12.8.2010

Finlandia maastopyöräily

Eli nykyisin viralliselta nimeltään Merida MTB Finlandia ajetaan viikon päästä sunnuntaina ja tuli tänään ilmoittauduttua sinne. Oli viimenen ennakkoilmoittautumispäivä niin ajattelin, että lähdetään nyt vielä yhteen kisaan kokeilemaan. Tuolla ei olekaan koskaan tullut käytyä, joten täysin uutta maastoa tulee reitti mulle olemaan. Kilpailuhan ajetaan tuolla Lahden seudulla Messilässä ja kiertää esimerkiksi Salpausselän maastoissa. 

Reitillä on kuulemani mukaan ihan riittävästi nousumetrejä (35 km kierroksella 630 nousumetriä) ja muutenkin Finlandia maastopyöräily taitaa olla vähä tuollainen Tahkon kaltainen tapahtuma. Pienemmässä koossa vaan, koska osallistujamäärä ei Tahkon lukuihin yllä. Mitään erikoisempia tavoitteita mulla ei kisaa kohtaan ole. Maaliin pääseminen tietysti ja uuden tapahtuman kokeminen. Ja olishan se tietysti kiva jos pyöräkin kulkis siellä tai ainakin itselle jäis tunne, että oli kiva ajaa ja pyörä kulki omaan tasoon nähden hyvin.

Tämän illan yhteislenkilläkin tuntui taas pitkästä aikaa jaloissa vähän paremmalta. Ilmeisesti pari lepopäivää oli tehnyt tehtävänsä ja jalat oli rentoutunu ja palautunu niiden aikana. Viikonloppuna olis taas tarkotus lähteä Kurikkaan mökkeilemään, joten sillä suunnalla tulee varmasti ajeltua lauantaina ja sunnuntaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti