23.4.2012

Kevät

Tänään tais olla ensimmäinen tai toinen päivä (joskus kuukausi sitten saattoi olla päivän tai pari lämmintä) kun tuntui että kevät on vihdoin tullut Kokkolaankin. Työpäivän jälkeen ajetun lenkin keskilämpötila Garminin mukaan oli 15 astetta ja pääsi ensimmäistä kertaa ajamaan pelkissä shortseissa, irtolahkeilla tosin. Mukavaa kuitenkin, että pääsee keventämään vaatetusta niin ehkä se ajokin alkaa kulkea paremmin kun ei tarvi olla monta vaatekerrosta päällekkäin.

Viime viikko oli treenaamisen osalta vähän kevyempi. Oli sen verran paljon muuta ohjelmaa ja räntäsateita, että lenkit jäi vähän vähemmälle. Pitää tällä viikolla sitten taas vähän kiristää tahtia. Ensimmäiseen maastokisaankaan ei ole enää kuin vajaa kolme viikkoa aikaa. Olishan se kiva sitä ennen päästä maastoonkin vähä tuntumaa hakemaan, mutta toistaiseksi lenkit suuntautuu maantielle.

Loppuun vielä video Ötztaler Forest Cross -kisasta Itävallasta, jossa Suomen Jukka Vastaranta oli hienosti kolmas. Videossa näkee hyvin minkälaista maastoa tuollaisessa kovan tason kansainvälisessä kisassa on. Korkeuserot ainakin kovemmat, mitä Suomessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti