25.9.2013

Shimano M315

Toukokuun lopulla kirjoitin hankkineeni uudet maastokengät, Shimanon M315:t. Kommenteissa oli kysytty kenkien ja varsinkin hiilikuitupohjien kestävyydestä. Ajattelin ottaa kengistä muutaman kuvan malliksi, koska kuvathan kertoo aina enemmän kuin tuhat sanaa. Joka tapauksessa muutaman sanankin voin yhden kesän kokemuksella kengistäkertoa. Oon ollut niihin erittäin tyytyväinen. Hyvin on istuneet jalkaan ja kestäneetkin ainakin tämän ensimmäisen kesän hyvin. Käytössä kengät on olleet kaikilla lenkeillä ja kaikissa kisoissa mitä oon ajanut.

Kesän ajossa olleet kengät

Pohja on kestäny ajoittaiset jalkautumiset hyvin
Oikeestaan pahiten kegät tai vasen kenkä on kulunut kyljestä, joka on ilmeisesti hinkannut jonkun verran hampeen. Tuo tosin on aikaisemmissakin kengissä mulla toistunut, joten liittynee jalan asentoon. Oon joskus koittanut klossiakin kääntää, mutta joku taipumus jalalla on hinkata tuohon kampeen joka tapauksessa.

Vasemman kengän kylki on vähän kulunut
Vahvistetut kärjet on kestäneet hyvin

Toinen pohjakuva
Ensimmäisen kesän perusteella oon ainakin kenkiin tyytyväinen ja voin niitä suositella. Toki tämän hintaiset kengät saisivat kyllä kestää useammankin vuoden aktiivista ajamista, joten voidaan palata asiaan vielä myöhemminkin. Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että kengät istuu hyvin eivätkä hinkkaa tai hierrä jalkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti