26.7.2017

Mökkiträk

Eilen pääsin kokeilemaan kaverin mökkiträk-rataa. Kova työ on radan eteen tehty kun yksi mies sen on omin käsin kaivanut, tampannut ja muotoillut mökin pihalle. Ei ihan muutamassa tunnissa tuollaista tehdä, mutta kun intoa on niin hienoa jälkeä on syntynyt.

Kivaa siellä ajelu kyllä oli ja tekisi varmasti hyvää vähän useimminkin tuollaistakin ajaa. Monipuolisuutta ja pyöränhallintaa tuossa ainakin saa ja on tänään lihaksissakin tuntunut, että jotain uutta on eilen tehty. Aluksi tuo pumppaaminen tuntui reisissä eniten ja loppua kohti jalanpohjissa :) Tänään on sitten keskivartalon lihakset kipeenä.


Alkuun meno oli kyllä kankeaa eikä oikeen saanut pyörääkään aina mutkiin kääntymään ainakaan vauhdilla, mutta pikku hiljaa ajo alkoi kulkemaan paremmin ja paremmin ja vauhtiakin jo sai ajamiseen. Täysjoustopyörä nyt ei välttämättä ole se paras mahdollinen tuollaiseen ajoon mutta oma pyörä kuitenkin tuntui tuossakin omalta ja sillä ajo meni parhaiten. Tuossa huomas hyvin, että niin kauan vauhti pysyi kun jaksoi pumppailla mutta hyytyi samaan tahtiin voimien kanssa. Yllättävän raskasta hommaa oli, mutta samalla mukavaa palautumista SM-kisaviikonlopusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti