25.10.2014

Kinesioteippaus

Oon vähän varauksella suhtautunut kinesioteippaukseen. Joskus sitä on tullut kokeiltuakin, mutta en ole koskaan täysin vakuuttunut sen vaikutuksesta. Nyt on tässä syksyn aikana polvi vihoitellut kuitenkin jo vähän pitempään ja ajattelin kokeilla siihen kinesioteippausta. Netistä lueskelin ohjeita ja katselin jonkun verran youtube-videoita aiheesta ja sitten kokeilemaan.

Yllätyin kyllä positiivisesti kun kipu ja vihlominen hävis tai ainakin väheni huomattavasti. Todennäköisesti kipu ainakin osittain johtuu kireistä lihaksista, jotka kiristää pakarasta lähtien reittä ja sitten polven lihaskalvoja. Tämä siis mielipide mikä ei perustu mihinkään tietoon lihaksista vaan omiin tuntemuksiin :)

Polvi teipattuna

Kokeilin torstaina ja tänään myös punttisalilla käyntiä ja vähän arvelutti esimerkiksi kyykyn tekeminen. Mutta siinä ei kyllä kipua tuntunut yhtään. Eikä ole pyöräillessäkään haitannut ainakaan suuremmin. Tosin aika vähän on tullut ajettua viime viikkojen aikana. Enemmän on tullut tehtyä kävelylenkkejä, Nyt on kuitenkin aikomus aloittaa taas kunnon treenaaminen. Täytyy toivoa, että polvikin kestää. Kokemus kinesioteippauksesta oli kuitenkin nyt erittäin positiivinen. Pitää tuohon jatkossa perehtyä vähän enemmän, jos siitä apua sais ajoittaisiin jumeihin tai muihin pikku vaivoihin mitä vastaan tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti