22.2.2015

Sohjossa ja jäätiköllä urheilua

Viime aikoina on saanut ulkoilut suorittaa joko sohjossa tai sitten jäätiköllä. Lumet on huvenneet täältäkin aika tehokkaasti vesisateiden ja lämpimien kelien myötä, mutta vastapainona sitten aina välillä on pakkasia, että varmasti joka paikassa on "mukavaa" jäätikköä. Toki jäätikkö mahdollistaa kelkkareiteillä pyörällä ajon, mutta muuten saa kyllä pihalla liikkuessa olla varovainen.

Hiihtokelitkin vaihtelee päivästä riippuen. Perjantaina oli talven ehkä nopein keli, kun latupohja oli sopivan jäinen, mutta hiihto onnistui kuitenkin hyvin. Ei tarvinnut kun vähän vaihtia lykätä niin mentiin sellaisia nopeuksia, että Olmikin olisi hyväksynyt ne jo urheiluksi. Täytyy kyllä myöntää, että olihan se välillä kiva hiihtää vähän kovempaakin vauhtia niihin norminopeuksiin verrattuna. Lauantaina sitten ladut olikin pehmeät ja paikoin märätkin ja hiihtokin oli kuin olisi liisterissä yrittänyt eteenpäin mennä. Vauhtikin siis palasi edellispäivän huippulukemista omalle tasolleen tai oikeastaan keskiarvon allekin. Onneksi mä en kerää sen enempää kilometrejä niin ei haittaa, vaikka parissa tunnissa ei niin paljoa ehtisikään eteenpäin. Pääasia, että koko ajan ollaan liikkeessä.

Tänään sitten viikonlopun perinteinen pitkä pk. Kierrettiin Jannen kans Kälviän pikkuteitä muutama tunti. Pyöräilykelit on kyllä olleet viime aikoinakin ihan kohtuuhyvät, vaikka kelit onkin vaihdelleet. Toki nastarenkaat pyörään nuo kelit oikeastaan vaatii tai ainakin voi ajella huomattavasti rennommin, kun ei tarvi peilijäällä jännittää, että koska lähtee pito alta.

Ens kesän alustava kisakalenterikin alkaa pikku hiljaa hahmottua. Kisakauden avaus taitaa olla Peurungassa 9.5. kun siellä ajetaan itselle täysin uusi kisa MTB-4-satanen, joka on samalla Maraton Cupin avauskisa. Mutta laitetaan tuota alustavaa kisasuunnitelmaa sitten keväämmällä tarkemmin näkyville, kun kesän suunnitelmat selkeytyy.

2 kommenttia:

  1. Moro Jaakko! Suosittelen kyllä lämpimästi tuota Peurunkaa. Viime vuoden kokemuksilla aivan huippurata marakisaan ja perus Picaro-tasolla järkätyt skabat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Sehän on kiva kuulla, että on huippu rata marakisaan. Eiköhän siellä olla viivalla, jos ei mitään esteitä tuu.

      Poista