Korso Mtb, tällä kertaa epäonnea

Viime sunnuntaina ajettiin Vantaalla Korso Mtb. Kisaraportti on vähän venynyt muiden kiireiden takia, mutta kerrotaan nyt kisasta jotain mielipidettä. Korson kisasta on tullut yks mun suosikeista, hyvän reitin ansiosta. Mun mielestä siellä on onnistuttu tekemään monipuolinen ja nopea reitti. Reitti tuntuu siis nopealta vähän hitaammankin kuskin mielestä, mikä on aina positiivinen asia. Tälle vuodelle oli vielä löydetty uutta polkua ja alun ja lopun polkuosuudet xco-reitillä oli hyvä lisä kisaan.

Lähtöruuhka oli tällä kertaa todella kova ja mun edessä pari kuskia kaatuikin heti lähdössä. Jotenkin mä tunnun aina jäävän noiden kasojen taakse, jolloin oma paikka lähdössä heikkenee huomattavasti. Tiesiirtymä auton perässä oli myös aika epävarman oloista kun porukkaa tunkee väkisin ohi ja hakee paikkoja. Sitten kun alkaa vapaa vauhti ja ajetaan hetki ulkoilureittiä ja siirrytään ensimmäiselle polulle niin ruuhka on taas valmis. Onneksi noista alkuruuhkista kuitenkin selvittiin aika hyvin ja oma paikka löytyi.

Alku kisasta sujuikin ihan mukavasti ja sain huomata taas, että varsinkin tieosuuksilla jaksoin vetää hyvin porukkaa. Noihin tieosuuksien ajamiseen on tullut kyllä viime kesästä selvä parannus. Hyvän alkun jälkeen sitten tuli lunta tupaan kun verensokerit laski. Vähän joutui vauhtia siinä vaiheessa hidastamaan, mutta tuossa vaiheessa en vielä huolestunut. Siinä vaiheessa kun ajo alkoi tuntua todella tukkoiselta ja huomasin, ettei sykkeitäkään saa enää nousemaan normaalisti arvasin, että verensokeritaso onkin noussut liian ylös. Tästä alkoikin mun osalta tuskien taival ja toinen kierros varsinkin meni pelkäksi pk-ajeluksi. Ei vaan saanut kropasta mitään irti. Ikävä tilanne, kun ajohaluja olisi mutta korkealle noussut verensokeri tavallaan pitää käsijarrun päällä kokoajan.

Kuva: Ari Alanko

Loppujen lopuksi ihan ok suoritus, vaikka toisen kierroksen aikana tuli mietittyä, että onko tässä kilpailemisessa mitään järkeä kun diabetes saattaa pilata koko kisan. Tavallaan sitä antaa aika paljon tasoitusta asioissa, mille ei aina mitään mahda. Maalissa pettymys kuitenkin pikku hiljaa hälveni ja kyllä mä tuun vielä kisoja ajamaan. Pitää vaan uskoa omaan tekemiseen ja toivoa, että seuraavalla kerralla ei vastaavaa tule. Näitäkin päiviä vaan mahtuu kisakauteen aina jokunen, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään.

Kiitokset vielä järjestäjille hienosta kisasta ja tapahtumasta. Eiköhän taas ens kesänä olla viivalla mukana.