8.6.2015

Vaasa XCO

Viikon toinen kisa ajettiin melkein kotimaisemissa Vaasassa. En oo Vaasassa maastopyöräilyä harrastanut, mutta kisapaikka Öjberget on kyllä tuttu jo lapsuusvuosilta. Lauantaina ehdin käydä päivällä vähä treenaamassa rataa ja hakemassa ajolinjoja kohdalleen hankalimmissa paikoissa. Tälle päivälle jäi enää ennen kisaa jännittäminen. Tänään olo ennen kisaa tuntui jotenkin vetelältä ja mietinkin, että saakohan sitä itsestään samalla tavalla irti kuin keskiviikkona Pietarsaaressa.

Oon juuri tiputtamassa pahaa haastajaa :) Kuva: Tarja Kivirinta

Siinä vaiheessa kun startti tapahtui niin kaikki jännitys unohtui ja keskittyminen siirtyi ajamiseen. Ajo lähtikin kulkemaan yllättävän mukavasti. Aina löytyy parannettavaa varsinkin röllipolulla vähän meinas välillä ajo tökkiä, mutta kokonaisuudessaan kulki ihan mukavasti eikä missään vaiheessa oikeen pahaa väsymystä iskenyt. 

Radallahan ei ollut oikeastaan missään veiheessa mitään ns. lepopaikkoja vaan koko ajan mentiin joko ylämäkeen, alamäkeen tai sitten kivikkoista polkua tai maali/lähtösuoraa. Tekemistä siis riitti ja muutenkin reitti on mun mielestä hyvin rytmitetty. Ei oo jatkuvasti nousua vaan kovempien nousujen välissä on aina muuta ajoa eikä toisaalta kivikkopätkätkään ole liian pitkiä vaan sopivin väliajoin mennään latupohjalle tai nousuun ja sitten taas polulle. 

Treenikaverit peräkkäin, Kuva: Tarja Kivirinta
Kivikkolaskua. Kuva: Tarja Kivirinta


























Neljännellä kierroksella huomasin kierroksen alussa, että keula on aivan pohjalla. Eli se oli jostain syystä päästänyt ilmaa pihalle. Vähensin kyllä ennen lähtöä keulasta ilmaa, mutta en mä sitä nyt noin tyhjäksi ollut päästänyt. Neljäs kierros menikin sitten vähän varovaisesti ja varmistellen. Piti ajaa keula lukossa ja kivikoissa se ei oo paras vaihtoehto nopeaan etenemiseen. Muuten hyvä kisa, mutta vähän jäi harmittamaan tuo keulan aiheuttama vauhdin hidastuminen kisan loppuun. Vaikka viimeinen kierros menikin rauhallisemmin niin keskisyke oli kuitenkin 172 ja maksimi 185. Eli kohtuu kovilla on taas oltu koko kisa. Lopputuloksissa olin M30 sarjan kolmas. Kärki meni kyllä tässäkin sarjassa todella kovaa. Oli myös hienoa nähdä monen tutun kaverin ajavan hyvin täällä.

Kuva: Tarja Kivirinta

Seuraavan kerran kisailen Tahkolla ja sitä ennen on nyt tarkoitus ajaa pitempää pk-lenkkiä. Sen verran nyt tämän viikon kisoista kuitenkin innoistuin, että enköhän mä lähde heinäkuussa ainakin Valkeakoskelle XCO-cupin seuraavaankin kisaan ajamaan. Mä oon aina enemmän  tykännyt maratoneista ja niitä yleensä ajanutkin, mutta on tässä xco:ssa omat hyvät puolensa ja lajina kuitenkin vähän erilainen maratoniin verrattuna, vaikka molemmissa maastossa ajetaankin. Kiitokset järjestäjille hyvästä kisasta ja reitistä! Samoin onnittelut kisassa pärjänneille! 

Harvinainen hetki mun kilpailu-uralla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti