5.11.2013

Uusi treenikausi

Viime viikolla aloitin uuden treenikauden. Tulihan siinä jo noin kuukausi lepäiltyä, joten motivaatio aloittaa taas kunnolla harjoittelemaan oli kohdallaan. Tällä kertaa tuun myös menemään aika tarkasti suunnitellun harjoitusohjelman mukaisesti. Viime vuonnakin se oli tarkoitus, mutta jossain vaiheessa sitten suunnitelmat muuttui. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, että saako tällä miehestä enemmän irti ens kesänä. Ainakin on sitten kokeiltu.

Harjoitustunteja viime kauteen (Marraskuu 12-Lokakuu 13) mahtui reilu 500, joista 405 oli pyöräilyä. Loput sitten hiihtoa, punttisalia ja muita oheisharjoitteita. Kilometrejä pyörän päällä kertyi noin 8400, joista maastossa 5831. Harjoituskertoja oli noin 320. Tätä määrää ei paljoa enää pysty työssäkäyvänä perheellisenä miehenä nostamaan tai muuten on työssäkäyvä perheetön mies :) Laatuun voi kuitenkin panostaa ja sen aionkin nyt tehdä.

Viime viikolla tuli käytyä taas pitkästä aikaa punttisalillakin. Ja sen kyllä tunti. Muutaman päivän sai kävellä kuin ankka, mutta kyllä siihenkin hommaan lihakset pikku hiljaa tottuu. Tietysti olis parempi, että salilla kävisi jonkun verran myös kauden aikana, mutta jotenkin valinta metsässä ajelemisesta hienona kesäpäivänä tai salilla hikoilusta on kyllä aika helposti kääntynyt metsässä ajelun puoleen. Ehkä nämä on juuti niitä asioita, mihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Toki lihaskuntoa voi ylläpitää ja kehittää ihan kotikonsteinkin pitkälti.

Kuortaneen testi pari viikkoa sitten antoi ihan mielenkiintoista tietoa. Sykekynnykset oli korkeemmat mitä odotin. Eli pk-lenkkejäkään ei tarvi ihan niin hiljaa ajaa kuin oon luullut. Toki sykkeet vähän voi päivittäin vaihdella. Muutenkin tuli hyvää tietoa tuosta testistä ja varmasti tulee keväälläkin käytyä uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti