26.7.2017

Mökkiträk

Eilen pääsin kokeilemaan kaverin mökkiträk-rataa. Kova työ on radan eteen tehty kun yksi mies sen on omin käsin kaivanut, tampannut ja muotoillut mökin pihalle. Ei ihan muutamassa tunnissa tuollaista tehdä, mutta kun intoa on niin hienoa jälkeä on syntynyt.

Kivaa siellä ajelu kyllä oli ja tekisi varmasti hyvää vähän useimminkin tuollaistakin ajaa. Monipuolisuutta ja pyöränhallintaa tuossa ainakin saa ja on tänään lihaksissakin tuntunut, että jotain uutta on eilen tehty. Aluksi tuo pumppaaminen tuntui reisissä eniten ja loppua kohti jalanpohjissa :) Tänään on sitten keskivartalon lihakset kipeenä.


Alkuun meno oli kyllä kankeaa eikä oikeen saanut pyörääkään aina mutkiin kääntymään ainakaan vauhdilla, mutta pikku hiljaa ajo alkoi kulkemaan paremmin ja paremmin ja vauhtiakin jo sai ajamiseen. Täysjoustopyörä nyt ei välttämättä ole se paras mahdollinen tuollaiseen ajoon mutta oma pyörä kuitenkin tuntui tuossakin omalta ja sillä ajo meni parhaiten. Tuossa huomas hyvin, että niin kauan vauhti pysyi kun jaksoi pumppailla mutta hyytyi samaan tahtiin voimien kanssa. Yllättävän raskasta hommaa oli, mutta samalla mukavaa palautumista SM-kisaviikonlopusta.



24.7.2017

XCE ja XCO SM Valkeakoskella

Viikonloppuna vietettiin todellista maastopyöräilyn juhlaa kun Valkeakoskella ajettiin XCE:n ja XCO:n Suomen mestaruuksista. ProMTB oli luonut hienot puitteet kisatapahtumalle Korkeakankaan urheilukeskukseen. Reitit olivat monipuolisia, haastavia ja erityisesti raastavia ja varmasti arvokisojen arvoiset.

Kisapaikalle mentiin jo perjantaina vähän tutustumaan reitteihin. Lauantaina oli vuorossa XCE. Koskaan ennen en ollut XCE-kisaa ajanut, joten siinä mielessä kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Toki nyt suunnilleen tiesin mitä tuleman pitää. XCE:ssä siis ajetaan ensiksi aika-ajot ja sen jälkeen erät, joiden paikat määriytyvät aika-ajojen perusteella. Sitten edetään vähän samaan tyyliin kuin sprinttihiihdossa 4 kuskin erissä, joista kaksi menee aina jatkoon. Hiihdosahan erissä on kuusi kilpailijaa ja XCE:ssä yleensä neljä, riippuen vähän osallistujamäärästä. Radan pituus oli noin 1,1 kilometriä eli täysiä mentiin koko matka. Radalla oli yksi jyrkkä nousu ja lasku ja sitten vähän loivempi serpentiininousu, joka ei kyllä sen kevyemmältä kisassa tuntunut.

Lauantain XCE-kisasta, Kuva: waterproofsport

Tuossa jos etenee eristä jatkoon niin palautumisen merkitys erien välillä korostuu. Koska yksi erä kestää noin 2-3 minuuttia radasta riippuen se mennään niin kovaa kuin jaloista pääsee. Ja kun ajaa useamman tällaisen maksimivedon putkeen niin se joka palautuu parhaiten ja saa itsestään eniten irti on vahvoilla.

Aika-ajon jälkeen samaan puolivälierään tuli kolminkertainen XCE-mestari Olli Miettinen, viime vuoden (ja myös tämän vuoden) Mestari Samuel Halme sekä Vaasan kovakuntoinen Markus Simelius. Kuten arvata saattaa niin kyyti oli kylmää ja omat ajot päättyi tuohon erään. Kaikkeni annoin ja täysiä menin, mutta kovempaa ei päässyt. Sanoinkin, että tuossa oli urheilu-uran huippuhetkiä, kun lähdössä pääsi kahden Mestarin viereen ja samaan erään ajamaan. Loppusijoitus 13.

XCE:ssä voittoon ajoi lopulta Samuel Halme, hopeaa otti Ville Tuppurainen ja pronssille ajoi seurakaveri André Haga, jonka ajoa olikin kiva seurata läpi kisan. Vahvaa ajoa ja ei se hopeakaan kaukana ollut :) XCE oli kyllä sen verran hieno kokemus, että mielellään näitä ajaisi useimminkin. Pitää katsoa, jos saatais joskus järjestettyä jonkun viikkokisan yhteydessä myös XCE. Varsinkin nuorille tuollainen kisa olisi tosi hyvää treeniä ja miksei vähän vanhemmillekin.

XCO, Kuva: Tarja Kivirinta

Sunnuntaina jatkettiin XCO:n merkeissä, jonka olin jo ennen kautta merkannut itselleni kauden pääkisaksi. XCO on mun mielestä maastopyörälajeista se hienoin ja omille ominaisuuksille ehkä sopivin. Tuossa Tahkoa ennen ja jälkeen sairastettu pitkittynyt flunssa vei vähän pohjaa suunnitellulta treenaamiselta näitä kisoja varten, mutta Cycli XCO:ssa ajossa oli paljon positiivista niin lähdin kisaan luottavaisena.

Tahmean alun jälkeen ajattelin, että kone kyllä käynnistyy parin ensimmäisen nousun jälkeen. Tässä vaiheessa alkoi sitten ongelmat. Huomasin, että juomapullo oli tippunut, varmaan tuossa dh1 laskussa. Ja toki huomasin tämän vasta huoltopaikan jälkeen. Ensimmäinen kierros meni kuumassa kelissä ilman juotavaa ja muutenkin olo oli aavistuksen epävarma. Verensokeri tietysti lähti laskemaan kun ei voinut juoda ja geelin imeminen ei oikeen tuntunut verensokeria nostavan. Toisella kierroksella sain uuden pullon mutta ajo varsinkin poluilla oli hyvin epävarmaa, mietin jo, että pakko keskeyttää ajo mutta luonne ei antanut periksi. En mä nyt SM-kisaan oo keskeyttämään tullut.
Kuva: TarjaK 

Tuo verensokerin nopea laskeminen vaan vie jaloista voimat ja muutenkin kropasta kaiken tehon. Ja menee oma aikansa ennen kuin lähtee nousemaan ja siinäkin saa olla tarkkana, ettei nouse liikaa. Kolmannella kierroksella serpentiininousussa alkoi ajo taas kulkea vähän normaalin tuntuisesti. Ja kierroksen loppua kohti ajo alkoi olla sitä, mitä se oilisi pitänyt olla jo kisan alussa. Tämä nyt tuli vaan tällä kertaa liian myöhään ja Mestari Fantom kurvaili stadionilla ohi ja kisa oli sitä myöten selvä Ja sijoitus 10. Lopputulos on siis pettymys ja ajo oli pari kierrosta surkeaa. Toki tähän on syy, mille ei voi aina mitään, vaikka kuinka yrittäisi kaikki asiat tehdä oikein ja suunnitelmallisesti. Asian kanssa on vaan elettävä ja siirrettävä katse eteenpäin. Onneksi verensokerien heittelyjen takia täysin pilalle menneitä kisoja ei kuitenkaan kovin usein tule. Yleensä kuitenkin joka kesään mahtuu joku. Ja joskus se vaikuttaa enemmän ja joskus vähemmän. Eli aina ei kisa mene penkin alle, vaikka verensokeri pääsisikin laskemaan. Jälkeenpäin kun asiaa mietin niin saattoi tuo kuumuus ja auringossa pari tuntia ennen starttia pyöriminenkin vaikuttaa. Onneksi maastopyöräily on kuitenkin niin kivaa, että tämänkin jälkeen tulee lähdettyä aivan yhtä suurella innolla lenkille kuin ennenkin ja mikäs sen hienompaa kuin ajaa kisoja taas loppukesästä.

Kuva: Tarja Kivirinta
Hienoa oli kuitenkin seurata kisatapahtumia ja katsoa hienoja suorituksia kavereilta. Erityisesti mieltä lämmitti Aki Korpelan hopeamitali kotiradalta. Vaikka hopea tuli tiukan kirikamppailun jälkeen niin eiköhän se maistu. Hieno persoona johon olen saanut kisojen kautta tutustua ja kavereiden onnistumiset tuo itsellekin aina hienon fiiliksen.

Miesten ja naisten Elitessä voittajat olivat aika odotetut. Naisissa EM-kisoihin valmistautuva Noora Kanerva ja miehissä maailmancupissakin hienosti ajanut Sasu Halme. André ajoi tässäkin lähdössä hienosti sijalle 7. Myös Arton 8. sija oli hyvä saavutus ja takasi sen, että meillä oli tyytyväinen kuski kotimatkan :) Ja Arton kun tuntee hyvin ja viikottain pyöräilystä ja treenaamisesta keskustellaan niin onnistuminen tärkeässä kisassa saa omatkin suupielet ylöspäin.

Kokonaisuutena hienot kisat. Järjestelyt toimi ja radat oli hyvät ja selkeästi merkattu. Kisakuulutukset oli myös hyvät. Tiesi aina mitä tapahtuu ja ketkä ajavat. Onnea voittajile ja kiitos ProMTB järjestelyistä!

16.7.2017

Cycli XCO

Parin viikon flunssailun ja muutaman kevyen pk-lenkin jälkeen oli eilen taas aika laittaa numerolappu pyörään kiinni ja laittaa mies ahtaalle Joupiskan poluilla ja rinteissä. Seinäjoen xco-reitti on yks mun suosikeista. Reitti on siinä mielessä kiva, että se on kokonaan ajettavissa. Reitillä on haastavia kohtia, mutta mitään kohtaa ei tarvi erikseen jännittää, että selviääköhän siitä hengissä :)

Tälle vuodelle reittiä oli muutettu vähän. Nousua oli tullut vähän lisää ja vastaavasti yks polkupätkä jäänyt kokonaan pois. Perjantaina rataan tutustuessa kokeilinkin ajaa sekä täysjoustolla että jäykkäperällä ja päädyin lopulta starttaamaan kisaan jäykkäperällä. Yhdellä kivikko/juurakko polulla hävisin täysjoustolle omissa testeissä mutta vastaavasti ylämäet nousi jäykkäperällä paremmin. Kyllä se reilun 1,5 kilon painoero jossain näkyy kuitenkin. Tiesin toki, että koville voi ottaa kisan ajaminen tällä valinnalla mutta rohkeasti vaan kokeilemaan.

Kuva: Harri Kekola

Koska kaikki jää aina vähän viime tippaan ja nytkin Seinäjoelle lähtö viivästyi perjantaina kun piti saada ennen lomaa kaikki hommat töissä tehtyä niin ei kotona ehtinyt sen enempää katsoa onko pyörissä kaikki kunnossa. Perjantaina ajellessa jarrulevy vähän hinkkasi ja ajattelin, että ehdin sen illalla tai aamulla laittaa kuntoon. Aamulla sitten totesin, että se hinkkaakin pyörän runkoon eli kiekoissa oli väärä sovitin toisella puolella ja Trekin boost-kiekot ei taas Scaleen käy. Tuo väärä sovitin on sen takia mulla, että Sparkissa sitä taas tarvittiin ja silloin kaikki kiekot meni pyörien välillä ristiin. Ratkaisu oli hankkia jostain prikka siihen väliin ja onneksi Seinäjoen K-Rauta oli auki ja sieltä löytyi tähän ongelmaan ratkaisu.

Kuva: Tarja Kivirinta

Kisa starttasi oikeestaan suoraan ylämäkeen, mikä ei oo ihan paras vaihtoehto mulle mutta sain kuitenkin ihan hyvän startin. Tarkoitus oli päästä Mursun Jaakon ja Mustikkamaan Timon peesiin, mutta kummasti siihen jäi taas se muutama metri joka kasvoi sitten kymmeneksi ja sen jälkeen viideksikymmeneksi jne.

Oma ajo tuntui kuitenkin hyvältä ja vaikka sykkeet tuntui olevan tapissa niin vauhti pysyi kuitenkin ihan hyvänä. Radan nousut meni yllättävän hyvin, oikeestaan raskain osuus oli heti uudelle kierrokselle lähtiessä olevan nousu. Saattoi tietysti johtua siitäkin, että sitä ennen kierroksen lopulla oli jo noustu pariin kertaan Joupiskan rinteitä. Uus kallionousu mäkihyppymäen vieressä nousi taas kevyemmin ja oli muutenkin kivaa ajettavaa. Sen jälkeen olikin reitin itselle hankalin osuus tuo juurakko/kivikkopätkä. Tai ei siinä mitään hankalaa ollut mutta jäykkäperällä tuossa vähän hävisi, se tosin oli tiedossa jo ennen kisaa, että näin kävisi.

Kuva: Tarja Kivirinta

Neljä kierrosta eli vähän reilu tunti oli kauden parasta ajoa. Sen jälkeen viimeinen kierros olikin taistelua ja odottelua, että maali tulisi jo vastaan. Vielä viimeisessä laskussa ketjut tippui, mutta onneksi siinä vaiheessa pystyi vaan rullailemaan maaliin. Kisasta jäi kokonaisuutena kuitenkin hyvä fiilis. Tunnin ajan pystyi ajamaan hyvää ajoa ja sykkeetkin oli koko kisan ajan aika kovat. Keskisyke 179 ja maksimi 190, eikä niissäkään tullut mitään notkahdusta. Yleensä kun vauhti hiipuu niin sykkeet myös tippuu tai voihan siihenkin olla monta eri tekijää miksi niin käy. Nyt kuitenkin kaikki toimi ja verensokerit pysyi hyvällä tasolla läpi kisan, mikä antaa aina mahdollisuuden tavoitella sitä omaa parasta. Mikäli on liian matalalla tai korkealla niin se jo vie pohjaa siltä, että voisi kisassa hyvin ajaa.

Kuva: Harri Kekola

Lopputuloksissa olin M30 sarjan kymmenes. Tämä oli hyvä aloitus kesälomalle. Ja vaikka treenaaminen ja lenkkeilykin kivaa on niin onhan se ihan eri asia kun pääsee kilpailuun ja saa laittaa miehen todella ahtaalle. Tästä hommasta sitä nauttii. Ens viikolla sitten jatketaan kisailua Valkeakoskella. Kiitokset järjestäjille hyvästä kisasta ja reitistä ja Haran Petrille juomahuollosta. Oikea pullo käteen juuri silloin kun piti :) Kiitokset myös kuvista Harri Kekolalle ja Tarja Kivirinnalle!

Kuva: Harri Kekola

11.7.2017

Laajalahti XC reittivideo

Torstaina jatkuu taas Maasto-Cup ja tällä kertaa kisataan Laajalahdessa. Oheisesta videosta näkee miltä tuleva kisareitti näyttää. Tervetuloa ajamaan. Kisat alkavat klo 18 lasten lähdöllä ja vähän vanhemmat juniorit ja aikuiset starttaavat noin klo 18.30.

4.7.2017

Vähän erilainen Tahko

Tämän vuoden Tahkosta tuli vähän erilainen kokemus, mitä alunperin oli suunniteltu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan 60 kilometrillä olisi ollut tavoitteena oma ennätysaika (niinkuin lähes joka vuosi :)). Alkuviikosta alkanut flunssa esti tämän suunnitelman ja oli estää koko ajamisen. Ratkaisu löytyi sitten yöajosta. Ajattelin, että sen voisi ajella vähän rauhallisempaan tahtiin läpi nauttien kesäyöstä. Monesti on tullut mietittyä, että yöajo olisi hieno joskus kokea. Mietin toki vielä tunti ennen lähtöä, että kannattaako lähteä matkaan ollenkaan tuon flunssan jäljiltä, päätin kuitenkin lopulta startata, muuten olis kyllä jäänyt jotain tärkeää Tahkokokemuksesta pois.

Vaikeudethan ei loppuneet tuohon flunssaan. Perille kun tultiin niin tuli testattua, että pyörä toimii ja samalla vähän pyöritellä matkasta jumiutuneita jalkoja. Kaikki siinä vaiheessa ok, sitten pyörä terassille ja syömään yms. Parin tunnin päästä eturengas oli tyhjä ja vaikka miten pumppas niin ei täyttynyt. Pienen tutkiskelun jälkeen totesin, että pyörän ollessa kuumalla terassilla auringonpaisteessa oli vanneteippi ilmeisesti kuumentunut ja lähtenyt irtoamaan sen verran, että rengas tyhjeni ja litkutkaan ei tuohon auttaneet. Äkkiä kisa-alueen myyntipisteitä kiertämään ja Ridemoren teltalta löytyi Stanin teippiä ja litkua. Näitähän olis molempia ollut kotona, mutta ei tietenkään mukana. Tästäkin siis opittiin, että älä jätä pyörää paahtavaan auringonpaisteeseen. No eipä oo ennen noin käynyt.

Kuva: Ivo Kraus

Renkaan sai pitämään ja Co2-patruunalla vielä nostettua vanteelle. Tuohan oli toinen jännityksen aihe, että millä Maxxis Aspenit saa nousemaan vanteelle, ei ainakaan tavallisella jalkapumpulla. Onneksi nyt vältyttiin huoltoasemakeikalta. Seuraavaksi sai jännittää muutaman tunnin, että tyhjeneekö rengas vai uskaaltaako lähteä ajamaan. Tässä välissä oli tarkoitus vähän levätä ennen yöajoa, kun aamulla oli kuitenkin ennen klo 8 jo herännyt, mutta ei nyt tällä kertaa ehtinyt, kun meni tuossa rengasoperaatiossa aika.

Starttipaikalle menin 23.30 jälkeen ja pikku hiljaa väkeä alkoi tulla enemmän ja ihan mukavan kokoinen porukka lopulta matkaan lähti. Siinä pari minuuttia ennen lähtöä kuuluttaja käski kaikkien laittaa valot päälle kuvaa varten. Tässä vaiheessa huomasin, että valo on mökillä :) Eipä enää ehtinyt lähteä hakemaan. Kyllähän sitä nyt kesäyössä ilman valoakin ajelee :) Onneksi sentään kypärä oli päässä ja juomat + geelit mukana. 

Startti lähti aika rauhalliseen tahtiin liikkelle ja pian muodostui porukka, jolla ajeltiin Kinahmille asti. Siinä hiekkatienousussa sykkeet nousee väkisinkin ja alkoi yskittää oikeen kunnolla niin rauhoitin vähän vauhtia. Ensimmäistä kertaa mun Tahko-historiassa sai Kinahmi ykkösen ajella lähes kokonaan ylös. Yhdessä kohtaa vähän jouduttiin kävelemään kun edellä menevällä loppui renkaasta pito ja takana ei tuossa vaiheessa ollut oikeen muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä. Lyhyen kävelyn jälkeen sai taas ajaa. Kinahmin päällä polulla ajelusta oikeen nautti kun ei ollut ruuhkaa. Sain vaan päästellä menemään. Vähän tuo hämärä joissain kohdissa haittasi menoa tai joutui ainakin tarkemmin katsomaan mihin ajaa ja miten. Tässä vaiheessa sitä valoa välillä kaipasi.

Kohti maalia, Kuva: Ivo Kraus
Kinahmin päällä ajellessa jossain kohtaa alkoi kuulua lehmänkellojen kilinää. Yhden aikaan yöllä siellä ei varmaan ole kukaan kannustamassakaan ja kelloja sooittamassa ja pian polulla oli lauma lehmiä. Vähän meinasivat säikähtää valotonta pyöräilijää, mutta sitkeimmät eivät suostuneet polulta siirtymään ihan heti. Eipä oo ennen pyöräkisoissa tai edes lenkeillä lehmät olleet poluilla. Hirviä, hevosia ja pohjoisessa poroja on kyllä poluille samaan aikaan osunut. Kokemus tuokin. Ja kyllä ne lehmätkin väistivät kun aikansa olivat ihmetelleet. 

Kinahmintiellä pari muuta kuskia ajoi mut kiinni ja jatkettiin sitten yhdessä matkaa. Seuraavilla polkuosuuksilla piti kuitenkin jättää vähän heihin väliä, kun heillä oli valot ja mulla ei. Ilman valoa pärjäsi kyllä, mutta jos ihan lähellä edessä tai takana joku ajeli valon kanssa niin se vähän haittasi omaa näkyvyyttä. Tämän jälkeen saikin aika rauhassa ajella loppumatkan. Yhdessä pitkässä suoralla takaa näkyi valoa, mutta ei koskaan saanut kiinni. Yhden kuskin sain vielä ennen Rahasmäkeä kiinni ja pääsin laskuosuudelle ajelemaan omia linjoja. Tässä vaiheessa alkoikin olla jo niin valoisaa, että näkyvyys poluilla oli hyvä. 

El Granden ajelin rauhassa ylös, ettei sykkeet enää nouse liian korkealle. Uusi loppulasku oli mun mielestä hyvä. Vielä kun sitä olisi käynyt ajamassa vähän ennakkoon niin olisi voinut vähän lujempaakin päästellä sen. Maalialueella hetken aikaa tuli keskusteltua muitten kuskien kanssa ja sitten vaan suihkuun ja nukkumaan muutamaksi tunniksi. 

Muutaman tunnin yöunien jälkeen aamupala ja sitten juomahuoltoon kavereille. Tässä pääsi taas vähän nauttimaan kisatunnelmasta, vaikka ajamaan ei tosissaan päässytkään. Sai kuitenkin ajella reitin läpi ja sitten huoltopisteillä seurata kaverien ja tuttujen ajamista ja kannustaa porukkaa juomapullojen antamisen ohella. Ainakin pääsi mukaan tahkofiilikseen tuossa kisaa seuratessakin. Kun koko perhe oli perinteisesti reissussa mukana niin Saanakin pääsi yhdelle huoltopaikalle ihmettelemään pyöräkisan menoa :) 

Loppupäivä menikin sitten aluella kierrellessä ja kavereitten kisatunnelmia kysellessä ja lasten kans leikkiessä. Eiköhän me ens vuonnakin taas paikalle tulla.