonna sitten koitetaan parantaa tämän vuoden 9. sijaa.


Onnitteluit vielä oman sarjan ylivoimaiselle voittajalle Antti Kuitolle, sekä muille mitalisteille Kari Veikkolaiselle ja Mikko Kupiaiselle. Kovaa ajoitte! Sekä muissakin sarjoissa mitaleita ottaneille. Täytyy mainita, että erityisen iloinen oon Kivirinnan Jukan SM-pronssista M50-sarjassa. Kovaa työtä ja nyt tuli ansaittu pakinto!

Sellainen huomio vielä tästä xco:sta nyt muutaman kisan kokemuksella, että tässä saa kyllä kokonaisvaltaisemmin tehdä kropalla töitä kuin maratoneilla. Nytkin tuntuu, että käsistä lähtien paikat kipeenä/väsyksissä eilisestä jumpasta.

Kuvista taas Kiitos Tarja Kivirinnalle!

Tämän verran tuli kalustovaurioita kun satulan kuitukisko antoi periksi viimeisellä kierroksella. 


14.7.2015

Valkeakoski XCO

Sunnuntaina ajettiin Valkeakoskella Korkeakankaan hiihtokeskuksen ympäristössä XCO-cupin kisa, joka kuului samalla Nordic Cupiin ja oli Eliten ja U19 osalta UCI C2 kategorian kilpailu, eli jaossa oli noissa luokissa ajaneille UCI-pisteitä. Käyttiin Arton kans jo lauantaina tutustumassa reittiin, että vähän tietäisi mitä on sunnuntaina menossa ajamaan. Lauantaina tuli ajettua muutama kierros ja joitain kohtia useampaan kertaan. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvä rata, mutta liukasta tulisi olemaan kivikkopätkillä, jos sataisi.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi

Kisapäivänä aamusta satoi, mutta kisapaikalla oli hyvä keli ja ratakin oli paljon kuivempi mitä edellisen illan treeneiluissa. Mulla on aina XCO:n lähdöissä ollut vähän ongelmaa, kun maratonilla oon tottunut vähän rauhallisempaan lähtöön, mutta XCO:ssa pitäis stratata täysillä. Nyt lähtötilanne oli ehkä hieman helpompi kun jokainen sarja starttasi omana lähtönään minuutin tai parin välein. Meidän lähdössä taisi olla naisten Eliten lisäksi miesten sarjat 30-50.

Kuva: Tarja Kivirinta
Kaikkia oman sarjan kilpailijoita en ennakkoon tiennyt, mutta tiesin kyllä maratoncupin perusteella Iiro Sairasen kovaksi ja samoin Mikko Kupiaisen, joten taktiikkana oli seurata heitä niin pitkään kuin jaksaa tai pystyy. No pystyin ensimmäisen nousun jälkeiselle polulle, jossa eroa jo vähän tuli ja sitten ensimmäiseen alamäkeen eroa tuli jo selvemmin. Tuo DH1-lasku oli jo edellisenä iltana katsottu hankalaksi paikaksi ja osoittautui siksi heti ensimmäisellä kierroksella. Selvisin kyllä ne kohdat, missä ajolinjoja hiottiin useampaan kertaan, mutta laskun loppuosassa eturengas luisti jostain kivestä tai juuresta ja sitten lähdettiin lentoon. Käsivarsi verinaarmuilla ja samoin oikea jalka. No nämä kaatumiset kuuluu välillä lajiin ja jatkoin matkaa. Samassa rytäkässä meni sitten useampi M40 sarjan kuski ohi, samoin meidän sarjan kolmanneksi tullut Mikko Koivula.

Aluksi tuossa rytäkässä ei tuntunut tulleen muuta ongelmaa kuin keulan/iskarin lukitusnappi ei enää mennyt pohjaan. Onneksi oli auki tuossa vaiheessa, niin oli huomattavasti helpompi ajaa kuin keula lukossa koko loppukisan. Ylämäissä tuosta lukituksesta olisi hyötyä ollut, mutta ilmankin pärjäsi. Tuonkin sain tänään korjattua, oli vaan jäänyt vähän jarrukahvan alle jumiin, kisan aikana sitä en huomannut.

Reittihän jatkui tuon DH-laskun jälkeen serpentiininousulla rinteeseen, jossa tosella sai tehdä joka kierros töitä, että mäki nousi. Tämän jälkeen nopea lasku alas kisakeskukseen ja huoltopaikan ohi jälleen metsään ja hyvään mutta liukkaaseen polkunousuun, joka nousi kohtalaisen jyrkästi ylös ja laski sitten vähän alaspäin ja taas noustiin ja laskettiin. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuo kohta toi mulle mieleen jotkut XCO:n maailmancupin ratojen kohdat, kun kisoja on Red Bull TV:stä tullut seurattua. Ei vaan oma ajo ollut ihan sellaista Nino Schurtermaista tuossa kohtaa, vaikka pyörämerkki täsmäsikin :)

Kuva: Tarja Kivirinta
Tämän osuuden jälkeen oli vähän tasaista ja sitten isompi droppi, jonka sai kierrettyä b-linjaa pitkin. Tuo kaatuminen aiheutti sen, että kiersin suosiolla tuon dropin. Sen jälkeen taas laskettiin vähän polkuja pitkin alaspäin, jonka jälkeen alkoikin radan pisin nousu, joka huipentui todella jyrkkään latupohjanousuun. Sitten nopeaa pätkää alas ja vähän ylös ja viimeinen DH2 lasku, joka oli kyllä mun ehdoton suosikki radalla. Sen jälkeen maalialueelle. Tekemistä siis riitti koko kisan ajan eikä radalla kyllä mitään lepopaikkoja ollut.

Sen verran tuo kaatuminen vaivasi, että huomasin kivikoissa, että olkapää vähän tuosta tärinästä ottaa itseensä, mutta en antanut sen häiritä ajoa. Se toki on myönnettävä, että DH1-lasku meni lopuilla kierroksilla huomattavasti varovaisemmin. Rata oli mun mielestä hyvin rytmitetty, oli nousua, teknistä laskua, nousua, helpompaa laskua, vähän tasaista, polkua, nousua ja laskua. Ei missään vaiheessa ehtunyt kyllästymään. Aika hyvin sain itsestä irti kun sykkeet oli 172/186. Kokonaisuutena oli tyytyväinen ajooni, mitään pahempaa notkahdusta ei tullut ja loppukirikin irtosi vielä kisan loppuun M50 sarjan voittajan kanssa.

Kuva: Vesa Laapas
Kyllä tämä on tähän mennessä mun ehdoton suosikkirata näistä XCO-radoista mitä oon ajanut. Jotenkin tässä oli kaikkea mitä ajattelen XCO:n olevan, mutta rata oli kuitenkin hyvin ajettavissa eli radan puolesta ajo sujui eikä ollut oikein hitaita kohtia, joissa vauhti olisi liikaa tökkinyt. Parannettavaa jäi selvästi noihin teknisiin kohtiin ja laskuihin. Kaverin kanssa juttelinkin, että oikeestaan koko kesän oon päässyt ajamaan lenkkiä vaan kangaspoluille niin onhan ne vähän erilaisia kuin nämä polut. Paikalliset kivikkopolut kun on edelleen niin märissä paikoissa, ettei siellä ole paljoa viitsinyt ajaa kun ajamisesta ei tahdo mitään tulla.

Seuraavaksi sitten ens sunnuntaina Liedossa XCO:n SM-kisa, mikäli olkapää kestää ajamisen. Tällä hetkellä ei pysty metsässä ajamaan ainakaan yhtään rennosti, kun käsi ei tahdo nousta edes suoraan eteenpäin, mutta toivottavasti se tässä viikon aikana paranee.

Kiitokset vielä hienosta reitistä ja kisasta ProMTB/Team Medilaserille ja samoin kaikille kisaajille! Onnittelut myös oman sarjan mitalisteille! Hienot kisat ja kyllä tuonne XCO-kisoihin enemmänkin porukkaa mukaan mahtuisi. Vielä sellainen huomio eilisestä kisasta, että oli hienoa kun lähdöt oli tuolla tavoin porrastettu niin pääsi oman ajon jälkeen seuraamaan vielä huippukuskien ajoa Eliten lähtöön. Normaalisti kun kaikki lähtevät kerralla niin ei kisan seuraaminen noin onnistu. Kisan aikana oli myös hienoa kuulla paljon kannustusta tutuilta ja tuntemattomilta. Kyllä se vaan aina nostaa fiilistä ja saa lisää virtaa kun maalialueelle laskiessa kuuli kovaa kannustusta.

Loppukiri: Kuva Vesa Laapas

8.7.2015

Uusia haasteita XCO:sta

Tuli alkukesästä innostuttua XCO:sta jostain syystä. Ehkä siihen vaikutti alkukauden vähän heikommin menneet maratonit ja sitten kesäkuun alussa samalla viikolla kaksi xco-kisaa, joissa ajo kulki. Päätin jatkaa XCO-kokeiluja ainakin parin kisan verran. Tulevana viikonloppuna Valkeakoskella ja seuraavana viikonloppuna Liedossa.

Valkeskoskella en oo ollut vuoden 2012 maratonkisan jälkeen, joten rata on mulle täysin uusi. Oon kuitenkin kuullut kehuja siitä niin päätin lähteä kokeilemaan, miten ajo siellä kulkee. Tuo kisahan on samalla UCI C2-kategorian kisa Eliten ja 18-vuotiaiden osalta, joten kovatasoinen kilpailu kisan päälähdössä luvassa. Tuossa on se hyvä puoli kun M30 starttaa jo aikaisemmin niin pääsee itse seuraamaan tuon Eliten kisan. 

Itse kisaa kohtaa ei ole suurempia odotuksia. Tavoitteena on pyrkiä ajamaan omalla tasolla vahva kisa. Viime aikojen lenkit on antaneet suuntaa, että oikealle päivälle osuessaan kisassakin saattaa kulkea. Tosin vähän tuo taso on ailahdellut, että jonain päivänä ei pääse mihinkään ja parin päivän päästä saattaa olla "uudet jalat". Pitää lähteä haastamaan oman sarjan kovempia kuskeja ja itseä, ajaa niin kovaa kuin jaksaa ja ennenkaikkea nauttia kisasta. 

Seuraavalle viikonlopulle mulla oli vaihtoehtona Seinäjoella ajettava maratonkisa tai sitten Liedon XCO. Koska Seinäjoen kisa ei tänä vuonna kuulu maratoncupiin niin päätin lähteä Lietoon, joka on samalla XCO:n SM-kisa. Tuolla tavoitteena on selviytyä radasta, kun vuonna 2013 jäi vähän sellainen tunne, että rata vei miestä. Silloin tosin kyseessä oli kauden avauskisa ja maastoajotuntuma muutenkin vähäistä. Katsotaan miten tuosta selvitään, mutta haasteita pitää ainakin ottaa niin kehittyy myös ajotaidot. Ja koska renkailla voi aina spekuloida niin lähden kisaan 2,1" Rocket Ron Snakeskin renkailla. Snakeskin sen takia, että kestää kyljet ainakin vähän paremmin eikä noissa nyt niin valtavaa painoeroa ole normiversioihin verrattuna. 

30.6.2015

Tahko MTB

Lauantaina ajettiin Suomen suurin maastopyörätapahtuma Tahko MTB. Tuollahan on matkoja 25 kilometristä aina 180 kilometriin asti ja jotkut ajoivat sitten vapaaehtoisesti pari kierrosta päälle eli 300 km. Itse osallistuin, kuten aikaisempinakin vuosina 60 kilometrin matkalle. Tuo lienee nykyisin se Tahkon "päämatka", vaikka sekä 120 että 180 kilometriä keräävätkin myös kovia kansallisia ja kansainvälisiäkin kuskeja.

Ennen kautta suunnittelin, että Tahko olisi mun yksi kauden pääkisoista ja tavallaan tämän kevätkauden huipennus. Kevään sairastelut vähän muuttivat suunnitelmia, mutta tarkoitus oli kuitenkin lähteä ajamaan ehjä ja hyvä ajo. Tarkoitus oli myös perjantaina ehtiä Tahkolle vähän hakemaan tuntumaa vielä ennen lauantain starttia, mutta lähdön viivästyminen ja matkanteon hitaus (1-vuotias ei tällä kertaa viihtynyt autossa) muutti tilannetta niin, että perjantaina ehti hakea numeron ja katsoa, että pyörä toimii. Lauantaiaamun lämmittelytkin jäivät 3 minuuttiin mökiltä lähtöpaikalle. Jostain kumman syystä sain aamusta tuhrattua mökillä aikaa vaikka kuinka kauan ja lähtöpaikkahan oli ihan täynnä kun sinne ajelin. Eipä siinä viitsinyt enää lähteä kovin kärkeen rynnimään ruuhkassa vaan lähdin liikkeelle sieltä minne satuin tuossa vaiheessa enää pääsemään lähtökarsinassa.

Kuva: Tarja Kivirinta

Kisan alun otin aika rauhallisesti. Tuossa saa hyvin hyödynnettyä porukan peesiaspua käytännössä Kinahmille asti. Ajattelin, etten tällä kertaa ainakaan alussa vedä itseäni ihan piippuun. Toisaalta jälkeenpäin ajatellen olis voinut ehkä vähän kovempaakin alun ottaa. Kinahmin päällä pääsi vihdoin ajamaan kunnon polkua kun jonkun aikaa oli jonoteltu. Ja muutaman ohituksen jälkeen käytännössä hetken omaa vauhtia kun edessä menevät menivät jo sen verran kauempana edellä. Tuollaisella teknisemmällä polulla tuo oman vauhdin merkitys kasvaa kun silloin pääsee ajamaan hankalat kohdat "oikealla tavalla". Hitaammin ajaessa ne monesti vaikeutuvat ja ajosta tulee tökkivää. Tietysti jos ruuhkilta haluaa välttyä niin pitäisi ajaa alkumatka lujempaa, mutta kaikille 2000 osallistujalle se ei ole mahdollista :) Ja aika hyvin tuolla kuitenkin tilaa sai kun ohituspaikkaa pyysi ja vastaavasti pyrin itsekin tilaa antamaan kun takaa joku kovempaa tuli.

Tässä kuitenkin olisi järjestelyorganisaatiolle kehittämistä. Monelle Tahko on kauden päätapahtuma ja sinne tullaan ulosmittaamaan sen hetkinen suorituskyky. Ja se on totta, että tuollaisissa ruuhkissa ajaessa ei sitä omaa suorituskykyä välttämättä saa ulosmitattua. Ja kuten aikaisemmin sanoin, että ajaa alun lujempaa niin pääsee paremmille paikoille varsinaisten polkujen alkaessa. Mutta eivät kaikki 2000 kilpailijaa voi olla kärjessä, vaikka kuinka kovaa treenaisivat ja oman suorituskyvyn ulosmittaamiseen varmasti pitäisi niillä 3-4 tunnin aikoja ajavillakin olla mahdollisuus. Tämä siis ihan kehitysideana, että joko ohituspaikkoja olisi saatava reitille lisää tai vastaavasti lähtöryhmien kokoja huomattavasti pienennettävä ja lähtöryhmien välejä pidennettävä. Nythän nopeimmat ajavat Kinahmille mennessä edellisen lähtöryhmän hännän kiinni ja jonottavat siellä joka tapauksessa. En tiedä haittaako tämä monia, mutta joidenkin kanssa asiasta on tullut keskusteltua ja tätä asiaa olisi kiva jotenkin tulevaisuudessa parantaa. Ja olisihan se itsekin mukavaa ajaa joskus Kinahmi ihan reipasta vauhtia läpi. Hikisten Siivujen Kimmokin oli samaa asiaa pohtinut.

Kuva: Kaisa Kekola
Polkuajo tuntui kulkevan ihan mukavasti, mutta vähän ylämäkiin kaipais lisää terävyyttä. Matkan aikana huomas muutamia kertoja, että tasaisemmalla kun joitain pystyi jättämään niin samat naamat otti sitten ylämnäissä kiinni. Vaikka välillä tuntui, että pystyi jättämään takana tulevat tai vastaavasti edessä menevät tuntuivat karkaavan niin aika lailla samojen kuskien kanssa sitä tuli kuitenkin ajettua. Välillä mentiin kovempaa ja välillä hiljempaa, mutta porukka tuntui kasautuvan aika aika ajoin.

Tällä kertaa ei tullut missään vaiheessa seinää vastaan kisan aikana, mikä on tähän mennessä tämän kauden maratoneilla tullut siinä parin tunnin kohdalla viimeistään. Tuo on tietysti positiivinen asia. Omasta aikatavoitteesta jäin, mitä voi osittain selittää kyllä erittäin mutaisilla ja kuraisilla olosuhteilla. Välillä tuntui kuraa olevan polvia myöten, mutta yllättävän hyvin siellä pääsi kuitenkin ajamaan. Pyörä ja vaihteisto toimi todella hyvin tuossakin kuramäärässä. Täytyy edelleen kehua Sramin 1x11 vaihteistoa. Varsinkin tällaisella mäkisellä reitillä se on todella helppo, kun ei tarvitse etuvaihtajan kanssa pelata.

Viimesessä laskussa, Kuva: Tarja Kivirinta

Joka kerta Tahkolla tulee pieni helpotuksen tunne kun käännytään viimeiseltä hiekkatieltä kohti El Grandea. Vaikka ajamisesta nauttiikin niin tuossa vaiheessa kyllä maalin lähestyminen helpottaa. En tiedä oliko aika kullannut muistot, mutta tuntui tuo El Grande kestävän ikuisuuden tällä kertaa. Aina vaan jatkui ja jatkui, onneksi lopulta näkyi huippu ja sitten vielä vähän nousua tietä pitkin ennen loppulaskua.

Kokonaisuutena olin kisaan ihan tyytyväinen. Toki parannettavaa jäi ja sen verran hampaankoloon, että ens vuonna uudelleen. Siihen olin kuitenkin tyytyväinen, että suorituksena ehdottomasti tasaisin kauden maratoneista. Verensokerit pysyi myös hyvin hallinnassa kisan ajan. Tuo on aina tärkeä asia jo suorituskyvynkin kannalta. Ja kyllähän se itselle tuo aina tietyllä tapaa varmuutta kun kisan aikainen verensokeri pysyy hallinnassa. Ei mulla toki sensoria ollut, että en tiedä koko kisan verensokeriarvoja, mutta missään vaiheessa ei laskenut kovin matalalle ja maaliin tulon jälkeen verensokeri oli 4,4 mmol/l.

Tais siellä reitillä vähän kuraa olla

Ja kyllähän Tahko edelleen tapahtumana on mahtava. Kisan jälkeen on kiva kierrellä maalialueella ja nähdä kavereita ja jutella kisan kulusta ja muustakin. Ja muu perhekin tuntuu tuolla viihtyvän hyvin. Varsinkin kun kelitkin osui taas kohdilleen.

26.6.2015

Kohti Tahkoa

Nyt on taas se aika kesästä kun maastopyöräilevä Suomi (ja jonkun verran Virolaisia) kokoontuu Tahkolle. Tahko on tapahtumana varmasti hienoin pyörätapahtuma, missä olen ollut. Parempia reittejä mun makuun löytyy muualta, mutta kisatapahtumana tämä on vailla vertaa. Paikalla on 2000 pyöräilyn harrastajaa ja jonkun verran tukijoukkoja päälle. Perjantaina on hieno kierrellä tapahtuma-alueella ja nähdä kavereita. Lauantaiaamuna mökiltä lähtöalueelle ajellessa sitten onkin jo huomattavasti jännittyneempi olo ja silloin tapahtumasta nauttiminen jää vähän taustalle.

Mä oon ensimmäisen kerran ajanut Tahkolla 2009 ja siitä lähtien joka vuosi viime vuotta lukuunottamatta. Viime vuosi jäi väliin kun tuli perheenlisäystä juurri muutama päivä ennen Tahkoa. Tänä vuonna sitten Saanakin pääsee mukaan tapahtumaan kannujstusjoukkoihin. Katsotaan jos joskus tulevaiduudessa jompi kumpi tytöistä haluaa tuolla ajaa. Sen oon luvannut, että jos toinen tai molemmat haluavat kisaan joskus osallistua niin oma kisa saa jäädä taustalle ja ajan heidän kanssaan. Tuo nyt ei ole ajankohtaista vielä vuosiin, mutta aika näyttää. Pari vuotta sitten meillä oli koko perhe ensimmäistä kertaa tuolla mukana ja viihtyivät todella hyvin. Toki asiaan vaikutti silloin hyvät kelit. Nyt saattaa kelien puolesta olla vähän heikommat näkymät.

Oma valmistautuminen on mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Ainut pieni huolenaihe oli, että tänään pyörä ei kyllä kulkenut mihinkään. Tai oikeastaan ensimmäinen tunti meni "lämmitellessä" ja sitten alkoi vähän kulkea. Ehtii vielä huomenna vähän hakea tuntumaa ja jos sitten lauantaina ajokin kulkis normaalisti. Vähän saa jännityksellä lähteä matkaan kun tämän kesän maratonit on olleet vähän tuskaista menoa. Nyt olis hyvä sauma muuttaa suunta.

Rengasvalinnoista kun aina puhutaan niin itse lähden kisaan Rocket Roneilla. Oon tähän asti tällä kaudella ajanut Spessun Fast Trakeilla, mutta RR:ssa on edes vähän isompaa nappulaa jos siitä mutapätkillä olis apua. Mitään mutarenkaita ei multa varastosta löydy, enemmänkin vaihtoehdot on tuota semi-slicksiä ja pientä nappulaa. Mutta tuskin ajo nyt renkaisiin kaatuu. Eiköhän siellä etenemään pääse ja jos ei pääse niin tunkataan. Hyvää kisaa kaikille kavereille ja tutuille!


8.6.2015

Vaasa XCO

Viikon toinen kisa ajettiin melkein kotimaisemissa Vaasassa. En oo Vaasassa maastopyöräilyä harrastanut, mutta kisapaikka Öjberget on kyllä tuttu jo lapsuusvuosilta. Lauantaina ehdin käydä päivällä vähä treenaamassa rataa ja hakemassa ajolinjoja kohdalleen hankalimmissa paikoissa. Tälle päivälle jäi enää ennen kisaa jännittäminen. Tänään olo ennen kisaa tuntui jotenkin vetelältä ja mietinkin, että saakohan sitä itsestään samalla tavalla irti kuin keskiviikkona Pietarsaaressa.

Oon juuri tiputtamassa pahaa haastajaa :) Kuva: Tarja Kivirinta

Siinä vaiheessa kun startti tapahtui niin kaikki jännitys unohtui ja keskittyminen siirtyi ajamiseen. Ajo lähtikin kulkemaan yllättävän mukavasti. Aina löytyy parannettavaa varsinkin röllipolulla vähän meinas välillä ajo tökkiä, mutta kokonaisuudessaan kulki ihan mukavasti eikä missään vaiheessa oikeen pahaa väsymystä iskenyt. 

Radallahan ei ollut oikeastaan missään veiheessa mitään ns. lepopaikkoja vaan koko ajan mentiin joko ylämäkeen, alamäkeen tai sitten kivikkoista polkua tai maali/lähtösuoraa. Tekemistä siis riitti ja muutenkin reitti on mun mielestä hyvin rytmitetty. Ei oo jatkuvasti nousua vaan kovempien nousujen välissä on aina muuta ajoa eikä toisaalta kivikkopätkätkään ole liian pitkiä vaan sopivin väliajoin mennään latupohjalle tai nousuun ja sitten taas polulle. 

Treenikaverit peräkkäin, Kuva: Tarja Kivirinta
Kivikkolaskua. Kuva: Tarja Kivirinta


























Neljännellä kierroksella huomasin kierroksen alussa, että keula on aivan pohjalla. Eli se oli jostain syystä päästänyt ilmaa pihalle. Vähensin kyllä ennen lähtöä keulasta ilmaa, mutta en mä sitä nyt noin tyhjäksi ollut päästänyt. Neljäs kierros menikin sitten vähän varovaisesti ja varmistellen. Piti ajaa keula lukossa ja kivikoissa se ei oo paras vaihtoehto nopeaan etenemiseen. Muuten hyvä kisa, mutta vähän jäi harmittamaan tuo keulan aiheuttama vauhdin hidastuminen kisan loppuun. Vaikka viimeinen kierros menikin rauhallisemmin niin keskisyke oli kuitenkin 172 ja maksimi 185. Eli kohtuu kovilla on taas oltu koko kisa. Lopputuloksissa olin M30 sarjan kolmas. Kärki meni kyllä tässäkin sarjassa todella kovaa. Oli myös hienoa nähdä monen tutun kaverin ajavan hyvin täällä.

Kuva: Tarja Kivirinta

Seuraavan kerran kisailen Tahkolla ja sitä ennen on nyt tarkoitus ajaa pitempää pk-lenkkiä. Sen verran nyt tämän viikon kisoista kuitenkin innoistuin, että enköhän mä lähde heinäkuussa ainakin Valkeakoskelle XCO-cupin seuraavaankin kisaan ajamaan. Mä oon aina enemmän  tykännyt maratoneista ja niitä yleensä ajanutkin, mutta on tässä xco:ssa omat hyvät puolensa ja lajina kuitenkin vähän erilainen maratoniin verrattuna, vaikka molemmissa maastossa ajetaankin. Kiitokset järjestäjille hyvästä kisasta ja reitistä! Samoin onnittelut kisassa pärjänneille! 

Harvinainen hetki mun kilpailu-uralla. 

4.6.2015

Brahe MTB

Eilen Pietarsaaressa ajettiin iltakisana Brahe MTB. Itse lähdin kisaan tekemään ennenkaikkea hyvää ja kovaa tunnin treeniä. Siihen nämä viikkokisat ovat todella hyviä. Ja toki kun kilpailusta on kysymys niin ainahan sitä yrittää myös ajaa mahdollisimman hyvin ja kovaa. Reitti oli periaatteessa tuttu aikaisemmilta vuosilta, mutta en sitä avauskierroksella kuitenkkaan oikein hyvin muistanut. Yksittäiset kohdat oli tuttuja, mutta hyvin ei muistanut mitä on seuraavaksi tulossa. Oli tarkoitus tulla ajoissa paikalle, mutta pyörän takajarrun vaihto ennen lähtöä ja pieni harhailu kisapaikalle löytämisessä vei tuon tutustumismahdollisuuden.

Numerot oli hiihtokisoista tutuilla numeroliiveillä Kuva: Martin Ek

Reittihän oli pääosin polkua ja sopivan mutkaista ja pientä nousua ja laskua. Eli reittinä todella hyvä. Tällä kertaa myös aika märkä kun viime viikot on vesisateita riittänyt. Ei tuo kura kuitenkaan kisaa haitannut tai kisafiilistä vienyt. Kyllähän maastopyöräkisoihin kurakot kuuluu ja luonnonvoimille ei järjestäjä mitään voi.

 Kuva Martin Ek

Kisa alkoi ihan mukavasti, tosin ensimmäisellä kierroksella vähän joutui reittiä opettelemaan ja olemaan tarkkana, mitä seuraavaksi tulee. Suhteellisen tasaista ajoa kuitenkin. Toisen kierroksen lopulla tuli lyhyt väsymyksen tunne, joka meni kolmannen kierroksen aikana ohi. Kolmannen kierroksen loppu oli taas vahvaa ajoa omalla tasolla. Ehkä olis pitänyt olla vielä neljäs kierros niin diesel olis kunnolla lähteny käyntiin :) Toisaalta noin tunnin kisa on paras mahdollinen kesto tällaiselle viikkokisalle. Sen jaksaa kuitenkin ajaa "täysiä" ja kisa pysyy mukavan vauhdikkaana. Eilisessä kisassa mun keskisyke oli 176 ja maksimi 188. Ihan hyvin kun anaerobinen kynnyssyke testien mukaan on 177. Eli aika maksimilla mentiin sykkeiden puolesta.

Kisan sykekäytä Garminin mukaan. 

Kiitokset järjestäjille ja muille kilpailijoille sekä kuvaajalle! Hyvät kisat oli järjestetty ja kovia kuskeja viivalla. Tulokset löytyy täältä.

1.6.2015

Korso MTB

Kauden toinen maratonkisa ajettiin Korsossa yhdellä mun suosikkireiteistä. Oon tuosta reitistä tykännyt oikeastaan aina ja tälle vuodelle reitti oli vielä saanut muutamia parannuksia kun polkua oli löydetty lisää. Reitin nopea luonne oli kuitenkin säilytetty, mikä on hieno asia. Ehkä kuitenkin muutosten myötä reitti oli enemmän täysjoustoreitti ainakin mun mielestä. Pari edelliskertaa tuli ajettua jäykkäperällä ja nyt oli alla taas täpäri ja olin valinnasta kisan aikana kyllä tyytyväinen. Pyörä siis sopi reitille erittäin hyvin. 

Kuva: Tarja Kivirinta

Itse kisa lähti omalta osalta aika rauhallisesti liikkeelle. Kun tuollainen väkimäärä (450 osallistujaa) lähtee poluille niin ruuhkaahan siellä tulee. Alkumatkan ruuhkista kun selvittiin niin päästiin kunnolla ajamaan. Monet moittivat tänä vuonna merkkausta, mutta itse pysyin kyllä reitillä. Toisella kierroksella meinasin kerran ajaa harhaan, mutta se tais johtua enemmän väsymyksestä kuin huonosta merkkauksesta. Onneksi takana tullut kuitenkin huikkasi suunnan niin en ehtinyt väärälle polulle ajamaan. 

Ajo kulki ensimmäiset 1,5 - 2 tuntia ihan mukavasti ja tuntui jopa, että vois vähän nostaa vauhtia toiselle kierrokselle. Se tosin jäi sitten vaan tunteeksi, koska pian toisen kierroksen alkupuolella tuli seinä vastaan. Kestävyys vaan loppui kesken ja loppumatka olikin melkoista taistelua maaliin. Ihan lopussa taas löytyi virtaa tai sitten johtui vaan tiedosta, että maali on lähellä. Tais se loppukevään influenssa kuitenkin tehdä kestävyyspohjalle vähän vahinkoa. Ja viime aikoina ei oo kyllä pitkiä rauhallisia lenkkejä paljoa ehtinyt ajamaan muista kiireistä johtuen. Lenkit on enemmän ollu lyhyitä ja tehokkaita. Pitää nyt jatkossa keskittyä tuohon ja ens viikosta lähtien aikaakin pitäis olla vähän enemmän käytettävissä. 

Kuva: Tarja Kivirinta

Kisanahan tämä kuuluu edelleen mun suosikkeihin ja reitti oli mahtavaa ajettavaa. Kelikin oli aika ihanteellinen kisailuun. Itselle jäi ihan hyvä fiilis kisasta, toki töitä on kunnon eteen vielä tehtävä paljon ennen seuraavaa maratonia. Verensokerit pysyi kisassa taas hyvällä tasolla. Täytyy sanoa taas, että kyllä tuo insuliinipumppu vaan on hyvä laite tähän hommaan. Ja mulle siitä on ollut suuri apu kisoissa ainakin tähän mennessä. 

Seuraavaksi tällä viikolla ajan pari xco-kisaa, keskiviikkona Pietarsaaressa ja sunnuntaina Vaasa XCO:n. Sen jälkeen ajattelin pitää vähän kisoista taukoa ja Laajavuoren maraton jää näillä näkymin väliin. Täytyy keskittyä treenaamiseen ja Tahkolla sitten seuraava maratonmatkan kisa. Kiitokset vielä kuvaajalle hienoista kuvista sekä kilpailijoille ja järjestäjille kisoista! 


22.5.2015

Kohti kisaputkea

Reilun viikon päästä mulla alkaa kolmen viikon kisaputki, joka tulee sisältämään neljä kisaa. Kisat aloittaa Korson maraton, pari päivää siitä on paikallinen Brahe Mtb (xco-kisa), sitten Vaasa XCO ja viimeisenä Laajavuoren maraton. Hienoa, että Brahe Mtb järjestetään tänä vuonna viikolla niin pääsee itsekin mukaan. Viikonlopuille kun osuu aika usein kansallisia kisoja. Viikkokisat on muutenkin loistavaa treeniä, siinä saa ajaa noin tunnin rajoitinta vastaan. Harvemmin yksin ajellessa saa tuollaista itsestään revittyä. Pitää kesällä täällä Kokkolassakin järjestää kisa tai pari. Yks uus reitti olis suunnitelmissa, jos sitä ei ehditä kesään mennessä tuhota rakentamalla kokonaan.

Peurungan kisan jälkeen on tullut jatkettua perusharjoittelua. Kerran viikossa salitreeni ja päälle sopivasti lenkkejä, mihin on ajankäytöllisesti taipunut. Välillä kovaa ja välillä rauhallisesti. Salitreeneissä oon vähentänyt määriä talven lukemista, mutta tarkoituksena on voimatasot pitää edelleen kunnossa. Mäkitreeniä saisi tehdä kyllä enemmänkin. Eilen kulki jo kohtuullisesti, mutta ei nuo ylämäet kyllä mun vahvuuksiin edelleenkään kuulu. Laajavuoressa tuota ylämäkeä tulee ainakin riittämään ja samoin Vaasa xco:ssa saa kyllä Öjbergetiä kiivetä ihan riittävästi.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi

Näiden kisojen jälkeen onkin enää pari viikkoa Tahkoon. Siellä olis tavoitteena tänä vuonna ajaa ehjä ajo. En tiedä onko reitti muuttunut, mutta jos on sama kuin pari vuotta sitten ja kuiva keli niin 3:15 olis sopiva tavoiteaika. Saa nähdä mihin jalka riittää. Tuo toki riippuu sitten kelistä ja reitistäkin, mutta tavoitteet pitää olla riittävän kovat. Pari edelliskertaa on mennyt enemmän ja vähemmän penkin alle erinäisistä syistä ja viime vuosi jäi väliin Saanan syntymän osuttua samoihin aikoihin. Tänä vuonna perheen nuorinkin pääsee kokemaan Tahkon tunnelman.