29.4.2014

Flunssaa ja lievää ylirasitusta

Koko talvi ja kevätkin viime viikkoihin asti on mennyt siinä mielessä hyvin, että en oo tainnu kertaakaan olla kunnolla flunssassa. Jotain pientä kurkkukipua on talven aikana ollut, mutta ne on meneet ohi yleensä päivän levolla. Pari viikkoa sitten yhtenä lepopäivän iltana alkoi kuitenkin tuntua, että syke on poikkeuksellisen korkealla. Ja lisäksi tuntui, että syke vaihtelee jotenkin epänormaalisti. Ajattelin, että kyllä se aamuun mennessä normalisoituu mutta aamulla sama jatkui. Mittasin leposykkeet ja oli noin 25 lyöntiä normaalia korkeampi.

Koko päivä meni samaa rataa kunnes sitten joskus illalla syke normalisoitui. Otin varmuudeksi vielä pari päivää rauhassa. Sen jälkeen syke on pysynyt normaalilukemissa. Toki mulla kovien lenkkien jälkeen illalla saattaa syke olla normaalia korkeempi, mutta tuo tuli tosiaan lepopäivän iltana. Epäilen, että taisi olla jonkunlaista lievää ylirasitusta ja yöunien vähyyttä yms.

Pääsin palaamaan normaaliin harjoittelurytmiin taas joksikin aikaa. Seuraava ongelma oli, että keuhkoissa/keuhkoputkessa on outo tunne. Tunne on siis suunnilleen samanlainen kuin kovan kisan jälkeen saattaa olla. Nyt se vaan on ihan ilman lenkkiäkin. Viime keväänä muistaakseni oli vastaava tilanne ja silloin johtui astmasta tai sen hetkellisestä pahentumisesta (en nyt oikeaa lääketieteellistä termiä tähän keksi). No tämä ongelma on nyt pysynyt reilun viikon. Välillä parempi ja välillä huonompi. Lenkkeily ei sinänsä asiaan vaikuta. Toki normaalia rauhallisemmin oon nyt ottanut.

Pieni muutaman päivän flunssakin tuossa loppuviikosta oli. Kurkkukipua ja nuhaa. Se meni onneksi ohi lähes yhtä nopeasti kuin tulikin. Muutama päivä rauhallisemmin ja sunnuntaina taas normaalia ajoa. Kunhan tämä keuhko-ongelma nyt saisi jonkun ratkaisun tässä, että pääsisi kunnolla valmistautumaan puolentoistaviikon päästä alkavaan kisakauteen. Jotenkin tuttu tilanne, että koko kevät suhteellisen terveenä ja sitten juuri kisakauden kynnyksellä jotain flunssaa tai muuta sairastelua.

Muuten kunto on kuitenkin tuntunut olevan ihan hyvä tähän aikaan keväästä. Nyt on päässyt maastossakin ajamaan kunnolla ennen kauden avausta, joten siinä mielessä ihan kiva päästä aloittamaan kisakausi ens viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti