24.8.2011

Pyörä-Suvala Cup #3, Köykkyri

Eilen tehtiin yhdistetty perheen kyläilyreissu ja mun kisareissu Kempeleeseen. Työasiat kun sai järjestettyä niin, että pääsi ajoissa lähtemään niin tuo ajomatka oli ihan kohtuullinen illalla ajettavaksi. Ja kun kohtuullisella etäisyydellä kisoja järjestetään niin mielellään niihin aina osallistuu mahdollisuuksien mukaan.

Eilinen xc-rata oli kyllä hyvä, siitä kiitos reittimestarille ja järjestäjille. Merkkaukset oli tehty hyvin, meikäläinenkään ei onnistunu ajamaan harhaan. Rata oli myös monipuolinen ja raskas. Oli sopivassa suhteessa polkua, pari kivikkoa, nousua ja vähän latupohjaa. Missään kohtaa ei oikeen päässyt "lepäämään" vaan kokoajan oli mentävän sykkeet tapissa eteenpäin. Tässä huomasinkin eron noihin maratoneihin, vaikka niissäkin ajetaan täysillä niin niissä kuitenkin tulee enemmän sellasia paikkoja, joissa voi vähän hengähtää tai ainakin sykkeet pääsee vähän laskemaan, nyt ei sellaista oikeen tullut.

Eli tämän hetken kunnolla ja treenaamisella taidan sittenkin olla parempi maratoneilla kuin xc:ssä. Pitäis kehittää enemmän nopeusominaisuuksia ja vauhtikestävyyttä näitä xc-kisoja silmälläpitäen. Näissä pitää kuitenkin alusta asti mennä täysillä, ettei jalat olisi hapoilla jo puolen kierroksen kohdalla. Toisaalta tykkään kyllä näistä xc-kisoista, kun kisat on vähän lyhyempiä ja monesti vähän teknisempiäkin. Oon kuitenkin parempi kivikko- ja juurakkopätkillä kuin tasaisilla tiepätkillä.

Ajoin kesän aikana kaksi näitä Pyörä-Suvala cupin kisoja. Hienosti järjestettyjä tapahtumia ilmeisesti aika pienellä ydinporukalla. Eilenkin oli hieno seurata ennen omaa starttia junioriluokkia. Siellä oli sitä aitoa onnistumisen tunnetta ja ajamisen riemua. Varsinkin se pikkupoika, joka ajoi pienellä pyörällä isänsä kanssa koko reitin läpi, oli maalissa niin onnellisen näköinen suorituksestaan. Tuollaistahan se pyöräilyn pitääkin olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti