2.4.2013

Pääsiäisen henkilökohtainen hevoskuuri

Pääsiäisen aika menikin mukavasti lenkeillä määrää ja vähän tehojakin kerätessä. Siitä tuo henkilökohtainen hevoskuuri nimitys. Oli vielä tänään vapaata, joten sai tavallaan yhden bonuspäivän lenkkien suhteen. Lauantai oli ainut rauhallisempi päivä, silloin oli vaan tunnin juoksu maantiellä ja hieronta. Juoksun jälkeen onkin taas palautunut mieleen, miksi sitä niin harvoin tulee tehtyä. Jalat ja varsinki pohkeet ollu nyt muutaman päivän kipeenä. Onneksi ei pyöräillessä pahemmin tunnu. En sit tiedä johtuko enemmän asvaltilla juoksemisesta vai siitä, ettei lenkkejä nyt yleensäkään ole tullut juosten pahemmin tehtyä vai yhteisvaikutuksesta mutta ainakin on tuntenut juosseensa. Vois kokeilla sitten keväämmällä uudestaan poluilla juoksemista.

Kelkkareitit on ollu pääsiäisen ajan timanttisessa kunnossa, joten maastolenkeillä on tullut niitä hyödynnettyä. Tuskin nyt enää kovin pitkään pääsee niistä nauttimaan. Nyt on huomaa, että varsinkin iltapäivisin alkaa olla jo paikoin pehmeetä. Pari lenkkiä oon ajanu maantielläki, tosin maastopyörällä. Osa pikkuteistä on vielä aika jäisiä, joten maantiepyörän renkailla ei oo sinne huvittanu vielä lähtee liukastelemaan. Hyvin on tuntunut Scale liikahtavan tielläkin. Nyt onkin muutama viikko aikaa kerätä määrää ennen kun pitäs ottaa enemmän tehojakin mukaan lenkeille. Taitaa kisakauden avaus taas yllättää meikäläisen samalla lailla kuin talvi yllättää autoilijat. Itsepä siellä sitten kärsii :)

En mä nyt mitään erikoisen pitkiä lenkkejä ole ajanut pääsiäisenkään aikana ja monelle muulle nämäkin on varmasti peruskauraa, mutta mulle tässäkin on ollut jo ihan hyvä määrä muutamaan päivään. Pisimmät lenkit on tainnu olla noin 4 tuntisia ja sitten lyhimmät vajaa kolme. Mutta tyytyväinen oon ja jaloissa ainakin tuntuu, että nyt on ajettu. Suunnitelmissa olis ainaki vielä huomenna ajaa työpäivän päätteeksi vähän pitempi lenkki ennen kun levätään. Muu perhe jatkaa lomailua vielä niin on mahdollista huominen ilta pyhittää lenkkeilylle. Muuten arki-iltoina ei ajallisesti kovin pitkiä lenkkejä tule yleensä ajettua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti