24.7.2011

Joupiska XCM

Tänään kävin ajamassa Seinäjoella Joupiska maratonin. Tai ajoin puolikkaan matkan. Eilen kävin reittiin tutustumassa ja toteamassa, että taitaa aika märkä reitti tulla kun siellä riittävän monta maastopyöräilijää menee. Tänään kyllä aurinko paistoi kisan aikana, mutta reitillä riitti vettä. Kisa meni multa kokonaisuudessaan hyvin. Oli ehkä paras ajo tälle kesälle. Varsinkin jostain puolesta välistä eteenpäin ajo alkoi kulkea tosi hyvin. Varsinkin polkuosuuksilla tuntui, että sain hyvin eroa tehtyä suunnilleen samaa vauhtia ajaviin ja saavutin edellä meneviä. Muutamat pitemmät tieosuudetkin meni tänään ihan mukavasti. Sykkeetkin ollu kisassa aika korkeella, kun keskisyke peräti 175 ja maksimi 189.

Kuva: Cranky@fillarifoorumi

Ainut miinus tulee taas kerran hajonneesta renkaasta. Tällä kertaa rengasrikko tuli vasta ihan lopussa, kun jäljellä oli 2 laskua ja yks nousu. Ensimmäinen lasku menikin puolityhjällä renkaalla, jonka jälkeen yritin siihen ilmaa pumppailla heikolla menestyksellä. En tiedä miksei sinne oikeen ilmaa mennyt, mutta en jääny asiaa kovin kauaa ihmettelemään ku maalikin oli näkyvissä vaan juoksi viimesen mäen päälle ja laskettelin varovaisesti maalille. Käyhän se maaliintulo juostenkin :)

Nyt jälkeenpäin kun rauhassa rengasta tutki niin kyljessähän siinä oli selvä viilto, jonka tosin litku oli paikannu. Täyttämistä varmaan vaikutti aika jumissa oleva venttiili, sen verran kuran peitossa se oli. Nyt illalla ainaki rengas täytty ihan normaalisti ku pyörää oli vähä putsattu.

Sen verran tuosta omasta mielestä hyvästä ajosta sai taas uskoa omaan tekemiseen, että ehkä sitä vois näissä maratoncupin kisoissa sitä täyttä matkaakin kokeilla. Tänään ainaki tuntu, että virtaa olis riittäny, vaikka reitti aika haastava olikin. Kokonaisuudessaan kyllä hyvä reitti, tähän mennessä paras maratoncupreitti, mitä oon ajanu.

Kisan tulokset löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti