20.7.2015

SM XCO, Lieto

Sunnuntaina ajettiin Liedossa XCO:n Suomen Mestaruuksista ja itsekin lähdin ensimmäistä kertaa mukaan SM-kisoihin. Kyllähän SM-arvo aina tuo oman arvokkuutensa kisaan, vaikka ei nyt ihan kärkisijoista taistelisikaan. Hienoa oli kun kerrankin XCO-kisassa oli osanottajia aika reilusti paikalla.

Tiesin radan ennalta haastavaksi niin sunnuntaiaamuna herätyskello soi jo 4.45, että ehtisi vielä ennen kisojen alkamista ajaa vähän rataa läpi. Olinkin kisapaikalla jo yhdeksän aikaan niin siinä vajaan tunnin tutustua reittiin ennen ensimmäisiä junnulähtöjä. Oma startti oli klo 12 niin tokihan tuohon jäi vähän luppoaikaakin kun ei nyt lämmitelläkään ihan paria tuntia jaksa. Lietoon oli kyllä tehty hieno rata ja ymmärsin, että se on vielä pysyvästi merkattu maastoon niin kuka tahansa voi käydä paikan päällä rataa ajamassa.


Kisa starttasi aika vauhdikkaasti urheilukentältä, jossa kierrettiin kierros ja siirryttiin sitten oikealle reitille. Alkuruuhkan jälkeen jonosta löytyi oma paikka ja muutamat ensimmäiset hankalat kohdat menikin kisatilanteessa aika helposti. Siis kohdat, joita harjoituskierroksella ei ollut päässyt tai sitten ei kantti kestänyt kokeilla. Vähän myös käsi/olkapää aiheutti varovaisuutta lämmitellessä, mutta kisassa siitä ei ollut mitään haittaa. Luotto fysioterapeutti sen teippasi edellisenä iltana ja samalla joku jännekin laitettiin oikealle paikalleen. Uskomatonta miten hyvin tuon käden kanssa pystyi ajamaan. Torstaina maastoajo ei onnistunut ollenkaan. Teippaus ja kisan aikainen adrenaliini varmasti vaikuttivat tuohon.

Itse ratahan oli teknisesti haastava. Vähän eri tyylinen mitä mun tällä kaudella aikaisemmin ajamat xco-radat on olleet. Tässä ei isoja nousuja ollut, mutta varmasti 98% reitistä oli polkua, alussa oli pari sataa metriä ulkoilureittiä, välissä kans lyhyt pätkä ja lopussa mentiin hetki urheilukentän reunaa. Muuten poluilla, jotka ei olleet mitään tasasia kangaspolkuja vaan kivikkoa, kalliota ja vähän mutaakin. Haastetta siis riitti. Jälkeenpäin ajateltuna reitillä ei oikeen ollut edes paikkaa missä geelin ehtisi ottaa. Monessa kohtaa oli valittavana useampi eri linja, mistä valita. Kyllähän tämä rata selvästi suosi teknisesti taitavaa kuskia.


Mä ajoin sen mitä itsestä eilen sain irti. Tekniset osuudet on aina vähän hankalia (treenin puutetta), mutta niistäkin selvisi. Radalla sai tosissaan tehdä töitä koko kisan ajan, mikä on kyllä hyvä juttu kun ajetaan Suomen mestaruuksista. Itse en ehkä ihan samalla tavalla tällä reitillä saanut itsestä ihan kaikkea samalla tavalla ulos kuin vaikka viikko sitten Valkeakoskella. Kovempaakaan toki ei päässyt, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin oon ajooni ihan tyytyväinen. Kyllähän tämä xco on kuitenkin hieno laji ja ens vuonna sitten koitetaan parantaa tämän vuoden 9. sijaa.


Onnitteluit vielä oman sarjan ylivoimaiselle voittajalle Antti Kuitolle, sekä muille mitalisteille Kari Veikkolaiselle ja Mikko Kupiaiselle. Kovaa ajoitte! Sekä muissakin sarjoissa mitaleita ottaneille. Täytyy mainita, että erityisen iloinen oon Kivirinnan Jukan SM-pronssista M50-sarjassa. Kovaa työtä ja nyt tuli ansaittu pakinto!

Sellainen huomio vielä tästä xco:sta nyt muutaman kisan kokemuksella, että tässä saa kyllä kokonaisvaltaisemmin tehdä kropalla töitä kuin maratoneilla. Nytkin tuntuu, että käsistä lähtien paikat kipeenä/väsyksissä eilisestä jumpasta.

Kuvista taas Kiitos Tarja Kivirinnalle!

Tämän verran tuli kalustovaurioita kun satulan kuitukisko antoi periksi viimeisellä kierroksella. 


14.7.2015

Valkeakoski XCO

Sunnuntaina ajettiin Valkeakoskella Korkeakankaan hiihtokeskuksen ympäristössä XCO-cupin kisa, joka kuului samalla Nordic Cupiin ja oli Eliten ja U19 osalta UCI C2 kategorian kilpailu, eli jaossa oli noissa luokissa ajaneille UCI-pisteitä. Käyttiin Arton kans jo lauantaina tutustumassa reittiin, että vähän tietäisi mitä on sunnuntaina menossa ajamaan. Lauantaina tuli ajettua muutama kierros ja joitain kohtia useampaan kertaan. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvä rata, mutta liukasta tulisi olemaan kivikkopätkillä, jos sataisi.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi

Kisapäivänä aamusta satoi, mutta kisapaikalla oli hyvä keli ja ratakin oli paljon kuivempi mitä edellisen illan treeneiluissa. Mulla on aina XCO:n lähdöissä ollut vähän ongelmaa, kun maratonilla oon tottunut vähän rauhallisempaan lähtöön, mutta XCO:ssa pitäis stratata täysillä. Nyt lähtötilanne oli ehkä hieman helpompi kun jokainen sarja starttasi omana lähtönään minuutin tai parin välein. Meidän lähdössä taisi olla naisten Eliten lisäksi miesten sarjat 30-50.

Kuva: Tarja Kivirinta
Kaikkia oman sarjan kilpailijoita en ennakkoon tiennyt, mutta tiesin kyllä maratoncupin perusteella Iiro Sairasen kovaksi ja samoin Mikko Kupiaisen, joten taktiikkana oli seurata heitä niin pitkään kuin jaksaa tai pystyy. No pystyin ensimmäisen nousun jälkeiselle polulle, jossa eroa jo vähän tuli ja sitten ensimmäiseen alamäkeen eroa tuli jo selvemmin. Tuo DH1-lasku oli jo edellisenä iltana katsottu hankalaksi paikaksi ja osoittautui siksi heti ensimmäisellä kierroksella. Selvisin kyllä ne kohdat, missä ajolinjoja hiottiin useampaan kertaan, mutta laskun loppuosassa eturengas luisti jostain kivestä tai juuresta ja sitten lähdettiin lentoon. Käsivarsi verinaarmuilla ja samoin oikea jalka. No nämä kaatumiset kuuluu välillä lajiin ja jatkoin matkaa. Samassa rytäkässä meni sitten useampi M40 sarjan kuski ohi, samoin meidän sarjan kolmanneksi tullut Mikko Koivula.

Aluksi tuossa rytäkässä ei tuntunut tulleen muuta ongelmaa kuin keulan/iskarin lukitusnappi ei enää mennyt pohjaan. Onneksi oli auki tuossa vaiheessa, niin oli huomattavasti helpompi ajaa kuin keula lukossa koko loppukisan. Ylämäissä tuosta lukituksesta olisi hyötyä ollut, mutta ilmankin pärjäsi. Tuonkin sain tänään korjattua, oli vaan jäänyt vähän jarrukahvan alle jumiin, kisan aikana sitä en huomannut.

Reittihän jatkui tuon DH-laskun jälkeen serpentiininousulla rinteeseen, jossa tosella sai tehdä joka kierros töitä, että mäki nousi. Tämän jälkeen nopea lasku alas kisakeskukseen ja huoltopaikan ohi jälleen metsään ja hyvään mutta liukkaaseen polkunousuun, joka nousi kohtalaisen jyrkästi ylös ja laski sitten vähän alaspäin ja taas noustiin ja laskettiin. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuo kohta toi mulle mieleen jotkut XCO:n maailmancupin ratojen kohdat, kun kisoja on Red Bull TV:stä tullut seurattua. Ei vaan oma ajo ollut ihan sellaista Nino Schurtermaista tuossa kohtaa, vaikka pyörämerkki täsmäsikin :)

Kuva: Tarja Kivirinta
Tämän osuuden jälkeen oli vähän tasaista ja sitten isompi droppi, jonka sai kierrettyä b-linjaa pitkin. Tuo kaatuminen aiheutti sen, että kiersin suosiolla tuon dropin. Sen jälkeen taas laskettiin vähän polkuja pitkin alaspäin, jonka jälkeen alkoikin radan pisin nousu, joka huipentui todella jyrkkään latupohjanousuun. Sitten nopeaa pätkää alas ja vähän ylös ja viimeinen DH2 lasku, joka oli kyllä mun ehdoton suosikki radalla. Sen jälkeen maalialueelle. Tekemistä siis riitti koko kisan ajan eikä radalla kyllä mitään lepopaikkoja ollut.

Sen verran tuo kaatuminen vaivasi, että huomasin kivikoissa, että olkapää vähän tuosta tärinästä ottaa itseensä, mutta en antanut sen häiritä ajoa. Se toki on myönnettävä, että DH1-lasku meni lopuilla kierroksilla huomattavasti varovaisemmin. Rata oli mun mielestä hyvin rytmitetty, oli nousua, teknistä laskua, nousua, helpompaa laskua, vähän tasaista, polkua, nousua ja laskua. Ei missään vaiheessa ehtunyt kyllästymään. Aika hyvin sain itsestä irti kun sykkeet oli 172/186. Kokonaisuutena oli tyytyväinen ajooni, mitään pahempaa notkahdusta ei tullut ja loppukirikin irtosi vielä kisan loppuun M50 sarjan voittajan kanssa.

Kuva: Vesa Laapas
Kyllä tämä on tähän mennessä mun ehdoton suosikkirata näistä XCO-radoista mitä oon ajanut. Jotenkin tässä oli kaikkea mitä ajattelen XCO:n olevan, mutta rata oli kuitenkin hyvin ajettavissa eli radan puolesta ajo sujui eikä ollut oikein hitaita kohtia, joissa vauhti olisi liikaa tökkinyt. Parannettavaa jäi selvästi noihin teknisiin kohtiin ja laskuihin. Kaverin kanssa juttelinkin, että oikeestaan koko kesän oon päässyt ajamaan lenkkiä vaan kangaspoluille niin onhan ne vähän erilaisia kuin nämä polut. Paikalliset kivikkopolut kun on edelleen niin märissä paikoissa, ettei siellä ole paljoa viitsinyt ajaa kun ajamisesta ei tahdo mitään tulla.

Seuraavaksi sitten ens sunnuntaina Liedossa XCO:n SM-kisa, mikäli olkapää kestää ajamisen. Tällä hetkellä ei pysty metsässä ajamaan ainakaan yhtään rennosti, kun käsi ei tahdo nousta edes suoraan eteenpäin, mutta toivottavasti se tässä viikon aikana paranee.

Kiitokset vielä hienosta reitistä ja kisasta ProMTB/Team Medilaserille ja samoin kaikille kisaajille! Onnittelut myös oman sarjan mitalisteille! Hienot kisat ja kyllä tuonne XCO-kisoihin enemmänkin porukkaa mukaan mahtuisi. Vielä sellainen huomio eilisestä kisasta, että oli hienoa kun lähdöt oli tuolla tavoin porrastettu niin pääsi oman ajon jälkeen seuraamaan vielä huippukuskien ajoa Eliten lähtöön. Normaalisti kun kaikki lähtevät kerralla niin ei kisan seuraaminen noin onnistu. Kisan aikana oli myös hienoa kuulla paljon kannustusta tutuilta ja tuntemattomilta. Kyllä se vaan aina nostaa fiilistä ja saa lisää virtaa kun maalialueelle laskiessa kuuli kovaa kannustusta.

Loppukiri: Kuva Vesa Laapas

8.7.2015

Uusia haasteita XCO:sta

Tuli alkukesästä innostuttua XCO:sta jostain syystä. Ehkä siihen vaikutti alkukauden vähän heikommin menneet maratonit ja sitten kesäkuun alussa samalla viikolla kaksi xco-kisaa, joissa ajo kulki. Päätin jatkaa XCO-kokeiluja ainakin parin kisan verran. Tulevana viikonloppuna Valkeakoskella ja seuraavana viikonloppuna Liedossa.

Valkeskoskella en oo ollut vuoden 2012 maratonkisan jälkeen, joten rata on mulle täysin uusi. Oon kuitenkin kuullut kehuja siitä niin päätin lähteä kokeilemaan, miten ajo siellä kulkee. Tuo kisahan on samalla UCI C2-kategorian kisa Eliten ja 18-vuotiaiden osalta, joten kovatasoinen kilpailu kisan päälähdössä luvassa. Tuossa on se hyvä puoli kun M30 starttaa jo aikaisemmin niin pääsee itse seuraamaan tuon Eliten kisan. 

Itse kisaa kohtaa ei ole suurempia odotuksia. Tavoitteena on pyrkiä ajamaan omalla tasolla vahva kisa. Viime aikojen lenkit on antaneet suuntaa, että oikealle päivälle osuessaan kisassakin saattaa kulkea. Tosin vähän tuo taso on ailahdellut, että jonain päivänä ei pääse mihinkään ja parin päivän päästä saattaa olla "uudet jalat". Pitää lähteä haastamaan oman sarjan kovempia kuskeja ja itseä, ajaa niin kovaa kuin jaksaa ja ennenkaikkea nauttia kisasta. 

Seuraavalle viikonlopulle mulla oli vaihtoehtona Seinäjoella ajettava maratonkisa tai sitten Liedon XCO. Koska Seinäjoen kisa ei tänä vuonna kuulu maratoncupiin niin päätin lähteä Lietoon, joka on samalla XCO:n SM-kisa. Tuolla tavoitteena on selviytyä radasta, kun vuonna 2013 jäi vähän sellainen tunne, että rata vei miestä. Silloin tosin kyseessä oli kauden avauskisa ja maastoajotuntuma muutenkin vähäistä. Katsotaan miten tuosta selvitään, mutta haasteita pitää ainakin ottaa niin kehittyy myös ajotaidot. Ja koska renkailla voi aina spekuloida niin lähden kisaan 2,1" Rocket Ron Snakeskin renkailla. Snakeskin sen takia, että kestää kyljet ainakin vähän paremmin eikä noissa nyt niin valtavaa painoeroa ole normiversioihin verrattuna.