1.1.2011

Vuosi 2010

Nyt uuden vuoden alkuun voi vähän käydä läpiu viime vuotta pyöräilyn ja miksei vähä hiihdonkin näkökulmasta. Pääasiassa tuli ajeltua täällä kotimaisemissa, mutta syksyn lapin reissun lisäksi kävin kesällä Jämillä ja sitten pariin kertaan Vaasassa ja mökillä Kurikassa ajelemassa. Muutama kisakin tuli ajettua kesän aikana. Mitään suurempia menestystavoitteita mulla ei niissä oo. Kunhan nyt itsestä tuntuu, että on menny hyvin kun vertaa omaan tasoon. Eli kisan jälkeen jää hyvä fiilis niin se on ihan hyvin.

Ensimmäinen kisa oli Brahe Mtb Pietarsaaressa Toukokuun loppupuolella. Olin käynyt siellä edellisenä keväänäkin, joten reitti oli osittain tuttu. Toki siihen oli tullut vähä uutta pätkääkin. Kokonaisuudessaan hyvä xc-rata. Paljon polikua, alussa ja lopussa pikkasen pururataa, koska lähtöpaikka on ilmeisesti talvisin hiihtokeskus ja oli siellä parissa kohtaa vähä asfalttiakin. Mutta pääosa reitistä kuitenkin pollkua. Kisakin meni ihan hyvin, viimeisellä kierroksella tosin tuli pieni hyytyminen. Ei vaan enää pysynyt edellä ajavan peesissä.

Seuraavaksi kävin kesäkuun puolenvälin aikaan Jyväskylässä Laajavuori Maratonissa. Siellä ajoin harrastesarjassa eli noin 42 kilometriä oli matkan pituus. Reitti oli suurimmalta osiltaan ulkoilureittejä ja latupohjia. Oikeata polkua oli todella vähän. Reitti oli myöskin todella raskas, koska nousumetrejä tais olla tuollakin matkalla noin 900. Reitti oli myös raskas sateiden takia. Oli todella pehmeitä kohtia ja todellista kura-ajoa tuo kisa. Itse lähdin sinne hakemaan lähinnä nousumetrejä Tahkoa silmällä pitäen ja niitä kyllä tulikin. Toisella kierroksella tuli taas tutuksi tullut vauhdin hyytyminen.

Sitten oli kauden päätavoite Tahko. Oma aika parani 45 minuuttia edellisestä vuodesta ja sitä myötä sijoituskin. Tahko meni yllättävän hyvin ja olin tyytyväinen. Tahkon jälkeen kävin vielä ajamassa Seinäjoella Joupiska maratonin. Sielläkin ajoin harrastesarjassa ja tällä kertaa tuloksena oli kakkossija. Seinäjoen maratonreitistä tykkään, koska se on suurelta osin poluilla ajoa. Tokihan sielläkin tiepätkiä on, mutta kokonaisuudessaan hyvä reitti. Tänne tulen varmasti jatkossakin menemään.

Lisäksi osallistuyin maantiepuolella Botniapyöräilyyn ja tarkoitus oli myös lähteä elokuun lopulla Finlandia-maastopyöräilyyn, mutta flunssa ja kuume pakotti jättämään sen väliin. Ehkä sitten ens kesänä.

Kokonaisuutena vuoden 2010 aikana tuli pyöräiltyä 5233 kilometriä, joista 3527 maastossa ja 1706 maantiellä. Aikaa tuohon kului 314 tuntia ja 51 minuuttia. Lisäksi tuli ajettua trainerilla vajaa 20 kertaa joista kilometrejä kertyy noin 700 km. Näitä en kuitenkaan tuohon kokonaismäärään laskenut, koska trainerilla ajelu nyt ei ihan vastaa normaalia pyöräilyä ja kilometrjäkin tulee pikkasen eri tahtiin. Hiihtoa tuli vuodessa 451 kilometriä ja aikaa siihen meni 46 tuntia ja 25 minuuttia.

Pyöräilyä tuli siis jonkun verran vähemmän kuin edellisenä vuonna (noin 600 km vähemmän). Syitä siihen on tietysti monia. Yksi on tietysti se, että viime talvi oli huomattavasti parempi hiihdon kuin pyöräilyn harrastamiseen ja sama tuntuu olevan tänä talvena. Lisäksi lapsen syntyminen perheeseen on lenkkejä jonkun verran lyhentänyt. Ei ollut enää kovin montaa yli 4 tunnin lenkkiä. Tais suurin osa olla noin parin tunnin tai 2,5 tunnin lenkkejä. Ei oikeen aika riitä kaikkeen. Kokonaisuutena kuitenkin vuoden aikana ihan hyvät määrät pyöräilyä ja hiihtoakin eli jatketaan samaan malliin tämän vuoden puolella.

Hyvää pyöräily- ja urheiluvuotta 2011 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti