9.7.2010

Aloitus

Täällä blogissa on tarkoitus kirjoitella lähinnä maastopyöräilystä ja pyöräilystä yleensäkin harrastuksena ja ehkäpä myös jonkinlaisena elämäntapana. Sitä kai se on kun pyörän päällä hyvin viihtyy ja melkein joka päivä pitäisi lenkille päästä. Elämässä toki on muutakin, kuten perhe (vaimo ja tyttö) ja työ, jotka toki vaativat ja vievät oman aikansa.

Maastopyöräilyä olen harrastanut reilut pari vuotta. Taitaa olla kolmas kesä menossa, kun enemmän ajelen. Tänä vuonna olen hankkinut maantiepyöränkin ja silläkin tulee jonkun verran ajeltua. Selvästi enemmän sitä tulee maastossa kuitenkin ajeltua mutta harjoittelun monipuolisuuden kannalta maantiepyöräilyäkin on välillä syytä treenata.

Oma maastopyöräilykauden selvä kohokohta on viikko juhannuksesta käytävä Tahko Mtb. Olin tänä kesänä toista kertaa Tahkolla ja viime kautinen aikakin parani 44 minuuttia, joten siinä mielessä voi olla todella tyytyväinen. Ens vuodeksi sitten taas lisää parannusta. Sitä vartenhan tässä treenataan. Ettei nyt kuitenkaan vielä tässä vaiheessa kesää tarvitsisi kääntää katsetta ensi kesään niin ajattelin jonkun kilpailun vielä tänä vuonna käydä ajelemassa. Ja tokihan maastopyöräily on on mulle paljon muutakin kuin kilpailua.

Mikäs sen parempaa kuin lähteä kavereitten kanssa luonnon rauhaan ajelemaan pyörillä. Siinä unohtuu kaikki maalliset murheet kun voi keskittyä vaan ajamiseen ja välillä toki jutella jotain yleispätevää. Tässä nyt oli vähän alustusta blogille, katsotaan minkälaisia juttuja saan jatkossa aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti