8.8.2014

Testi: Missä Kokkolassa saa urheilujuomaa, geeliä, palautusjuomaa

Tulin mieleen tehdä tällainen pieni testi Kokkolan suurimmissa marketeissa, että mitä urheilujuomia, palautusjuomia ja geelejä niistä saa. Tiedän toki, että netistä saa kaikkea tilaamalla ja monesti tuleekin tilattua, mutta moni tavallinen kuntoilija varmasti ostaa sitä, mitä kaupassa on tarjolla ja mielellään vielä sillä samalla kerralla kun ruokaostoksetkin tehdään. Valitsin tietoisesti vaan urheilujuomat, palautusjuomat, energiageelit ja patukat. Eli ne mitä yleisimmin tulee itse käytettyä. Toki proteiinivalmisteita olis löytynyt vaikka millä mitalla, mutta koska olen niistä käyttänyt oikeastaan vain Hera80-jauhetta niin en ottanut niitä testiin mukaan, koska tietoa ei tuotteista sen enempää ole.

Kohteiksi valitsin Prisman, Citymarketin, Minimanin, K-Supermarketin ja ihan testimielessä markettien lisäksi paikallisen Intersportin ja pyöräliikkeen. Erityiseen tarkkailuun otin itsellekin tutut tuotteet ja mielestäni viime aikoina varsinkin sosiaalisessa mediassa ja kisapaikoilla eniten esillä olleet merkit. Lähdin siis etunenässä etsimään Fastin, Gutzyn, Hihgh5:n ja PowerBarin tuotteita.

Prismassa valikoima oili selvästi laajin. Varsinkin Fastin tuotteet olivat hyvin edustettuina ja hyvin esillä. Mutta näistä tuotteista, mitä varsinaisesti etsin niin löytyi Urheilujuomista Fastin Appelsiinin makuista juomajauhetta ja PowerBarin muistaakseni Sitruunan makuista juomaa. Lisäksi oli Dexalin urheilujuomaa. Prismassa on aikaisemmin ollut myös mun henkilökohtaista juomasuosikkia Gutzyn Tropicalia, mutta tämän kesän aikana sitä ei ole enää valikoimissa ollut. Palautusjuomajauheista tarjolla oli Fastin Reco2:sta mansikan ja suklaan makuisena, mitä mullakin käytössä on. Lisäksi oli sitten punttimiesten palautusjuomia, mutta niitä en nyt ollut etsimässä. Valikoimat siis kattavat, mutta aika lailla yhden merkin hallinnassa mentiin. Geelejä oli PowerBaria, Dexalia ja Maximia. Patukoita Fast, Dexal, Teho-Sport.

Prismassa oli suurin hyllytila tuotteille

Minimanista löytyi juomapuolelta Maximia ja Gatoradea. Geelejä oli Dexalia ja Maximia. Palautusjuomaa Maximilta. Patukoita löytyi Teho-Sport, Dexal. Maxim. Päältä päin katsottuna toiseksi laajin hylly tuotteille.

K-Supermaketissa oli urheilujuomana tarjolla Maxim, Gatorade ja Dexal. Palautusjuomajauheita en nähnyt. Toki proteiinijauheita oli useampaakin sorttia. Geelejä ei myöskään ollut. Patukoita oli Fastilta ja Teho-Sportilta.

Citymarket oli kyllä suurin pettymys. Iso kauppa, mutta urheiluravinnepuoli lähinnä vitsi. Varsinaisia urheilujuomia ei ollut yhtään mitään. Palautusjuomia löysin yhden purkin Maximia. Geelejä ei ollut yhtään ja patukoita oli Fastilta ja Teho-Sportilta. Nekin lähinnä proteiinipatukoita, mutta joku energiapatukkakin oli valikoimiin saatu.

Sitten urheiluliikkeet. Intersportissa valikoimat oli aika heikot. Jokunen pussi High5:n juomajauheita. Nekin irtopusseja eli yksi annos. High5:n geelejä oli myös jokunen tarjolla. Paikallisessa pyöräliikkeessä oli lähinnä PowerBarin tuotteita, urheilujuomaa, palautusjuomaa, geelejä ja energiapatukoita. Valikoimat tuon merkin suhteen laajat ja monipuoliset.

Tässä kun kävin nämä paikalliset marketit läpi niin heräsi mielenkiinto, kun suuresti urheilutapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa näkyvät Gutzy ja High5 loistivat poissaolollaan Kokkolan markkinoilta. Intersportissa toki suppea valikoima High5:n tuotteita, mutta ei kyllä kovin aktiiviseen käyttöön sieltäkään varsinkaan urheilujuomaa löydy. Tai mä en ainakaan ostaisi irtopusseissa tuotetta mitä menee useampi pullo viikossa. Kyllä sitä pitää purkissa/isossa pussissa saada.

Ja en lähtenyt kiertämään luontaistuotekauppoja, vaikka niissäkin saattaa näitä tuotteita saada. Ideana oli nimenomaan tuo helppo saatavuus kauppaostosten yhteydessä. Parhaiten oli siis tarjolla Maximia ja varsinkin Fastin tuotteita, joita löytyi joka kaupasta ainakin proteiinivalmisteina. Heidänkään urheilujuomaa ei löytynyt kuin Prismasta. Yleisesti Prismassa selvästi suurimmat hyllytilat tuotteille varattuna ja Minimani yhtä selvä kakkonen. Jokainen sitten voi makunsa mukaan tuotteet valita, mitä täältä kaupoista saa. Itse en ole kaikkia näitä testännut, monia kyllä vuosien aikana ja päätynyt sitten joihinkin omien mieltymysten mukaan.

5 kommenttia:

  1. Itku pääsisi niin sieläkin markettivalikoimia tutkiessa. Vatsa kun tykkää Squeezyn urheilujuomasta. Sitä pitää täälläkin hommata yksityisen edustajan kautta. Palautusjuomaksi olen valinnut rasvattoman maidon. Totesin muutaman vuoden testailujen jälkeen, että meikäläisen tyylin treenaamisella ja ajamisella toimii täysin riittävästi. Harvoin tulee tilanteita, joissa tarvitsisi saada tankit nopeasti täyteen seuraavaa päivää varten. Palautusjuomajauheista käytin viimeksi Nortforcen tuotteita, paikallista alkuperää kun ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se itselläkin on, että tulee käytettyä helposti niitä tuttuja tuotteita. Toki itse aina mielenkiinnosta kokeilen jotain uuttakin, mutta kun joku toimii niin siinä mielellään pysyy. Juomia on 2-3 mitkä käy, geeleissä ei ihan niin tarkkaa ole. Enemmän mikä maultaan miellyttää ja sitten palautusjuomissa sekotan maitoon Reco2+Hera80. Se on mulla toiminut, eikä myöskään nosta verensokeria liikaa. Jotkut palautusjuomat sen tekee. Sekin on oma haasteensa. Lisäksi pitemmillä lenkeillä joskus energiapatukoita, vähän vaihtelua geeleille.

      Poista
  2. Hyvää markkinakatsausta. Markkinat määräävät pitkälti markettien hyllyvalikoiman. Kestävyysurheiluravinteiden osuus (eurot) urheiluravinteiden kokonaismarkkinassa ei ole kovin suuri (toki se on kasvava). Tämä näkyy varmasti myös Prisman hyllyssä, joka taitaa olla PT-puolen isoin toimija urheiluravinne myynnissä? Jotkut isommat yksiköt kyllä pitävät laajennettua valikoimaa hyllyssä, mm. ainakin Kuopion, Jyväskylän ja Tampereen Prismoista löytyy perusravinnemerkkien lisäksi myös pienempien toimijoiden merkkejä.

    Kesko tulee ravinne puolella jälkijunassa, osittain myymälät kärsivät tilan ahtaudestakin. Prismoissa ravinteet sijoitettu käyttötavaran puolelle (urheiluosasto), jossa tilaa löytyy. Keskossa ravinteet siis PT-tavaroiden puolelle, jossa tila kortilla. Toki Keskon puolelltakin löytyy myymälöitä, jotka ovat panostaneet urheiluravinne myyntiin toisissaan.

    Minimanissa laaja ravinne valikoima. Jyväskylän myymälässä tila ja valikoima lähentelee Prisman tasoa. Ongelma tietenkin se, että Minimanilla vain muutma myymälä koko Suomessa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa saada vähän asiantuntevaakin mielipidettä keskusteluun. Mullahan ei tosiaan ole mitään tietoa tuotteiden myynneistä, mutta ne varmasti vaikuttavat siihen, mitä myydään ja pidetään esillä. Itse kun harrastaa kestävyysurheilua niin sitä helposti ajattelee, että urheilujuomaa ja geelejä menee paljonkin kaupaksi ja ihmettelee sitten joidenkin kauppojen suppeita valikoimia. Toisaalta taas ienemmissäkin S-Marketeissa ja Lidlissä on varsinkin proteiinituotteita aika kattava valikoima, niissä varmasti myynti on suurempaa. Niissä taas asiantuntemus mulla ei riitä vertailuun niin jätin ne pois, kun tosiaan oma käyttökokemus on lähinnä siinä heraproteiinissa, joka käytössä itsellä on.

      Kokkolassakin tosiaan Prisman laajennuksen myötä tuo urheiluravinnepuoli sai lisää tilaa ja valikoima on kattava. Periaatteessa kaikkea löytyy.

      Poista
    2. Lidl tosiaan panostanut myös urheiluravinteisiin ja odotettavissa on lisäpanostuksia lähiaikoina. Lidl lähtenyt myös kestävyystapahtuma sponsorointiin mukaan, ovat tänä vuonna tehneet Finntriathlon tapahtumien kanssa pitkän yhetistyösopimuksen.

      Poista