14.5.2014

Pro Carbs Vitargo diabeetikon käytössä

Kuten ennen kisaa kirjoittelin niin testasin itselläni tuota Pro Carbs Vitargoa tankkausjuomana. Eihän tuo muuten varmasti mitään erikoista ole, on ihmiset niitä ennenkin käyttäneet. Diabeteksen kanssa kestävyystapahtumaan tankkaaminen on aina aavistuksen hankalampaa käytti sitten tankkausjuomia tai ihan perinteistä ruokaa. Lupasin palata aiheeseen ja kerrotaan nyt vähän omia kokemuksia aiheesta.

Keskiviikkona otin alkuillasta lenkin ja ruokailun jälkene ensimmäisen annoksen. Varauduin tuohon pistämällä insuliinia pari yksikköä normaalia enemmän. Mulla ei ollut tietoa, miten vaikuttaa verensokereihin niin lähdin kokeilemaan tällä. Illan aikana sitten säännöllisesti verensokerin mittausta. Verensokeri nousi varsinkin aluksi normaalia enmmän, mutta tasoittui sitten illan aikana normaalitasolle. Seuraavana aamuna ehkä aavistuksen normaalitasoa korkeampi. Normaalisti aamulla ennen aamupalaa noin 3,5-4,5 mmol/l nyt 5,8 mmol/l. Ei kuitenkaan merkittävää eroa.

Torstaina otin vielä kaksi annosta, iltapäivällä lounaan jälkeen työpaikan kahvitauolla työkavereiden ihmetykseksi ja sitten illalla vielä ruokailun jälkeen. Tässä tapauksessa laitoin myös lounaalla pari yksikköä insuliinia enemmänn ja illalla myös pari yksikköä. Näillä sain verensokerin pysymään suhteellisen normaalina. Toki pientä nousua oli havaittavissa. Perjantaina aamusta taas aavistuksen normaalitasoa korkeammalla tais olla noin 6 mmol/l. Perjantaina verensokeri oli päivän aikana vähän korkeammalla kuin normaalisti ja ainakin lounasta ennen laitoin yksikön enemmän insuliinia. Iltaa kohti kuitenkin normalisoitui.



Lauantaina ennen kisaa vähän turhankin matalalla, mutta muuten kisapäivän hyvällä tasolla. Tähänkin toki monta tekijää, mutta ei ollut enää turhan korkeita arvoja, mitä vähän pelkäsin tämän tankkausjuoman kanssa. Näin voidaan sanoa, että ainakin mun testin mukaan Pro Carbs Vitargo sopii diabeetikolle. Toki tässäkin on sitten henkilökohtaisia eroja, mutta toistaiseksi tämä on paras kokeilu mitä oon eri tankkausjuomilla tehnyt ennen kisoja. Nyt ei ksiapäivänä ollut verensokeri koholla, mikä väkisinkin vaikuttaa vauhtiin negatiivisesti.

Tämän kokemuksen perusteella tulen kyllä jatkossakin tätä kokeilemaan ennen maratonkisoja. Toivottavasti toimisi jatkossakin yhtä hyvin. Itse kisassa energiat mun mielestä riitti ihan hyvin. Toki toisella kierroksella olis kannattanut ehkä yks geeli enemmän ottaa energian saamisen kannalta, mutta siinä tulee sitten tuo verensokeri ongelmaksi. Liikaakaan ei voi kisan aikana syödä, ettei siellä sokerit nouse, koska insuliinia ei kuitenkaan kisan aikana oikeen helposti voi laittaa.

Suunnittelinkin, että toiselle kierrokselle voisi toiseen juomapulloon laittaa urheilijuoman lisäksi myös Vitargoa. Siitä saisi nopeasti energiaa, jos tilanne sitä vaatii. Tämä siis ihan omaa pohdintaa ja kokemusta aiheesta. Ilman diabeteksen tuomia lisähaasteita urheilevat voivat kokea tämän testin ehkä hieman erikoisena, mutta jotkut asiat vaan vaativat tarkkuutta, vaikka se ei päällepäin elämässä näkyisikään.

Mun kokemuksen perusteella myös diabeetikot voivat kokeilla tätä urheilusuoritukseen tankkaamiseen ja suorituksen aikanakin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen on yksilö ja elimistö reagoi näihin eri tavalla. Kokeilemalla oppii ja testaaminen on mielenkiintoista ja mahdollisesti hyödyllistäkin. Niin ja lisätään loppuun, että ihan itse oon juomajauheen ostanut, että tämä ei ole kenenkään sponsoroima testi vaan tehty ihan oman mielenkiinnon vuoksi ja eihän siitä haittaa ole, jos saan omaan suorituskykyyni jotain lisää näiden avulla.

2 kommenttia:

  1. Minä olen käyttänyt Vitargoa, joskus aikoinaan suunnistuksessa ja sittemmin pyöräillessä. Pääasiallinen syy tämän on, useiden testienkin mukaan, hyvä vatsaystävällisyys. Ilmeisesti Vitargon "hiilarit" ovat sopivassa suhteissa lyhyttä ja pitkää sokeria. Vitargon ainut heikkous on mielestäni huono sekoittuvuus, joka on kylläkin viime vuosina hivenen parantunut. 10-20 v sitten ainut toimiva konsti oli sähkövatkain :-) . Tervetuloa, varsin pieneen Vitargo "perheeseen"....

    VastaaPoista
  2. Joo sekoittaa sai kyllä pitempään ja perusteellisemmin kuin perus urheilujuomajauhetta. Pitää kokeilla Korsossa toiselle kierrokselle urheilujuoman sekaan jos sais vielä ylimäärästä virtaa kisan loppuun.

    VastaaPoista