21.4.2011

Maastoon

Tänään kävin ajamassa ensimmäisen kunnon maastolenkin tälle keväälle. Maanantainakin tuli jo käytyä katsomassa vähän, miten lumet on sulanu poluilta, mutta silloin osa matkasta meni suosiolla tietä pitkin. Tänään ajettiin yhteislenkki Saarikangas - Laajalahti reitillä. Positiivista oli, että lenkillä oli peräti 7 osallistujaa. Harvoin näihin lukuihin ollaan viime vuosina päästy. Välillä toki, mutta ei tuo ihan tavallista ole, positiivista kylläkin.

Paikoin reitti oli hyvin ajettavissa ja polut oli "kesäkunnossa". Muutamalla pätkällä kun pääsi oikeen kunnolla ajamaan niin muisti taas kuinka kivaa maastopyöräily on. Sitten vastapainona oli ne lumipätkät, joilla ei päässy ajamaan. Siinä vaiheessa ku on puolisen kilometriä työntäny pyörää muutaman kymmenen sentin hangessa, jossa ei oo toivoakaan ajaa niin alkaa vähän jo v.....aa.

No onneksi ne lumet sieltä kovaa vauhtia sulaa ja mikäli pääsiäisen sääennusteet yhtään pitää paikkansa niin ens viikolla ei varmaan enää paljoa lunta oo jäljellä. Kivaa kuitenkin päästä vihdoin myös maastoon ajamaan ihan kunnon lenkkejä. Tänäänkin ajettiin melkein 3 tuntia ja 39 kilometriä eli hyvä lenkki. Täytyy tässä pääsiäisen aikana nyt ajella vielä muutama lenkki kun vapaata kerran on. Tästä se taas lähtee!

2 kommenttia:

  1. Teillähän on aktiivista toimintaa, noin montaa kuskia ei ole taidettu koskaan nähdä Seinäjoen maastolenkeillä. Kuusi on muistaakseni ollut parhaimmillaan, syksystä 2009 josta olen itse ollut mukana. Mutta sekin määrä on harvinaisuus.

    Ja kyllä ne viimeisetkin lumet sieltä kohta sulaa. Mahtavan lämpimät kelit toi pääsiäiseksi. Itse olen käynyt parisen kertaa Joupiskalla kartoittamassa polkutilannetta, ja melko hyvin tutuimmilla poluilla pystyy ajamaan. Kroppa on vaan ihmeissään, meno on vielä aika tökkivää. Aika iso muutos vaihtaa 140mm täpäristä 100mm jäykkikseen. Mutta eiköhän se oikea rytmi ala löytyä kilometrien myötä. :)

    VastaaPoista
  2. Eiköhän se rytmi löydy kun saa kilometrejä alle riittävästi. Ja onhan tuo aika iso muutos pyörässäkin.
    Ei meilläkään ainakaan aikasempina vuosina oo lähellekään aina noin suurta porukkaa lenkillä ollut, joskus harvoin mutta positiivistahan tuo on, että heti ensimmäisellä lenkillä porukkaa noin paljon oli.
    Pitää koittaa kesällä ehtiä joskus sinne Seinäjoen suuntaan ajelemaan (muutenkin kun Joupiska maraton). Kurikassa kun mökillä käydään niin sitten vois koittaa järjestellä aikaa sen verran. Uudet maastot on aina kivoja kun pääasiassa näitä samoja täällä ajelee.

    VastaaPoista