7.4.2014

Kestävyysurheilijan eväät

Team Medilaser/ProMTB ry järjesti Tampereella Varalan urheiluopistolla Kestävyysurheilijan eväät seminaarin. Tapahtuman aihe oli mielenkiintoinen, joten päätin osallistua kun reissu muutenkin sopi aikatauluihin. Aamulla vaan aikaisin auton keula kohti Tamperetta.

Aluksi puhujana oli FT, ravitsemustutkija Jaakko Mursu, joka on maastopyöräilyssäkin kova tekijä. Asia oli pääpiirteittään tuttua, mutta toki siellä oli itselle uusiakin asioita ja herätti ainakin paljon ajatuksia. Varsinkin näin jälkeenpäin on tullut mieleen kysymyksiä aiheeseen liittyen. Luennossa käsiteltiin ravinto harjoituspäivänä ja vielä erikseen kovan/pitkän harjoituksen ja kevyen harjoituksen päivänä. Lisäksi kisapäivän ravintoasiat käytiin myös läpi. Lisäksi käytiin läpi yleisesti, mitä kannattaa syödä ja mitä välttämättä ei. Kuitenkin sopivan rennon oloinen esitys, eli ei mitään pakkosyöttöä, että nyt syöt näin tai tämä on täysin väärää. Tervettä järkeä saa ja pitää käyttää, mutta hyvin tuolta löytyi ne tärkeimmät pointit.

Itsellä tietysti pitää esimerkiksi harjoituksen ja kisan aikana ottaa huomioon verensokerit. Eli keskimääräistä enemmän tulee varmaan geelejä syötyä. Niinkuin olen aikaisemminkin sanonut, niin toki muukin ravinto/energia lenkillä kävisi mutta geelit on helppo pitää mukana ja olen niiden kanssa tottunut toimimaan eli homma toimii. Juomista lenkin aikana ja varsinkin ennen kisoja pidettiin tärkeänä. Tuo kisa-aamujen juominen kyllä mulla saattaa jäädä aika vähiin. Ei vaan kisapaikalle autolla ajellessa hirveesti tuu juotua, mutta pitää siihen panostaa enemmän. Tai, että juo muutakin kuin tölkillisen Pepsi Maxia :)

Toisena puhujana oli ex-triathlonisti Tom Söderdahl, joka puhui kestävyysurheilijan henkisistä eväistä. Paljon oli mukana esimerkkejä omalta kisauralta ja hyviä juttuja myös kisakavereista. Tämäkin herätti ajatuksia tuosta kokonaisuudesta. Toki kokonaisuus huippu-urheilijalla ja (kilpa)kuntoilijalla on vähän erilainen, mutta omana parhaaseen on pyrittävä. Silloin kun kokonaisuus on kunnossa tai mahdollisimman hyvällä tasolla niin tulosta tulee urheilussakin. Tuohon kokonaisuuteen vaikuttaa kuitenkin yllättävän moni asia. Ja huomaahan sen itsekin, että yleensä viikonloppuisin on paljon virkeämpi lenkeillä kuin viikolla työpäivän jälkeen.

Tästäkin oli hyviä esimerkkejä, että tulosta voi tulla aivan erilaisilla toimintatavoilla. Jokainen kun löytää ne itselleen sopivat. Eli ei ole tiettyä muottia, minkälainen ihminen urheilussa pärjää. Toki intohimo ja aito innostus urheilua kohtaan pitää löytyä. Silloin kun sitä ei ole homma menee väkisin tekemiseksi ja mikään ei toimi. Eli kun hommasta tykkää ja nauttii niin silloin jaksaa tehdä niitä  joskus "vähän ikävämpiäkin" anakynnyksen vetoja ja kiusata kivaa miestä :)

"Oman polun löytäminen on tavoittelemisen arvoinen asia urheilussa tasosta riippumatta", Tom Söderdahl

Mulla varmaan yks suurimmista asioista on liian vähäinen unen määrä. Toki välillä siihen tulee panostettua ja ehtii ajoissa nukkumaan, mutta vähän liian usein unen määrä jää turhan vähäiseksi. Toki pienen lapsen isänä tuo vielä korostuu, mutta niin se on muillakin vanhemmilla. Ja siihenkin tottuu. Voisi siis aikaisemminkin nukkumaan iltaisin mennä. Uni kuitenkin nopeuttaa palautumista oikean ravinnon lisäksi.

Kokonaisuutena oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen tilaisuus. Kannatti osallistua ja hienoa, että tällainen järjestettiin. En nyt tähän tekstiin saanu millään kaikkea asiaa tiivistettyä, mutta jotain kuitenkin. Kiitokset järjestäjille ja esiintyjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti