7.5.2016

Evoc XCM

Tänään ajettiin Rajamäellä maratoncupin avauskisa Evoc XCM. Mä olin ilmottautunu puolimatkalle, kuten Liedon kisan jälkeen olin suunnitellutkin. Kisaan lähtökohdat oli vähän epävarmat kun torstaisen hyvin menneen viimeistelytreenin jälkeen tuli kurkku vähän kipeeksi. Jouduin jo miettimään koko kisaan osallistumista, mutta koska ei nyt mitään flunssaa kuitenkaan ollut niin päätin osallistua. Siinä mielessäkin oli hyvä, että olin vaan puolikkaalle ilmoittautunut. 

Vähän tunnustellen lähdin kisaan kuitenkin. Sellainen pieni epävarmuus oli, että alkaako tuo orastava kurkkukipu vaivata kisan aikana tai löytyykö jaloista yleensä voimaa ollenkaan. Joskus kun on flunssa tulossa niin sen huomaa ensimmäiseksi siitä, että treenissä ajo ei kulje ollenkaan. Ei tuo kuitenkaan tänään menoa haitannut ja alun varovaisuuden jälkeen ajoinkin sitten ihan hyvää vauhtia kierroksen loppuun. Reitti oli todella nopeassa kunnossa tänään. Ja nopeiden polkuosuuksien vastapainoksi oli kuitenkin välillä muutama vähä teknisempi pätkä. Niissäkin kuitenkin ajo kulki ja tuntui, että teknisimmissä pätkissä oma ajo oli tänään vahvimmillaan. Lopputuloksissa olin 8/71. Eli tulostenkin puolesta ihan hyvin mennyt kisa. 

Kuva: Jere Keskiaho

Kisapaikalla oli muutenkin hyvä meno kun samaan aikaan järjestettiin sekä maasto- että maantiekisat niin kilpailijoita tais yhteensä olla noin 700. Se tuo jo kisapaikalle vähän karnevaalitunnelmaa. Järjestäjille kiitokset hyvästä kisasta ja reittikin oli merkitty niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ollut ainakaan mulla. Kiitokset myös kuvaajille kuvista. 

Kuva: Tarja Kivirinta 
Tästä on hyvä jatkaa kisakautta. Pitää nyt hoitaa tuo mahdollinen flunssa alta pois ja sitten jatkaa taas treenaamista kohti seuraavia kisoja. Todennäköisesti Korsossa ajan maratonin kuun lopulla. 

Arvontapalkintona voitettu reppu! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti