2.10.2017

Larsmo XCO

Kisakauden 2017 päätöskisa mun osalta oli sunnuntaina ajettu Larsmo XCO. Larsmoon on viimeisen vuoden aikana rakennettu hieno xco-rata, joka vetää vertoja mille tahansa Suomen XCO-cupin kisaradalle. Tyyliltään lähimpänä ehkä Liedon rataa. Tällä kertaa kun kisa ajettiin vajaan 30 kilometrin päässä kotiovelta niin pääsi viikolla pari kertaa rataa treenailemaan. Tuolla radalla on kyllä etua, jos sen tuntee. Monessa kohtaa oikeasta ajolinjasta on hyötyä verrattuna siihen, että joutuu vähän hakemaan mistä sitä ajais.



Tällä kertaa sain kisaan hyvän startin. Tavoitteena olikin olla ensimmäisellä kivikko/kalliopätkällä hyvässä paikassa, että pääsisi ajamaan aika lailla omaa vauhtia ja niitä linjoja mitä on katsonut. Tämä onnistuikin hyvin. Pari ensimmäistä kierrosta takana hengitettiin niskaan niin se pani yrittämään vähän kovempaa. Pikku hiljaa eroa taaksepäin tuli kierros kierrokseltä lisää ja viimeinen kierros meni vähän varmistellessa. Aika tasaisesti kuitenkin pystyi ajamaan. Pikkaisen vauhti hiipui loppua kohti mutta oikeestaan kaiken sai itsestään irti mitä eilen oli otettavissa. Täytyy vielä kiittää radan varressa kannustaneita. Harvoin noin paljon kannustusta kuulee, mitä eilen kuuli. Kyllä se vaan aina vähän lisää virtaa antaa. Muutenkin yleisöä oli ihan mukavasti radan varrella kisaa seuraamassa. 

Omaa kisaa ennen ajelin lasten lähdössä Sannin ja Jasun kanssa. Serkukset ratkaisi oman kisansa loppukirissä, mikä meni tällä kertaa Jasun nimiin :) Molemmat kyllä tykkäs radasta ja tuntuivat viihtyvän kisan jälkeenkin paikalla kun ajoin oman kisan. Pikkaisen mietitytti, mitä serkukset keksii mun kisan aikana, mutta katastrofeilta vältyttiin ja juomapullokin tuli suoraan käteen :) Kisapaikalla siis riitti ainakin 8-vuotiaille tekemistä kisan seuraamisen ohella todella hyvin.



Itse kisa oli tosi hienosti järjestetty ja rata esimerkillisesti merkattu. Järjestelyistä sais moni ottaa mallia. Ja kuten oon aikaisemminkin maininnut niin toivottavasti Larsmossa ajetaan tulevina vuosina XCO-cupin kisa tai jopa SM-mitaleista XCO:ssa/XCE:ssä. Olosuhteet kunnon kisoille on olemassa sekä radan, että muiden puitteiden (pesutilat, parkkipaikat yms) puolesta. 

Nyt on aika ehkä vähän hengähtää ja miettiä mennyttä kautta ja myös tulevaa. Tässä kaudessa oli paljon hyvää, mutta paljon jäi myös parannettavaa. Treeneissä selvänä etuna aikaisempiin vuosiin on ollut, että nyt ne on suunnitellut joku muu eli Pettsson Coaching. Treeneissä on ollut koko vuoden joku idea ja rytmitys on tehty muiden menojen mukaan, joita näin työssäkäyvälle perheelliselle miehelle kertyy enemmän tai vähemmän joka viikko. Mutta nyt ei oo menny sellaiseksi päämäärättömäksi ajeluksi, mitä aina välillä on aikaisempina kausina käynyt. Pari flunssaa vähän sotki kautta vääriin aikoihin eli justiin silloin kun piti treenata kovaa mutta turha menneitä on enää murehtia. Ja vaikka kisailut omalta osalta ohi onkin niin ens lauantaina vielä järjestelyhommia, kun ajetaan GIF:n Maasto-Cupin päätöskisa Köykärillä.

Kuvat: Rune Härtull



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti