Laajavuori XCM

Lauantaina ajettiin Jyväskylässä perinteinen Laajavuoren maratonkisa. Laajavuopren reitti ei ole koskaan lukeutunut mun suosikkeihin. Siellä on liikaa mäkeä tasamaan asukille ja reitti on muutenkin ollut mun makuun liian ulkoilureitti/tiepainotteinen. Ja ettei teksti lähtisi heti liian negatiiviseksi niin reitti oli kyllä muuttunut vuodesta 2013 huomattavasti parempaan suuntaan. 2014 jäi väliin kun Saanan syntyminen alkoi olla niin lähellä, että maastopyöräily jäi taka-alalle ja viime vuonnakaan kisa ei oikeen mun suunnitelmiin sopinut. Nyt kyllä reitistä jäi huomattavasti positiivisempi kuva. Eikä ne mäetkään nyt niin pahoilta tuntuneet, Reitillä oli toki paljon vaihdikasta ulkoilureittiä, mutta nyt oli kyllä entistä enemmän polkujakin ja kyllähän ne ylämäet vauhdin aika tehokkaasti tappaa. Ensimmäistä kertaa tykkäsin reitistä. Tällaisen kun saisi meillekin päin treenikäyttöön niin alkais mäki nousta vähän paremmin. Kyllähän tämä maratonreittinä oli erittäin hyvä, tykkäsin.

Nousee se mäki hitaallakin vauhdilla, Kuva: Tarja Kivirinta

Itse kisaan keksin lähteä jäykkäperäisellä Scott Scalella, koska ajattelin, että tämä jos mikä on reitti missä täysjousto ei välttämättä ole tarpeellinen ja Scalellakin on mukava välillä ajaa. Ainut mikä pyörässä mietitytti oli 1x10 vaihteisto ja Kokkolan treeniolosuhteissa iahn sopiva 11-32 pakka ja 34-piikkinen etulehti. Mielessä kävi, että joissain ylämäissä saattaa joutua vähän tiukoille tuon kanssa. Mutta tuleepa ainakin testattua. Kisan jälkeen kotimatkalla päätin, että hankin tähänkin pyörään Sramin X01/XX1 takavaihtajan, että jos jollain on tarjota käytettynä olen kiinnostunut. Sen jälkeen

Vähän epävarmoin fiiliksin sai muutenkin kisaan lähteä. Kevät on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellessa eikä kovin montaa kunnon treeniä oo saanu peräkkäin tehtyä. Jotain häikkää kropassa on ollut ja tutkittukin (mahdollisesti ylirasitusta). Lisäksi on ollut välillä erikoisia sydämen muljahteluita ja sitten sydän saattaa hakata jonkun aikaa todella kovaa, kunnes rauhoittuu. Tämäkään ei ole mitään usein toistuvaa mutta aina välillä, joskus jopa lenkillä, joskus lenkin jälkeen yms. Ja kun asiaa on tutkittu niin silloin tuota ei esiinny. Joka tapauksessa tuo vähän mietityttää aina, että mitä jos kisassa käy noin.

Syke tiistain lenkiltä ja kyseessä ei ollut mittarin häiriö, sen kyllä tunsi. 

Kisan startti tapahtui vauhdikkaasti ulkoilureittiä loivaan nousuun. Vähän himmailin alussa ja sitten jossain vaiheessa iski vähän alitajuntaan pelko, että ei uskallakaan anna sykkeiden nousta kunnolla, ettei nyt tuota sydämen hakkaamista ainakaan sen takia tulisi. Vaikka se ei ole kyllä ollut yhteydessä korkeisiin sykkeisiin välttämättä. Ja kun alussa ei ole tarpeeksi terävänä niin sitten jää jonoihin kun aletaan nousemaan kapeampia uria ylös. Tässä oli hieman vaikeata kun mun pienin välitys oli 34-32. Eli kun jono ylämäkeen meni riittävän hiljaa niin itsellä oli tuolla välityksellä hankala ajaa niin hiljaa, kun niin pienellä kadenssilla ei oikeen voi enää ajaa. Eli tuossa vaiheessa olis ollu Sparkista tuttu 10-42 pakka hyvinkin käyttökelpoinen.

Kuva: Tarja Kivirinta

Kisa eteni mun osalta jotenkin vähän pintakaasulla. En saanut missään vaiheesta itsestä oikeen kisavirettä irti ja keskisykekin oli 152 mikä on kisaan todella matala. Pitää nyt seurata kisasta palautumista ja katsoa saako sitä tänä kesänä vielä jalkoihin vauhtia vai siirtääkö katseen suosiolla kesään 2017. Jotenkin kroppa ei vaan ole nyt kunnossa ja palautuminen tuntuu vievän aikaa. Täytyy nyt koittaa treenata maltilla ja levätä. Jos nyt heinäkuun xco-kisoihin löytyis vielä voimia ajaa muuallakin kun joukon jatkona ja haastaa muitakin kilpailijoita, niin ei ihan vielä tarvis ens kautta suunnitella. Pyssymäen kisa nyt varmaan jää väliin kuitenkin, vaikka yks mun ehdottomia suosikkeja onkin. Kun tuo kuitenkin melkein kotikisa on niin enköhän mä paikalle tuu ja jos joku tarvii innokasta huoltomiestä niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.

Tarjalle kiitokset kuvista!