27.5.2017

PieHi Mtb ja PP-runt

PieHi Mtb

Tulee nyt pari kisaraporttia samalla kun kisatkin oli parin päivän välein. Torstaina Pietarsaaressa järjestettiin PieHi Mtb. Kisassa ajettiin 3 kertaa 6,6 kilometrin kierros. Vaikka Pietarsaaren seudulla on tullut jonkun verran ajettua niin trämä oli mulle aivan outo paikka. Sen verran olin kuullut radasta, että tutustuminen ennakkoon kannattaa. Ehdinkin ennen kisaa lämmitellessä ajella radan kerran läpi. Olis voinu ajaa useammankin kierroksen, mutta enempää ei nyt ehtinyt.

Alkuun mentiin jonkun matkaa pururataa ja sitten tietä ja kun porukka oli saatu jonoon niin siirryttiin poluille. Tällä kertaa olikin sopivan haastavia polkuja. Ei mitään tasaista kangaspolkua vaan juurakkoa ja kivikkoa riitti. Eli täysjousto pääsi oikeuksiinsa. Ensimmäisten polkupätkien jälkeen noustiin reitin korkein ja jyrkin nousu jonkun jätemäen päälle. Mäen päällä jatkettiin jonkun aikaa ja sitten alas. Alastulossa sai olla tarkkana, ettei mennyt ojaan asti kun tultiin vauhdilla käännökseen irtosoralle. Sen jälkeen vähän metsätietä ja sitten alkoi reitin paras osuus. Teknistä polkua vajaa kolme kilometriä. Oli kalliota, kivikkoa, juurakkoa, lyhyitä teräviä nousuja ja muutama jyrkkä lasku/pudotus. Todella hieno reitti. Lopussa ajeltiin sitten taas vähän matkaa pururataa maalialueelle ja uudelle kierrokselle.

Top Fuel tositoimissa

Oma ajo oli vähän kaksijakoista. Mäet nousi yllättävän hyvin ja varsinkin polkunousuissa pystyi jättämään takana tulevia tai sitten jos edessä meni joku niin tuntui, että paljon kovempaakin olis nousuun päässyt. Tasasemmilla pätkillä oli sitten vähän ongelmia. Jotenkin tuntui, että reitin alkuosa ja mäen jälkeinen polkuosuuden alku oli mulla vähän heikompaa ajoa ja sitten tuon pitkän polkuosuuden loppu taas vahvempaa. Lopputuloksissa 13. sija. Parannettavaa siis jäi mutta onneksi ajosta löytyi hyvääkin tällä kertaa. Täytyy käydä tuolla ajelemassa joskus lenkkiä, sen verran hyvää maastoa ja pääosin ihan erilaista kuin Kokkolassa.

Yleisesti radasta voisi sanoa, että tuo kelpaisi pienillä viilauksilla hyvin vaikka XCO-cup radaksi. Teknisyyttä löytyy riittävästi ja nousuakin tais olla noin 75 metriä kierros. Toki täällä rannikolla nousut jää aina vähiin mutta polkujen osalta todella hyvä reitti. Polkuja oli myös rakennettu ja parannettu monesta kohtaa. Hienoa kun reitin eteen nähdään selvästi vaivaa. Toivottavasti täällä kisataan jatkossakin.



PP-runt

Tänään sitten oli vuorossa paikallinen maantieklassikko PP-runt. Sää ei kyllä aamulla ollut paras mahdollinen. Lähtiessä kotoa lämpötila oli 4 astetta ja vettä tuli kaatamalla. Mietin jo, että kannattaako ajaa ollenkaan, ettei nyt flunssaa saa mutta sade vähän lakkas siinä ennen lähtöä ja lämpötilakin nousi 5 asteeseen niin kisaan lähdettiin. Täytyy sanoa, että sää varmasti karsi osallistujajoukkoa, mutta ajettiin sillä mitä oli viivalla.

Ensimmäisenä jäätyi sormet mutta muuten oli ihan kiva ajaa. Jossain vaiheessa joku lähti irtiottoyritykseen ja minä perään. No ei se kauaa kestänyt kun ajettiin kiinni. Sitten mentiin vähän vaihtelevaa vauihtia. Välillä reippaammin mutta yleisesti aika rauhallisesti. Jossain kohdassa sana kaveri lähti uudelleen irtiottoon ja ennen kuin ehdin oikeen reagoida asiaan oli pari muutakin mukana. Yritin jonkun aikaa ajaa yksin porukkaa kiinni, mutta kiinni en saanut. Lähemmäs pääsi, mutta olis tarvinnut siinä vähän vertoapua, että olis porukan kiinni saanut. Jäätiin sitten ajamaan parin muun kanssa ja jonkun ajan kuluttua yksi mies vielä tippui kärkiporukasta meidän ryhmään.

Maalissa vähän kastuneena

Edettiin aika hyvällä työnjaolla vuorovedolla. Jossain Ähtävän jälkeen ei tahtonut enää vaihteiden vaihdosta tulla mitään kun sormet ja kädet oli niin jäässä. Samoin geelin ottaminen takataskusta oli melkoisen työn takana. Porukasta tippui vielä yksi mies ja ajettiin sitten ihan reippaasti kolmen porukassa maalia kohti. Loppukiri ei oikeen enää irronnut ja tuloksena viides sija. No enemmän tuo oli kova treeni kuin kisa mulle. Tosin vähän lämpöisemmät olosuhteet niin olis ajokin ollut vähän reippaampaa kokonaisuudessaan.

Päivän paras lisävaruste

Jälikätreen ajatellen hanskat olis tietysti voinu olla vähän enemmän vettä pitävämmät niin ei olis koko matkaa tarvinnu sormet jäässä ajella. Kypärässä sen sijaan Spiukin Aero-ulkokuori oli tälle kelille loistava. Vesi vaan ropisi kuoreen eikä pää kastunut ollenkaan. Pysyi pää ainakin lämpöisenä, Todella hyvä lisävaruste tällaiselle kylmälle ja märälle kelille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti