Valkeakoski XCO

Sunnuntaina ajettiin Valkeakoskella Korkeakankaan hiihtokeskuksen ympäristössä XCO-cupin kisa, joka kuului samalla Nordic Cupiin ja oli Eliten ja U19 osalta UCI C2 kategorian kilpailu, eli jaossa oli noissa luokissa ajaneille UCI-pisteitä. Käyttiin Arton kans jo lauantaina tutustumassa reittiin, että vähän tietäisi mitä on sunnuntaina menossa ajamaan. Lauantaina tuli ajettua muutama kierros ja joitain kohtia useampaan kertaan. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvä rata, mutta liukasta tulisi olemaan kivikkopätkillä, jos sataisi.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi 12. 07ta 2015 klo 2.28 PDT

Kisapäivänä aamusta satoi, mutta kisapaikalla oli hyvä keli ja ratakin oli paljon kuivempi mitä edellisen illan treeneiluissa. Mulla on aina XCO:n lähdöissä ollut vähän ongelmaa, kun maratonilla oon tottunut vähän rauhallisempaan lähtöön, mutta XCO:ssa pitäis stratata täysillä. Nyt lähtötilanne oli ehkä hieman helpompi kun jokainen sarja starttasi omana lähtönään minuutin tai parin välein. Meidän lähdössä taisi olla naisten Eliten lisäksi miesten sarjat 30-50.

Kuva: Tarja Kivirinta

Kaikkia oman sarjan kilpailijoita en ennakkoon tiennyt, mutta tiesin kyllä maratoncupin perusteella Iiro Sairasen kovaksi ja samoin Mikko Kupiaisen, joten taktiikkana oli seurata heitä niin pitkään kuin jaksaa tai pystyy. No pystyin ensimmäisen nousun jälkeiselle polulle, jossa eroa jo vähän tuli ja sitten ensimmäiseen alamäkeen eroa tuli jo selvemmin. Tuo DH1-lasku oli jo edellisenä iltana katsottu hankalaksi paikaksi ja osoittautui siksi heti ensimmäisellä kierroksella. Selvisin kyllä ne kohdat, missä ajolinjoja hiottiin useampaan kertaan, mutta laskun loppuosassa eturengas luisti jostain kivestä tai juuresta ja sitten lähdettiin lentoon. Käsivarsi verinaarmuilla ja samoin oikea jalka. No nämä kaatumiset kuuluu välillä lajiin ja jatkoin matkaa. Samassa rytäkässä meni sitten useampi M40 sarjan kuski ohi, samoin meidän sarjan kolmanneksi tullut Mikko Koivula.

Aluksi tuossa rytäkässä ei tuntunut tulleen muuta ongelmaa kuin keulan/iskarin lukitusnappi ei enää mennyt pohjaan. Onneksi oli auki tuossa vaiheessa, niin oli huomattavasti helpompi ajaa kuin keula lukossa koko loppukisan. Ylämäissä tuosta lukituksesta olisi hyötyä ollut, mutta ilmankin pärjäsi. Tuonkin sain tänään korjattua, oli vaan jäänyt vähän jarrukahvan alle jumiin, kisan aikana sitä en huomannut.

Reittihän jatkui tuon DH-laskun jälkeen serpentiininousulla rinteeseen, jossa tosella sai tehdä joka kierros töitä, että mäki nousi. Tämän jälkeen nopea lasku alas kisakeskukseen ja huoltopaikan ohi jälleen metsään ja hyvään mutta liukkaaseen polkunousuun, joka nousi kohtalaisen jyrkästi ylös ja laski sitten vähän alaspäin ja taas noustiin ja laskettiin. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuo kohta toi mulle mieleen jotkut XCO:n maailmancupin ratojen kohdat, kun kisoja on Red Bull TV:stä tullut seurattua. Ei vaan oma ajo ollut ihan sellaista Nino Schurtermaista tuossa kohtaa, vaikka pyörämerkki täsmäsikin :)

Kuva: Tarja Kivirinta

Tämän osuuden jälkeen oli vähän tasaista ja sitten isompi droppi, jonka sai kierrettyä b-linjaa pitkin. Tuo kaatuminen aiheutti sen, että kiersin suosiolla tuon dropin. Sen jälkeen taas laskettiin vähän polkuja pitkin alaspäin, jonka jälkeen alkoikin radan pisin nousu, joka huipentui todella jyrkkään latupohjanousuun. Sitten nopeaa pätkää alas ja vähän ylös ja viimeinen DH2 lasku, joka oli kyllä mun ehdoton suosikki radalla. Sen jälkeen maalialueelle. Tekemistä siis riitti koko kisan ajan eikä radalla kyllä mitään lepopaikkoja ollut.

Sen verran tuo kaatuminen vaivasi, että huomasin kivikoissa, että olkapää vähän tuosta tärinästä ottaa itseensä, mutta en antanut sen häiritä ajoa. Se toki on myönnettävä, että DH1-lasku meni lopuilla kierroksilla huomattavasti varovaisemmin. Rata oli mun mielestä hyvin rytmitetty, oli nousua, teknistä laskua, nousua, helpompaa laskua, vähän tasaista, polkua, nousua ja laskua. Ei missään vaiheessa ehtunyt kyllästymään. Aika hyvin sain itsestä irti kun sykkeet oli 172/186. Kokonaisuutena oli tyytyväinen ajooni, mitään pahempaa notkahdusta ei tullut ja loppukirikin irtosi vielä kisan loppuun M50 sarjan voittajan kanssa.

Kuva: Vesa Laapas

Kyllä tämä on tähän mennessä mun ehdoton suosikkirata näistä XCO-radoista mitä oon ajanut. Jotenkin tässä oli kaikkea mitä ajattelen XCO:n olevan, mutta rata oli kuitenkin hyvin ajettavissa eli radan puolesta ajo sujui eikä ollut oikein hitaita kohtia, joissa vauhti olisi liikaa tökkinyt. Parannettavaa jäi selvästi noihin teknisiin kohtiin ja laskuihin. Kaverin kanssa juttelinkin, että oikeestaan koko kesän oon päässyt ajamaan lenkkiä vaan kangaspoluille niin onhan ne vähän erilaisia kuin nämä polut. Paikalliset kivikkopolut kun on edelleen niin märissä paikoissa, ettei siellä ole paljoa viitsinyt ajaa kun ajamisesta ei tahdo mitään tulla.

Seuraavaksi sitten ens sunnuntaina Liedossa XCO:n SM-kisa, mikäli olkapää kestää ajamisen. Tällä hetkellä ei pysty metsässä ajamaan ainakaan yhtään rennosti, kun käsi ei tahdo nousta edes suoraan eteenpäin, mutta toivottavasti se tässä viikon aikana paranee.

Kiitokset vielä hienosta reitistä ja kisasta ProMTB/Team Medilaserille ja samoin kaikille kisaajille! Onnittelut myös oman sarjan mitalisteille! Hienot kisat ja kyllä tuonne XCO-kisoihin enemmänkin porukkaa mukaan mahtuisi. Vielä sellainen huomio eilisestä kisasta, että oli hienoa kun lähdöt oli tuolla tavoin porrastettu niin pääsi oman ajon jälkeen seuraamaan vielä huippukuskien ajoa Eliten lähtöön. Normaalisti kun kaikki lähtevät kerralla niin ei kisan seuraaminen noin onnistu. Kisan aikana oli myös hienoa kuulla paljon kannustusta tutuilta ja tuntemattomilta. Kyllä se vaan aina nostaa fiilistä ja saa lisää virtaa kun maalialueelle laskiessa kuuli kovaa kannustusta.

Loppukiri: Kuva Vesa Laapas