15.3.2012

Maantielenkkejä Kanarialla

Kuten viime kirjoituksesta ilmeni olin lähdössä viikoksi Kanarialle lomailemaan ja siinä sivussa myös vähän pyöräilemään. Nyt on muutama maantielenkki täällä ajettu. Pyörän olin tosiaan varannut etukäteen jo Free Motionista ja kävin sen maanantaina hakemassa. Liikkeestä jäi todella positiivinen kuva. Pyörä oli valmiina ja olisivat auttaneet säätämisessäkin tarvittaessa. Henkilökunta oli myös rennon asiallista ja vaikuttivat olevan pyöräilyihmisiä, eikä pelkästään töissä siellä. Tuon kokemuksen perusteella voin paikkaa muillekin suositella, jos tännepäin joskus on tulossa ja pyörälle tarvetta.

Lomapyörä Cannondale SuperSix

Lenkkejä oon tähän mennessä ajanut kolme, joista ensimmäinen tuota rantatietä (GC-500), eli vähän tasaisempaa, vaikka kyllä siinäkin tasamaan miehelle ihan riittävästi mäkiä löytyi. Eilen ja tänään oon sitten suunnannut tuonne vuoristoon päin ja siellä onkin saanut tunnin ajaa ylämäkeen, jonka jälkeen alamäki menee noin 15 minuuttiin. Huomioitavaa on myös autojen suhtautuminen pyöräilijöihin. Kapeilla teillä saattaa tulla pitkäkin jono autoja perässä eikä kukaan tööttäile sen takia, että pitäisi väistää. Jos ohituspaikkaa ei ole niin autot ajavat pyöräilijän perässä. Myös pyöräilijöistä kertovia liikennemerkkejä on teillä paljon.

Ainut jännityksen aihe oikeastaan on ollut kaupunkiliikenne. Välillä on vähän kuumottavaa ajaa 2-3 kaistaiseen liikenneympyrään pyörällä, kun siellä on henkilö- ja linja-autojakin mukana. Tässä tosin tullaan taas siihen pyöräilijöiden huomioimiseen, koska ei sieltä kukaan ole ainakaan vielä eteenkään tullut vaan pyöräilijöille annetaan tilaa. Muutenkin täällä on tosi paljo näkynyt pyöräilijöitä liikenteessä.

Nyt on harkinnassa, että pidänkö huomenna vapaapäivän vai käynko ajamassa vähä kevyemmän lenkin. Katsotaan aamulla tuntemuksia. Tänään ainaki painoi jo jaloissa ajaminen eikä meno ollut enää niin lennokasta kuin alkuviikosta. Vuokrapyörä (Cannondale SuperSix Ultegran osilla, SLK:n kammilla) on ollut todella hyvä. Ajoasento on vähän erilainen, mitä omassa maantiepyörässä, mutta kyllä tuolla kelpaa ajella. Kevyen olosesti kulkee eteenpäin ja nopeesti siihen on tottunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti