1.2.2015

Hyvä treeniviikko

Viime viikon lopulla tuntui kurkussa vähän sellaisia kurkkukivun oireita. Kevensin viikonlopuksi vähän harjoittelua ja tunne menikin oli. Saattoi toki johtua loppuviikon aika kylmistä keleistä ja niissä ajetuista lenkeistä. Päätin kuitenkin ottaa varman päälle ja ilmeisesti onnistuin.

Tämä viikko olikin onnistunut treeniviikko sisältäen mm. pari punttitreeniä, seuran kuntopiirin, pari hiihtolenkkiä, pari traineriajoa ja pari kertaa ulkona pyöräilyä, joista lauantaina pitkästä aikaa kunnon pitkä pk-lenkki. Ei oo pariin viikkoon tuollaisia yli 3 tunnin lenkkejä päässyt ajamaankaan. Joko on ollut liian kylmä noin pitkille lenkeille tai sitten tuo kurkkukipu, joka esti suunnitelmat.

Eilen kuitenkin oli hyvä fiilis ajaa ja pitkästä aikaa ehdin mukaan porukkalenkille niin kyllähän se on porukassa aina mukavampi ajaa kuin yksin puurtaa. Tai molemmissa on omat etunsa, mutta varsinkin pitemmät lenkit on kyllä mukavampi ajaa porukassa, kuluu aikakin paljon nopeammin. Aikataulusyistä ne vaan meinaa jäädä välillä aika vähiin.
Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi
Ens kesän ensimmäiset kisailmottautumisetkin tein viikolla. Ensimmäistä kertaa tulee lähdettyä Syöte MTB ajamaan. Tuota on kaverit paljon kehuneet niin pitäähän sitä lähteä kokemaan mikä siellä on tunnelma. Reitithän varmasti on hienot, sen on päässyt kokemaan jo muutamana vuonna kun siellä ollaan käyty ajelemassa. Vähän harmittavasti menee Jämi84:n kanssa päällekkäin, mutta tällä kertaa valinta kallistui Syötteen kisaan.

Toinen ilmottautuminen lähti sitten Tahkolle. Vähän kyllä alkoi tuo hinta jo kirpaista. Mitä niin paljon parempaa Tahkolla on esimerkiksi Syötteeseen verrattuna, että maksaa lähes 30 euroa enemmän. Toki tapahtumana erittäin hieno ja maksaahan järjestelyt yms järjestäjillekin, mutta silti yllättävän suuri ero tapahtumien hinnassa. Joka tapauksessa Tahkolle lähdetään tekemään uutta ennätystä 60 km matkalle, mikäli reitti on suunnilleen sama kuin pari vuotta sitten kun siellä viimeksi ajoin.

Muuten kisakalenteri on avoin vielä ens kesän osalta. Täytyy odottaa, että XCM-cupin lopullinen kalenteri julkaistaan niin voi suunnitella tarkemmin, että mihin kisoihin tulee lähdettyä. Toivottavasti nyt ainakin Pyssymäki on ens kaudellakin cup-kisana, että saadaan tännekin päin edes yksi kisa. Joupiskan maratonia alustavassa kalenterissa ei oo näkynyt, joten jos sitä ei sinne tuu niin toinen "lähialueen" kisa on jo vähemmän.

Lisäys: Ja nythän tuonne SPU:n sivuille oli kilpailukalenteri tullutkin. En tiedä onko lopullinen, mutta tuosta voi jo ainakin suunnitella tulevan kesän kisoja. Avauskisa näyttää vaihtuneen Nurmijärveltä Peurunkaan. Elo- syyskuussa näyttäisi myös maratoneja olevan hyvin tarjolla, joten toivottavasti ens kesänä onnistuis se kunnon ylläpito sinne syyskuulle asti. Yleensä kun heinä-elokuussa on ollu parhaat kisat ja syksy sitten sellaista pyristelyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti