Loppukauden kisasuunnitelmat

Niin se vaan alkaa tämäkin kisakausi lähestyä loppuaan. Mulla on tarkoitus ajaa enää kolme kisaa ja sitten voikin jonkun aikaa lenkkeillä ilman treenaamistarkoitusta ennen uuden harjoituskauden alkua. Loppukauden kisat tulee mulla olemaan sunnuntaina Fäbodaloppet Pietarsaaressa ja seuraavan viikonlopun Hyvinkää XCO ja Seitsemän veljeksen XCM. Siihen on hyvä päättää kisakausi. Tarkoitus oli ajaa myös Valkeakoskella järjestettävä XCM SM-kisa, mutta tällä kertaa menee päällekkäin kaverien häiden kanssa niin pitkän harkinnan jälkeen jätän kisan väliin.

Tämän viikon sunnuntaina ajettavasta Fäbodaloppetista mulla ei ole oikeastaan mitään tietoa. Sen verran tunnen järjestäjiä/ratamestareita, että varmasti hyvä ja polkupainotteinen reitti on luvassa. Muuta tietoa ei siitä olekaan. Käy kuitenkin hyvästä kovasta treenistä tuo kisa. Seuraavan viikon Hyvinkään XCO-kisaan tulikin tänään iso kasa paineita, kun ahkeran kisoissa kiertämisen johdosta oon M30-sarjan cupin kärjessä. Toisaalta kun pistetilannetta katsoo niin eiköhän siellä muutama mies tule ainakin ohi menemään, koska 4 parhaan kisan pisteet lasketaan lopullisiin pisteisiin ja mulla on jo 4 kisaa ajettuna. Toki voin aina parantaa pistetilannetta ajamalla paremmin kuin tähän mennessä huonoimmassa kisassa.

Kuva: Tarja Kivirinta 

Todellisuudessa noilla pisteillä ei nyt suurta merkitystä ole. Ihan kiva juttuhan niitä on seurata, mutta tärkeintä on ainakin itselle, että kisassa ajo tuntuisi kulkevan ja oppii taas jotain uutta. Oikeesti tuo XCO-cupin kiertäminen on ollut kyllä siinä mielessä mukavaa hommaa, että kaikki kisat on erilaisia ja tykkään tuosta kisaformaatista, että ajetaan vajaa 1,5h täysiä ajotaitoa vaativilla radoilla. Ja kyllä noista kisoista varmasti maratoneillekin hyötyä on. Ainakin ajotekniikka ja nopeus kehittyy. Toivottavasti ens kaudella XCO:ssa olis suuremmat osanottajamäärät lähtöviivalla. Näillä näkymin tuun kuitenkin ens kaudella siirtämään entistä enemmän painoa XCO:n puolelle. Toki maratonkisoja ja tapahtumia (Tahko, Syöte yms) tulee varmasti myös ajettua. 

Kauden päätöskisa on Seitsemän Veljeksen XCM. Viime vuonna tuolla ajettiin Suomen mestaruuksista ja silloin en valitettavasti paikalle päässyt, kun nuorempi tyttö oli sairaalassa ja sairaana. Nyt täytyy käydä tuokin kisa ja kehuttu reitti kokeilemassa. Reitti on ilmeisesti viime vuodesta muuttunut jonkun verran, mutta siellä on tarkoitus ottaa kaikki irti mitä saa. Ihan mielenkiintoista nähdä, miten jaksaa lauantain xco-kisan jälkeen sunnuntaina ajaa maratonia. Pari vuotta sitten kokeilin toisinpäin kun lauantaina oli Sienäjoella maraton ja sunnuntaina Vaasassa xco. Silloin ainakin sunnuntaina oli ekan kierroksen jälkeen mies aivan puhki, mutta koitetaan miten näin päin onnistuu. 

Toki loppukaudesta vielä olis kiinnostavia kisoja jäljellä ja pitää pieni takaportti jättää, jos johonkin innostuu lähtemään. Mutta toisaalta onhan tässä taas kesä istuttu autossa ympäri Suomea ajellen niin pieni hengähdystauko on siinä mielessä varmasti paikallaan. Ja vaikka ei tapana olekaan etäisyyksistä valittaa niin kyllä se 1000 km autoilua/kisa jossain vaiheessa vähän alkaa kyllästyttää, mutta on se kuitenkin sen arvoista, että kisoja tulee kierrettyä aika aktiivisesti.

Kuva: Vesa Laapas

Korso XCO

Korsossa ajettiin XCO-cupin kisa, joka oli Elitelähtöjen osalta myös kansainvälinen UCI-luokiteltu kisa. Tällä kertaa tuli käytyä jo edellisenä päivänä tutustumassa rataan huolella, joten pahimmat paikat tiesi ja osasi niistä ajaa ainakin parhaimman mukaan. Itse ratahan oli mun makuun. Tykkäsin kun oli aika hyvin rytmitetty tekniset osuudet ja "palauttavat" ulkoilureittipätkät. Parilla pätkällä ehti jopa juomaan ja ottamaan geelinkin. Reitti oli myös kokonaisuudessaan ajettava eli tunkkauskohtia ei reitille tullut.

Itse kisa lähti käyntiin 1,4 kilometrin starttiloopilla jonka jälkeen siirryttiin varsinaisella radalle. Alussa jalat tuntui jotenkin tahmeilta ja ei tahtonut oikeen saada ajorytmistä kiinni. En tiedä mistä johtui, mutta vääntöä tuntui puuttuvan. Onneksi ajo parani pikku hiljaa kisan edetessä ja toinen ja kolmas kierros olikin hyviä. Neljännellä alkoi jo vähän vauhti hiipumaan, mutta loppukierroksella kyllä tuli jo vähän varmisteltua kun ihan lähellä takana ei tullut ketään ja eteenkin oli matkaa sen verran, että ajamalla ei enää kiinni saisi. Tuo varmistelu vaan ei oikeen sovi tuollaiselle radalle, koska silloin alkaa ajo kivikoissa tökkiä kun niitä yrittää varman päälle ottaa. Kierroksen loppuun (Canada-osio) sai taas normaalista ajorytmistä kiinni ja ihan loppu tulikin taas normaalisti.  

Kisasta jäi itselle hyvä fiilis ja tuntuu, että tässä on kesän aikana oppinut tuota XCO:ta ajamaan vähän paremmin. Vauhtia toki saisi edelleen olla lisää, mutta siihen ei auta kuin kova treeni. Tänään pyörä kesti, mies kesti ja verensokeritkin pysyi hyvin hallinnassa niin mikäs sitä oli ajaessa. Oman haasteensa kisaan toi helteinen keli. Tänä vuonna kun on tottunut ajamaan huomattavasti viileämmissä keleissä ja märemmillä radoilla. Oli hienoa ajaa täysin kuivalla radalla. Järjestäjille ja muille kilpailijoille taas kiitokset hyvästä kisasta. Ens kesänä tuolla radalla ajetaankin Suomen Mestaruuksista, joten siinäkin mielessä oli ihan hyvä käydä jo nyt radalla ajamassa niin tietää mitä on tulossa. Oma sijoitus M30-sarjassa oli viides. 

Kuvia ei tällä kertaa ole, koska Tarja Kivirinta ei ollut kuvaamassa :) 

Pyssymäki XCM, DNF

Lauantaina ajettiin Pyssymäellä maratoncupin kisa, jossa sitten tuli kauden ensimmäinen keskeytys. Pyssymäen reitti on ollut jo vuosia yks mun suosikeista. Vaikka nousumetreillä ei siellä juhlitakaan niin kevyeksi kisaa ei voi sanoa. Reitillä on sopivasti polkua ja aina välissä tiepätkä, että ehtii vähän juoda ja geelin ottaa. Tälle vuodelle loppuun oli lisätty vähän nousua kun alueen ainoaa (?) mäkeä noustiin maksimaalisesti joka suunnasta ja ajettiin vielä kilometrikaupalla käsin kaivettua xco-reittiä. Ei ainakaan mikään kevyt loppuosa kierroksella, mutta hieno ajaa. 

Mulla oli koko alkuviikon Syötteen jäljiltä jalat jumissa ja tuntui, että ei oo palautunut kunnolla. Vasta perjantai-iltana kun kävin ajamassa kisaan valmistavan lenkin niin tuntui ensimmäisen kerran jalat taas ajokelpoisilta ja vedot meni kevyesti. Lauantaina ennen kisaa oli taas tuttu jumitus palannut, mutta siitä en niin välittänyt. Monesti ennen kisaa lämmitellessä jännittääkin jo niin kovaa, että jalatkin tuntuu voimattomilta. 

Kisa starttasi aika vauhdilla muutaman kilometrin tieosuudella, Välillä sai polkea ihan tosissaan, että pysyi joukossa mukana. Polkuosuudella meno vähän tasoittui ja pääsi ajamaan aika hyvin omaa vauhtia. Aika pian löytyikin sopiva porukkaa missä ajaa. Huomasin, että polkuosuudet kulki mulla aika hyvin. Siellä tuntui saavan aina edellä meneviä kiinni tai pääsi takaa tulevilta vähän karkuun. Toisaalta tilanne tasoittui sitten tiellä, jossa takana tulevat ajoivat vastaavasti mut kiinni, joten samalla porukalla edettiin kierros loppuun. 

Tässä vielä ajo kulki, Kuva: Tarja Kivirinta

Toisen kierroksen alussa tuntui jalat vähän ihmeen painavilta. Voimaa oli kyllä polkea, mutta tuntui, että paras vire oli jotenkin hävinnyt. Hetken tuota ihmettelin ja tulin siihen tulokseen, että verensokeri olisi noussut jostain syystä. Vähän kyllä ihmettelin, miten se on mahdollista mutta ei sitä kisassa ehdi asioita niin perusteellisesti miettiä. Edelleen kun letkassa mentiin niin en päässyt asialle oikeen mitään tekemään. Suunnittelinkin, että täytyy jollain pidemmällä tiepätkällä laittaa pumpusta lisäannos, siinä se voisi onnistua pysähtymättä. 

Sitten jollain polkuosuudella huomasin, että insuliinipumppu tai kanyyli/infuusiosetti onkin irronnut. Raapas se kanyylin ihon alla oleva "neula" mahaa jossain kohtaa ja siinä vaiheessa ei auttanut kun pysähtyä. En tiedä oliko hikoilu vai mikä aiheuttanut tuon liimauksen pettämisen ja tarra oli irronnut ja samalla kanyyli päässyt irti. Ei tuossa paljoa tehtävissä ollut. Puolet kierroksesta jäljellä ja uuden vaihtoonkin menee aikaa ja tuntemusten mukaan verensokeri nousussa. Ajofiiliskin siinä laski ja huoltopisteeltä kyselin sitten lyhintä reittiä maalialueelle. Ei auttanut kun keskeyttää kisa ja mennä mahdollisimman pikaisesti laittamaan pumppu taas toimintaan. 

Tuo kanyylin kiinnittäminen ei oikeen ilman sitä napsauttajaa onnistu eikä ainakaan kun vanhasta on teipit jo kuluneet. Eli siinä joutui laittamaan uuden kanyylin  yms kiinni, joten kisa oli mun osalta ohi. Ilmeisesti tuo oli irronnut jo ensimmäisen kierroksen aikana, mutta huomasin vasta tuossa toisella kierroksella asian kun mahaa raapaisi. Mietinkin, että kierroksen vaihtuessa olis ehkä vaihdon voinut autolla käydä tekemässä, mutta olis siinä silti aikaa kulunut ja kisasuoritus olis siitä kärsinyt. Valitettava tapahtuma, mutta eipä tuolle mitään voinut. Tähän asti pumppu on toiminut mulla todella hyvin ja ollut hyvä ratkaisu kisan aikana olleisiin ajoittaisiin ongelmiin, mutta eihän tämäkään tietysti 100% varma ratkaisu ole. 

Ja sen verran taustatietoa, että kyllä tuo pumppu voi irti olla jonkun aikaa. Eihän mulla sitä suihkussa tai saunassakaan ole mukana, mutta kisan aikana kun perusannos on muutenkin pienempi ja samalla tulee geeliä syötyä niin verensokeri kyllä nousee nopeasti jos pumppu irti pidempään on. Vähän erilaisen kisaraportin lopuksi täytyy sanoa, että reitti oli todella hieno ja raskas. Tuolla olisi tulevaisuudessa mun mielestä ehdottomasti edellytyksiä järjestää SM-kisatkin, mikäli järjestelyintoa niihin löytyy. 

Seuraavat kisat on Korsossa ajettava Vierumäki XCO ja sen jälkeen vielä Hyvinkää XCO ja todennäköisesti kauden päättävä XCM SM Valkeakoskella. Sen jälkeen taitaa mun kisakausi olla paketissa. Ehkä joku paikallinen kisa tuohon vielä mukaan sopii, mutta katsotaan.

Syöte MTB

Muutaman vuoden on jo ollut suunnitelmissa ajaa Syöte MTB, mutta aina on ollut jotain muuta menoa tai estettä, mutta eilen pääsin tuon viimein toteuttamaan. Matkana 60 km ja sää oli sateinen ja märkä, Ei tuo pieni sade kuitenkaan kisassa mitään haitannut, mutta juuret ja kivet oli märkiä ja löytyihän reitiltä myös mutaa ja liukkaita pitkospuita. Täytyy nyt heti kehua reittiä, että oli paras mun tähän asti ajamista maratonreiteistä. Todella hieno jo maisemallisesti (ei vaan ehdi kisassa maisemia ihastella) ja myös maastollisesti haastava, kovin paljoa ei tieosuuksia reitillä ollut vaan pääosin mentiin poluilla.

Kisa-aamuna satoi vettä ja oli kylmä ilma, joten lähtöä odotellessa ei varsinaisesti lämmin ollut. Kisa alkoi lyhyellä tiesiirtymällä ennen kuin päästiin ensimmäiseen nousuun kohti Pikku-Syötettä. Viimeistään tuossa nousussa kuitenkin tuli jo lämmin eikä kylmästä tarvinnut kisan aikana kärsiä. Ajattelin aloittaa kisan rauhallisesti, mutta alussa tuntui, että tänään voisi jalkaa löytyä niin aika reipas aloitus tuli. Alkumatkasta ajo olikin todella vahvaa ja pääsin ajamaan ihan hyvässä porukassa. Aina välillä joku siitä saattoi päästä vähän karkuun ja sitten porukka oli taas kasassa. Vähän ennen puolenvälin omaa huoltoa ajoin yhden laskun vähän huolimattomasti ja meni mutka vähän pitkäksi. Siinä valitettavasti tipahdin sen verran porukasta, että piuan tuon jälkeen olleella tieosuudella en saanut enää porukkaa kiinni. Tuosta alkoikin sitten yksinäinen taivallus. Näin kyllä edessä menevät aina välillä, mujtta kiinni en saanut. Ihan perässä ei takanakaan ketään tullut. 

Pakko jaksaa kun katsojien kannustuskeinot vähän kovemmat, kuten kuvasta näkyy :) 

Tuossa vaiheessa selkä alkoi vetää vähän jumiin ja pahiten tuo selkäjumi iski Pytkynharjulle noustaessa. Siinä vaiheessa vaihtikin tippui vähän ja koitin vaan saada selkää taas toimimaan, että jalkoihin saisi voimaa. Jossain vaiheessa takaa tuli joku ja jatkettiin vähän vuorovedolla yhdes

sä matkaa, kunnes Pytkynharjun jälkeen kaveri tippui ja matka jatkui seuraavan juurakko-osuuden taas yksin. Tässä vaiheessa edellä näkyi selkä jota aloinkin jahtaamaan. Tuossa juurakossa sain kyllä selän niin jumiin, että matkanteko taisi taas hidastua ja vähän ennen kolmatta huoltoa Kivirinnan Jukka paineli ohi. Huollossa pullon täyttämisessä meni sen verran aikaa, että Jukka pääsi karkuun. 

Viimeisen huollon jälkeen alkoikin reitin ehkä haastavin osuus Pärjänjoen rantabulevardi. Ainakin 50 km matkan jälkeen väsyneenä tuo tuntui melko hitaasti etenevältä pätkältä. Tuntui, että kilometrilukema ei mittarissa kasva ollenkaan, vaikka miten yrittää. Luontokeskukselle kun päästiin niin tiesin, että enää olisi oikeastaan loppunousu edessä. 

Tuossa vaiheessa verensokerikin pääsi vähän laskemaan alas. Muuten kisa oli verensokerien puolesta mennyt hyvin, mutta nyt ei auttanut kun ottaa vielä yksi geeli. Valitettavasti samalla kun alkoi nousu ja verensokeri laski niin jaloista meni hetkellisesti voimat. Tuossa menee kuitenkin ainakin se 5 minuuttia, ennen kuin geeli alkaa vaikuttaa verensokeriin nostavasti, joten alkunousu meni tuon puolesta vähän mönkään, koska jalat ei vaan olleet ihan samalla tavalla mukana kuin pitäisi. Nousun edetessä kuitenkin tuo tilanne normalisoitui ja enää oli jäljellä vaan nousemisen tuska :) Tuntui, että nousu ei lopu koskaan, jatkui ja jatkui aina vaan. Lopulta koitti pieni lasku maalille. Sinne saapuikin kyllä tyytyväinen ja kaikkensa antanut maastopyöräilijä. Sijoitus miesten 60 km sarjassa oli 18. Joukkuekisassa oltiin seitsemänsiä. 

Loppunousu otti koville

Kokonaisuudessaan multa hyvä kisa. Ajo oli lähes koko kisan ajan vahvaa. Pienet selkävaivat ja tuo lopun verensokerin laskeminen nyt tietysti vähän kokonaisuutta laskevat, mutta eipä niillekään aina mitään voi. Vaikka kisassa oli 500 osallistujaa niin poluilta puuttui oikeastaan täysin jonot ja aika hyvin pääsi ajamaan omaa vauhtia. Samoin reitti oli todellista maastopyöräilyä. Kiitokset kisakavereille ja järjestäjille hienosta tapahtumasta! Varmasti tulen toistekin tänne kisailemaan niin hieno tapahtuma tämä oli. Tarja Kivirinnalle kiitos kuvista (kuvat siis Tarjan ottamia)! 

Tulokset ja Joukkuetulokset. 

SM XCO, Lieto

Sunnuntaina ajettiin Liedossa XCO:n Suomen Mestaruuksista ja itsekin lähdin ensimmäistä kertaa mukaan SM-kisoihin. Kyllähän SM-arvo aina tuo oman arvokkuutensa kisaan, vaikka ei nyt ihan kärkisijoista taistelisikaan. Hienoa oli kun kerrankin XCO-kisassa oli osanottajia aika reilusti paikalla.

Tiesin radan ennalta haastavaksi niin sunnuntaiaamuna herätyskello soi jo 4.45, että ehtisi vielä ennen kisojen alkamista ajaa vähän rataa läpi. Olinkin kisapaikalla jo yhdeksän aikaan niin siinä vajaan tunnin tutustua reittiin ennen ensimmäisiä junnulähtöjä. Oma startti oli klo 12 niin tokihan tuohon jäi vähän luppoaikaakin kun ei nyt lämmitelläkään ihan paria tuntia jaksa. Lietoon oli kyllä tehty hieno rata ja ymmärsin, että se on vielä pysyvästi merkattu maastoon niin kuka tahansa voi käydä paikan päällä rataa ajamassa.

Kisa starttasi aika vauhdikkaasti urheilukentältä, jossa kierrettiin kierros ja siirryttiin sitten oikealle reitille. Alkuruuhkan jälkeen jonosta löytyi oma paikka ja muutamat ensimmäiset hankalat kohdat menikin kisatilanteessa aika helposti. Siis kohdat, joita harjoituskierroksella ei ollut päässyt tai sitten ei kantti kestänyt kokeilla. Vähän myös käsi/olkapää aiheutti varovaisuutta lämmitellessä, mutta kisassa siitä ei ollut mitään haittaa. Luotto fysioterapeutti sen teippasi edellisenä iltana ja samalla joku jännekin laitettiin oikealle paikalleen. Uskomatonta miten hyvin tuon käden kanssa pystyi ajamaan. Torstaina maastoajo ei onnistunut ollenkaan. Teippaus ja kisan aikainen adrenaliini varmasti vaikuttivat tuohon.

Itse ratahan oli teknisesti haastava. Vähän eri tyylinen mitä mun tällä kaudella aikaisemmin ajamat xco-radat on olleet. Tässä ei isoja nousuja ollut, mutta varmasti 98% reitistä oli polkua, alussa oli pari sataa metriä ulkoilureittiä, välissä kans lyhyt pätkä ja lopussa mentiin hetki urheilukentän reunaa. Muuten poluilla, jotka ei olleet mitään tasasia kangaspolkuja vaan kivikkoa, kalliota ja vähän mutaakin. Haastetta siis riitti. Jälkeenpäin ajateltuna reitillä ei oikeen ollut edes paikkaa missä geelin ehtisi ottaa. Monessa kohtaa oli valittavana useampi eri linja, mistä valita. Kyllähän tämä rata selvästi suosi teknisesti taitavaa kuskia.

Mä ajoin sen mitä itsestä eilen sain irti. Tekniset osuudet on aina vähän hankalia (treenin puutetta), mutta niistäkin selvisi. Radalla sai tosissaan tehdä töitä koko kisan ajan, mikä on kyllä hyvä juttu kun ajetaan Suomen mestaruuksista. Itse en ehkä ihan samalla tavalla tällä reitillä saanut itsestä ihan kaikkea samalla tavalla ulos kuin vaikka viikko sitten Valkeakoskella. Kovempaakaan toki ei päässyt, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin oon ajooni ihan tyytyväinen. Kyllähän tämä xco on kuitenkin hieno laji ja ens vuonna sitten koitetaan parantaa tämän vuoden 9. sijaa.

Onnitteluit vielä oman sarjan ylivoimaiselle voittajalle Antti Kuitolle, sekä muille mitalisteille Kari Veikkolaiselle ja Mikko Kupiaiselle. Kovaa ajoitte! Sekä muissakin sarjoissa mitaleita ottaneille. Täytyy mainita, että erityisen iloinen oon Kivirinnan Jukan SM-pronssista M50-sarjassa. Kovaa työtä ja nyt tuli ansaittu pakinto!

Sellainen huomio vielä tästä xco:sta nyt muutaman kisan kokemuksella, että tässä saa kyllä kokonaisvaltaisemmin tehdä kropalla töitä kuin maratoneilla. Nytkin tuntuu, että käsistä lähtien paikat kipeenä/väsyksissä eilisestä jumpasta.

Kuvista taas Kiitos Tarja Kivirinnalle!

Tämän verran tuli kalustovaurioita kun satulan kuitukisko antoi periksi viimeisellä kierroksella. 

Valkeakoski XCO

Sunnuntaina ajettiin Valkeakoskella Korkeakankaan hiihtokeskuksen ympäristössä XCO-cupin kisa, joka kuului samalla Nordic Cupiin ja oli Eliten ja U19 osalta UCI C2 kategorian kilpailu, eli jaossa oli noissa luokissa ajaneille UCI-pisteitä. Käyttiin Arton kans jo lauantaina tutustumassa reittiin, että vähän tietäisi mitä on sunnuntaina menossa ajamaan. Lauantaina tuli ajettua muutama kierros ja joitain kohtia useampaan kertaan. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvä rata, mutta liukasta tulisi olemaan kivikkopätkillä, jos sataisi.

Kuva, jonka @jaakkosuomu julkaisi 12. 07ta 2015 klo 2.28 PDT

Kisapäivänä aamusta satoi, mutta kisapaikalla oli hyvä keli ja ratakin oli paljon kuivempi mitä edellisen illan treeneiluissa. Mulla on aina XCO:n lähdöissä ollut vähän ongelmaa, kun maratonilla oon tottunut vähän rauhallisempaan lähtöön, mutta XCO:ssa pitäis stratata täysillä. Nyt lähtötilanne oli ehkä hieman helpompi kun jokainen sarja starttasi omana lähtönään minuutin tai parin välein. Meidän lähdössä taisi olla naisten Eliten lisäksi miesten sarjat 30-50.

Kuva: Tarja Kivirinta

Kaikkia oman sarjan kilpailijoita en ennakkoon tiennyt, mutta tiesin kyllä maratoncupin perusteella Iiro Sairasen kovaksi ja samoin Mikko Kupiaisen, joten taktiikkana oli seurata heitä niin pitkään kuin jaksaa tai pystyy. No pystyin ensimmäisen nousun jälkeiselle polulle, jossa eroa jo vähän tuli ja sitten ensimmäiseen alamäkeen eroa tuli jo selvemmin. Tuo DH1-lasku oli jo edellisenä iltana katsottu hankalaksi paikaksi ja osoittautui siksi heti ensimmäisellä kierroksella. Selvisin kyllä ne kohdat, missä ajolinjoja hiottiin useampaan kertaan, mutta laskun loppuosassa eturengas luisti jostain kivestä tai juuresta ja sitten lähdettiin lentoon. Käsivarsi verinaarmuilla ja samoin oikea jalka. No nämä kaatumiset kuuluu välillä lajiin ja jatkoin matkaa. Samassa rytäkässä meni sitten useampi M40 sarjan kuski ohi, samoin meidän sarjan kolmanneksi tullut Mikko Koivula.

Aluksi tuossa rytäkässä ei tuntunut tulleen muuta ongelmaa kuin keulan/iskarin lukitusnappi ei enää mennyt pohjaan. Onneksi oli auki tuossa vaiheessa, niin oli huomattavasti helpompi ajaa kuin keula lukossa koko loppukisan. Ylämäissä tuosta lukituksesta olisi hyötyä ollut, mutta ilmankin pärjäsi. Tuonkin sain tänään korjattua, oli vaan jäänyt vähän jarrukahvan alle jumiin, kisan aikana sitä en huomannut.

Reittihän jatkui tuon DH-laskun jälkeen serpentiininousulla rinteeseen, jossa tosella sai tehdä joka kierros töitä, että mäki nousi. Tämän jälkeen nopea lasku alas kisakeskukseen ja huoltopaikan ohi jälleen metsään ja hyvään mutta liukkaaseen polkunousuun, joka nousi kohtalaisen jyrkästi ylös ja laski sitten vähän alaspäin ja taas noustiin ja laskettiin. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuo kohta toi mulle mieleen jotkut XCO:n maailmancupin ratojen kohdat, kun kisoja on Red Bull TV:stä tullut seurattua. Ei vaan oma ajo ollut ihan sellaista Nino Schurtermaista tuossa kohtaa, vaikka pyörämerkki täsmäsikin :)

Kuva: Tarja Kivirinta

Tämän osuuden jälkeen oli vähän tasaista ja sitten isompi droppi, jonka sai kierrettyä b-linjaa pitkin. Tuo kaatuminen aiheutti sen, että kiersin suosiolla tuon dropin. Sen jälkeen taas laskettiin vähän polkuja pitkin alaspäin, jonka jälkeen alkoikin radan pisin nousu, joka huipentui todella jyrkkään latupohjanousuun. Sitten nopeaa pätkää alas ja vähän ylös ja viimeinen DH2 lasku, joka oli kyllä mun ehdoton suosikki radalla. Sen jälkeen maalialueelle. Tekemistä siis riitti koko kisan ajan eikä radalla kyllä mitään lepopaikkoja ollut.

Sen verran tuo kaatuminen vaivasi, että huomasin kivikoissa, että olkapää vähän tuosta tärinästä ottaa itseensä, mutta en antanut sen häiritä ajoa. Se toki on myönnettävä, että DH1-lasku meni lopuilla kierroksilla huomattavasti varovaisemmin. Rata oli mun mielestä hyvin rytmitetty, oli nousua, teknistä laskua, nousua, helpompaa laskua, vähän tasaista, polkua, nousua ja laskua. Ei missään vaiheessa ehtunyt kyllästymään. Aika hyvin sain itsestä irti kun sykkeet oli 172/186. Kokonaisuutena oli tyytyväinen ajooni, mitään pahempaa notkahdusta ei tullut ja loppukirikin irtosi vielä kisan loppuun M50 sarjan voittajan kanssa.

Kuva: Vesa Laapas

Kyllä tämä on tähän mennessä mun ehdoton suosikkirata näistä XCO-radoista mitä oon ajanut. Jotenkin tässä oli kaikkea mitä ajattelen XCO:n olevan, mutta rata oli kuitenkin hyvin ajettavissa eli radan puolesta ajo sujui eikä ollut oikein hitaita kohtia, joissa vauhti olisi liikaa tökkinyt. Parannettavaa jäi selvästi noihin teknisiin kohtiin ja laskuihin. Kaverin kanssa juttelinkin, että oikeestaan koko kesän oon päässyt ajamaan lenkkiä vaan kangaspoluille niin onhan ne vähän erilaisia kuin nämä polut. Paikalliset kivikkopolut kun on edelleen niin märissä paikoissa, ettei siellä ole paljoa viitsinyt ajaa kun ajamisesta ei tahdo mitään tulla.

Seuraavaksi sitten ens sunnuntaina Liedossa XCO:n SM-kisa, mikäli olkapää kestää ajamisen. Tällä hetkellä ei pysty metsässä ajamaan ainakaan yhtään rennosti, kun käsi ei tahdo nousta edes suoraan eteenpäin, mutta toivottavasti se tässä viikon aikana paranee.

Kiitokset vielä hienosta reitistä ja kisasta ProMTB/Team Medilaserille ja samoin kaikille kisaajille! Onnittelut myös oman sarjan mitalisteille! Hienot kisat ja kyllä tuonne XCO-kisoihin enemmänkin porukkaa mukaan mahtuisi. Vielä sellainen huomio eilisestä kisasta, että oli hienoa kun lähdöt oli tuolla tavoin porrastettu niin pääsi oman ajon jälkeen seuraamaan vielä huippukuskien ajoa Eliten lähtöön. Normaalisti kun kaikki lähtevät kerralla niin ei kisan seuraaminen noin onnistu. Kisan aikana oli myös hienoa kuulla paljon kannustusta tutuilta ja tuntemattomilta. Kyllä se vaan aina nostaa fiilistä ja saa lisää virtaa kun maalialueelle laskiessa kuuli kovaa kannustusta.

Loppukiri: Kuva Vesa Laapas

Uusia haasteita XCO:sta

Tuli alkukesästä innostuttua XCO:sta jostain syystä. Ehkä siihen vaikutti alkukauden vähän heikommin menneet maratonit ja sitten kesäkuun alussa samalla viikolla kaksi xco-kisaa, joissa ajo kulki. Päätin jatkaa XCO-kokeiluja ainakin parin kisan verran. Tulevana viikonloppuna Valkeakoskella ja seuraavana viikonloppuna Liedossa.

Valkeskoskella en oo ollut vuoden 2012 maratonkisan jälkeen, joten rata on mulle täysin uusi. Oon kuitenkin kuullut kehuja siitä niin päätin lähteä kokeilemaan, miten ajo siellä kulkee. Tuo kisahan on samalla UCI C2-kategorian kisa Eliten ja 18-vuotiaiden osalta, joten kovatasoinen kilpailu kisan päälähdössä luvassa. Tuossa on se hyvä puoli kun M30 starttaa jo aikaisemmin niin pääsee itse seuraamaan tuon Eliten kisan. 

Itse kisaa kohtaa ei ole suurempia odotuksia. Tavoitteena on pyrkiä ajamaan omalla tasolla vahva kisa. Viime aikojen lenkit on antaneet suuntaa, että oikealle päivälle osuessaan kisassakin saattaa kulkea. Tosin vähän tuo taso on ailahdellut, että jonain päivänä ei pääse mihinkään ja parin päivän päästä saattaa olla "uudet jalat". Pitää lähteä haastamaan oman sarjan kovempia kuskeja ja itseä, ajaa niin kovaa kuin jaksaa ja ennenkaikkea nauttia kisasta. 

Seuraavalle viikonlopulle mulla oli vaihtoehtona Seinäjoella ajettava maratonkisa tai sitten Liedon XCO. Koska Seinäjoen kisa ei tänä vuonna kuulu maratoncupiin niin päätin lähteä Lietoon, joka on samalla XCO:n SM-kisa. Tuolla tavoitteena on selviytyä radasta, kun vuonna 2013 jäi vähän sellainen tunne, että rata vei miestä. Silloin tosin kyseessä oli kauden avauskisa ja maastoajotuntuma muutenkin vähäistä. Katsotaan miten tuosta selvitään, mutta haasteita pitää ainakin ottaa niin kehittyy myös ajotaidot. Ja koska renkailla voi aina spekuloida niin lähden kisaan 2,1" Rocket Ron Snakeskin renkailla. Snakeskin sen takia, että kestää kyljet ainakin vähän paremmin eikä noissa nyt niin valtavaa painoeroa ole normiversioihin verrattuna.