10.7.2010

Lauantain lenkki

Tänään tuli ajeltua noin 37 kilometrin maastolenkki Perhonjokivarressa Kokkolassa. Metsäpolkujen lisäksi lenkkiin kuului jonkunveran metsäteitäkin, kun en viitsinyt samoja polkuja pitkin takaisin ajella niin ajelin sitten metsäteitä pitkin. Toisaalta ihan hyvä ajella niitäkin niin saa vähän vauhtia pidettyä. Jotenkin tuntuu, kun poluilta siirtyy tiepätkälle niin ei meinaa päästä heti siihen kovempaan vauhtiin kiinni. Jos kisoja ajattelee, niin siellä se olisi aika oleellista. Omaksi iloksi ajellessa tuollakaan ei nyt niin suurta väliä ole. Tokihan aina pitää koittaa kehittyä.

Eilen illalla tuli ajettua tunnin maantielenkki oikeestaan täysillä. Mentiin tuttujen mäkille niin ajoin sinne pyörällä, kun muut tuli autolla perässä. Sellasta noin 32 km/h keskinopeutta onnistuin matkan ajamaan, mihin voi olla ihan tyytyväinen.

Tämän päivän lenkkiä voi katsella Traxmeetista. Eli ihan tuollainen hyvä lenkki tuosta tuli. Jalat vaan oli vähä voimattoman tuntuset varsinkin alkumatkasta, eikä sykkeetkään nousseet ihan sinne normaalitasolle. Saattaa parin edellisen päivän lenkit painaa jaloissa, ehkä olis aihetta pitää välipäivä huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti