25.1.2013

Hevoskuurin valmennusseminaari

Tiistaina tosiaan olin Tampereella käymässä. Ensimmäisenä ohjelmassa oli UKK-instituutissa olevalla Tampereen urheilulääkäriasemalla urheilijan lääkärintarkistus. Ssain tuon joululahjaksi ja oli ihan mielenkiintoista käydä oikealla urheilulääkärillä, vaikka ei mitään oikeaa vikaa ollutkaan. Siellä jonkun verran otettiin kokeita ja testauksia ja annettiin myös ohjeita. Lonkan koukistajia pitäisi venytellä ja samoin kiinnittää pään asentoon huomiota. Molemmat kuulemma rasittavat selkää, joka onkin jollain tavalla mulla ollut se ongelma pyöräillessä.

Tämän jälkeen oli sitten tuo Hevoskuurin valmennusseminaari. Ei ollut hirveästi ennakko-odotuksia minkälainen tilaisuus tulisi olemaan, kun en ole vastaavissa koskaan aikaisemmin ollut. Lähdin sinne mielenkiinnosta ja avoimella mielellä kuuntelemaan ja oppimaan. Ennakkoon luennoitsijoista tiesin Antti Hagqvistin ja olin jonkun verran hänen aikaisempiin julkaisuihin tutustunutkin. Olli-Pekka Kärkkäinen oli mulle uus tuttavuus. Miehen merittit toki oli tiedossa, mutta muuta en hänestä tiennytkään ennakkoon.

Antin luento käsitti mm. urheilijoiden alkoholinkäyttöä koskevan osuuden. Eikä tuo rajoittunut pelkästään urheilijoihin vaan toimijoihin heidän ympärillään. Sisältäen mm. valmentajat, huoltajat yms. Hyvä keskustelun avaus tuosta, että minkälainen alkoholinkäyttö on huipulle pyrkivällä urheilijalla "sallittua". Absolutistiksi ei tarvitse ryhtyä, mutta asiaa voi kuitenkin miettiä, että mikä on järkevää ja mikä ei.

Toinen osuus olis sitten urheilijoiden painoon liittyvä. Tämä herättikin vielä enemmän keskustelua puolesta ja vastaan. Eli paljoko urheilija menettää suorituskyvystään, kun painoa kertyy liikaa. Sehän on sitten eri asia mikä on liikaa ja tuohon on vaikea ottaa kantaa. Rohkea keskustelunavaus joka tapauksessa. Kyllähän painoasiaa voi pyöräilyssäkin miettiä vaikka tyyliin, että paljoko raskaampaa on raahata mäen päälle 80 kiloa ja pyörää vai 70 kiloa ja pyörää. Vaikka painavammalla saattaa olla jonkun verran enemmän voimaa jaloissa niin W/kg suhde on todennäköisesti kevyemmällä parempi. Ainakin jos muutaman kilon saa pelkkää rasvaa pois niin kyllähän siinä tuo tehosuhde paranee.

OP Kärkkäinen puhui kokonaisvaltaisesti valmentamisesta ja urheilijoiden valmistautumisesta esimerkiksi tärkeisiin kisoihin. Esimerkkejä tuli paljon mm. Tanskasta, jossa OP on toiminut useampaankin otteeseen suunnistajien ja kestävyysjuoksijoiden valmentajana. Menestystäkin on tullut iham MM- ja EM-kisoja myöten. Samoin hänellä on ollut Etelä-Afrikassa valmennuskeskus vuosikausia. Paljon tuli myös hyviä juttuja eri urheilijoista ja todella suurella sydämellä urheilussa mukana olevista henkilöistä. Paljon uutta asiaa ja mietittävää itselle. Kyllähän tuosta voi omaankin harjoitteluun asioita mukaan ottaa.

Kaverin kanssa tuolla juteltiinkin, että on tietysti treenaamisessakin sovittamista näin perheellisen työssäkäyvän ihmisen osalta. Ei aina pääse ihan siihen optimaaliseen aikaan lenkille, vaan välillä on lähdettävä aamulla kukonlaulun aikaan tai vastaavasti illalla kun lapsi/lapset on menneet jo nukkumaan. Myös työmatkat on hyvä hyödyntää lenkeissä, jos siihen vaan mahdollisuus on.

Tilaisuus oli kokonaisuudessaan hyvä ja mielellään vastaaviin uudelleenkin osallistuu, mikäli niitä järjestetään ja tarjoutuu mahdollisuus osallistua. Tässä mielessä Hevoskuuri ja Petri Ikävalko ovat tehneet todella hyvää työtä suomalaisen kestävyysurheilun eteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti